Kun lääkkeitä ei ole

Valokuvaaja Annika Rauhala seurasi viikon ajan havannalaisessa lastensairaalassa Yhdysvaltain kauppasaarron puristuksissa olevan Kuuban terveydenhuoltojärjestelmän arkea. Lääkkeiden ja lääkintätarvikkeiden puutteista kärsivä kehitysmaa elää jatkuvalla nälkäkuurilla. Silti vastasyntyneen selviäminen hengissä on maassa yhtä varmaa kuin vauraassa pohjoisessa.

 

 
Kuva: Lastensairaalan huone. (Kuvaaja: Annika Rauhala)

Sairaalan syöpäosasto on uusittu ranskalaisen lahjoituserän turvin.

”Tulitikkuja, señora, olisiko teillä tulitikkuja?”, hento ääni kuiskaa pimeästä.

Kello on puoli viisi aamulla William Soler -lastensairaalan sisätautien osastolla Havannassa, Kuubassa. Annika Rauhala, 31, aloittaa viimeisen sairaalapäivänsä suunnistamalla osaston käytävältä lavuaarille, jossa voi pestä seitsenkuukautisen poikansa Ríon vaipat. Ripuli on vähitellen päästämässä Ríoa otteestaan.

Käytävä on vielä pimeä, taivaalta horisonttiin laskeutuneen kuun lisäksi yksi ainoa hehkulamppu valaisee käytävän toisessa päässä olevaa vastaanottotiskiä, johon päivystävä terveydenhoitaja tukee kyynärpäitään pysyäkseen hereillä.

Rauhala on viikon ajan saanut seurata, kuinka Kuuban korkeatasoinen terveydenhuoltojärjestelmä toimii käytännössä.

”Tulitikkuja?”, kysyy nuori nainen, Cinthia Rivalta Romeo, 19, toisen kerran viereisen huoneen ovelta nimellä varustettu lasinen maitopullo kädessään. Hän näyttää väsyneeltä, niin kuin jokainen lapsensa vierellä täällä valvova äiti, eikä ihme: käytännön työt ovat suurelta osin äitien vastuulla. Sairaalan niukista resursseista ei silti riitä heille tarjottavaksi kuin ruokaa. Nukkuakin pitäisi joko lapsen vieressä pinnasängyllä tai jäsenten kestäessä oven pielessä rautaisella keinutuolilla.

”Lapsi tarvitsee maitoa ja maito on lämmitettävä”, Cinthia selittää ja nyökkää pienessä sivuhuoneessa olevaan kaasuhellaan päin. Eikä täällä ole tulitikkuja.

Kolmekymmentä vuotta kauppasaarrossa

Sydänkirurgiaan erikoistunut William Soler -lastensairaala on tyypillinen esimerkki kuubalaista terveydenhoitoa rasittavista aineellisista puutteista. 400 vuodepaikan sairaalassa monista yksinkertaisimmistakin tarvikkeista – lääkkeistä, leikkaustarpeista, puhdistusaineista – on pulaa.

Diagnostiset välineet ovat usein ikivanhoja, samoja kertakäyttöisiä leikkaushanskoja käytetään useissa eri operaatioissa. Jopa niinkin yksinkertaisen vaivan, kuin korvatulehduksen määrittäminen on ollut korvan tähystykseen käytettävien otoskooppien puuttumisen takia vaikeaa. Tähän ongelmaan sairaala sai äskettäin ratkaisun ranskalaisen lahjoituserän kautta.

”Mietimme jatkuvasti vaihtoehtoja, joilla jonkin puuttuvan lääkkeen tai lääkintätarvikkeen voisi korvata”, sanoo Maritza Fontán, osaston pediatri. ”Lahjoitukset ovat vain pieni helpotus tarvikkeiden puutteisiin. Paikalliset innovaatiot ja versiot ovat välttämättömiä.”

Pian sen jälkeen kun Kuuba vuonna 1960 solmi vuotta aikaisemmin kaatuneen diktaattori Fulgencio Batistan katkaisemat diplomaattisuhteet Neuvostoliittoon, asetti Yhdysvallat Kuuban ensimmäisen kerran kauppasaartoon. Diplomaattisuhteet maiden välillä katkesivat vuoden 1961 alussa ja yhdysvaltalaisten matkustusoikeuksia saarivaltioon rajoitettiin.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuonna 1992 Yhdysvallat, presidentti Fidel Castron hallinnolle vihamielisten miaminkuubalaisten tukemana sääti ns. Torricelli-lain, joka kielsi Kuubassa vierailevilta laivoilta puoleksi vuodeksi pääsyn yhdysvaltalaisiin satamiin. Kun arvioiden mukaan noin 90 prosenttia laivaliikenteestä oli koskenut ruoka-, lääke- ja lääkintätarviketoimituksia, voitiin Yhdysvalloissa olla varmoja Neuvostoliiton kaatumista seuranneessa talouskriisissä painivan maan asukkaiden nälkiintyneenä nousevan kapinaan ja kaatavan hallituksen.

Lopulta vuonna 1996 Kuuban ammuttua alas miaminkuubalaisten kaksi propagandalehtisiä pohjoisrannikon kaupunkeihin levittänyttä lentokonetta, saattoi presidentti Bill Clintonin hallinto voimaan nykyisen, äärimmäisen tiukan Helms-Burton -kauppasaartolain. Laki edellyttää sosialistisen yhteiskunnan täydellistä alasajoa ja kaikkien johtohenkilöiden vaihtumista, ennen maiden suhteiden muuttumista. Eikä laki koske enää yksin Kuubaa, vaan kaikkia Kuuban kanssa kauppaa käyviä kolmansia maita ja niiden yrityksiä. Käytännössä lain kohtaa kolmansista maista ei tosin vielä koskaan ole sovellettu, mutta sen uhka on vähentänyt muiden maiden halukkuutta käydä kauppaa Kuuban kanssa.

Osaston lattiat pestään vedellä

Vuodeosastojen tummat ja korkeat huoneet paljastuvat auringon noustua avariksi, kun kalusteina ei ole kuin neljä lasten rautasänkyä ja pienet siniset pöytätasot huoneiden jokaisessa nurkassa. Tilan tuntua lisäävät päätyseinien ikkunapinnat, jotka avaavat näkymät sekä pihalle että käytävälle – ja käytäviltä vapaasti huoneisiin. Kivinen lattia kiiltää.

Valkoisissa keinutuoleissa sänkyjen vieressä istuvat potilaiden äidit. Siitä miten syvällä kukin äideistä keinutuoleissaan lepää, voi helposti päätellä ovatko he tulleet osastolle juuri äsken, vai keinuneet paikallaan päivä- tai jopa viikkokausia. Katonrajasta äitejä ja lapsia katselevat lystikkäät eläinhahmot.

Mildrey Rodriquez Ravelo, 34, virnistää keinutuolista huoneen nurkasta, kun Annika Rauhala palaa paikalleen lääkärin lähdettyä.

”Semipastaa vai pastaa?”, Mildrey kysyy. ”Pastaa, onneksi.”

Sairaalan slangissa pastalaadut tarkoittavat lapsen ulosteen kiinteyden astetta, jota äidit ja hoitohenkilökunta seuraavat tarkasti – se kun on yksi tärkeimmistä kotiin pääsyyn vaikuttavista tekijöistä.

Mildrey, 60 kilometrin päässä maaseudulla asuva toimistosihteeri, on tullut osastolle parikuukautisen Yailin-tyttönsä kanssa viikkoa Annikaa ja Ríoa aikaisemmin. Ripulista ja korvatulehduksesta kärsivän Yailinin piti myös päästä tänään kotiin, mutta Mildrey on huolissaan: semipastaa ja sitäkin löysempää kakkaa on taas alkanut tulla.

Mildrey uskoo tietävänsä miksi.

”Hygieniaolot sairaalassa ovat välillä kauhistuttavat”, hän tuskailee. ”Lattiat pestään pelkällä vedellä. Ja ellei äidillä itsellään ole saippuaa tai pesuaineita, on hänen pärjättävä ilman niitä.”

Osastolla kiertävä siivooja pesee lattiat kahdesti päivässä, mutta desinfioivia pesuaineita ei siivouskomerossa aina ole. Hanavettä havannalaiset taas eivät keittämättä ole suostuneet juomaan sen jälkeen, kun likainen vesi vuonna 1995 aiheutti Kuuban sairaaloissa infektioiden sarjan, jonka seurauksena 60 potilasta kuoli ja liki 300 sairastui vakavasti.

”Pelottavaa on, että osastolla jolla hygieniaan uskoisi erityisesti panostettavan, olosuhteet voivat olla tällaiset”, Annika sanoo.

Lastensairaala tarjoaa potilailleen hoidon, sängyn ja ruoan lisäksi yhden resuisen lakanan ja läpikäytetyn sairaalapaidan. Lakanat, niin kuin vaatteet ja vaipatkin, on äitien pestävä lavuaarissa ellei omaa ämpäriä satu olemaan. Varsinaista pesupaikkaa tai pesuaineita ei löydy.

”Lähellä sairaalaa asuvilla on mahdollisuus keittää lakanat kotona”, Mildrey kertoo. ”Kauempaa tulevat ovat sidottuja sairaalaan. Lasta ei voi jättää yksin.”

Ja Latinalaisen Amerikan macho-kulttuurissa kun ollaan, on äitien lastenhoitoon liittyvissä asioissa turha odottaa miehiltään apua.

Kuva: Rio ja isoisä (Kuvaaja: Annika Rauhala)
Rio isoisänsä Josen hoivissa.

Kamppailu materiaalipulaa vastaan

Yli 11 miljoonan asukkaan Kuuba hankkii tarvitsemansa lääkkeet ja lääkintätarpeet kolmannen osapuolen, usein jonkun Euroopan maan, Kanadan tai Japanin kautta. Kuljetuskustannusten ja saarron edellyttämien myyntilisenssien takia hinta nousee tuntuvasti. Hankittavat tarvikkeet ovat useimmiten samoja, jotka maa ilman kauppasaartoa ostaisi Yhdysvalloista, vain 150 kilometrin päästä. Joissakin asioissa, kuten laitteiden uusimisen kohdalla, Kuuban sairaalat yksinkertaisesti sinnittelevät varaosilla tai kokonaan ilman.

”Kauppasaarron hermostuttavin puoli on toimitusten epävarmuus”, pediatri Maritza Fontán tuhahtaa selvitettyään Ríon ruokavalion yksityiskohtia Annikalle. ” Lääkkeitä ei välttämättä ole silloin kun niitä kipeimmin tarvittaisiin.”

Kun Kuuba 1990-luvun puolivälissä laillisti dollarien hallussapidon ja ryhtyi lainsäädäntöä uusimalla houkuttelemaan ulkomaisia sijoittajia maahan, jätettiin koulutus ja terveydenhuolto valtion vastuulle. Silti Kuubassa on tätä nykyä kaksi päällekkäistä terveydenhuoltojärjestelmää. Toinen on lääkkeiden ja sairaalatarpeiden puutteista kärsivä kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä, toinen kovalla valuutalla palveleva ulkomaalaisten sairaalajärjestelmä, jossa tarvikkeista ei ole pulaa, mutta joihin tavallisilla kuubalaisilla ei ole asiaa.

Kuuba on äänekkäästi vaatinut kansallista terveydenhuoltojärjestelmäänsä kuristavan kauppasaarron lopettamista. Kritiikissään se ei ole yksin. Tutkimukset, kuten American Association for World Health:n ja Etelä-Floridan yliopiston vuonna 1997 julkaisemat raportit, tekevät selväksi, että lääkkeiden ja lääkintätarpeiden myynnin rajoituksilla on suoria kielteisiä vaikutuksia kuubalaisten terveyteen. Kriitikot Yhdysvaltain sisällä ovat kantaneet huolta myös yhdysvaltalaisten maanviljelijöiden ja liikeyritysten oikeuksista – näiden kun on väitetty epäoikeudenmukaisesti kärsivän kauppasaarron ylläpitämästä viljan ja muiden tuotteiden vientikiellosta.

Vuonna 2000 tavallisten yhdysvaltalaisten matkustuskielto Kuubaan kuitenkin painettiin lakiin, ja vuotta myöhemmin presidentti Georg W. Bush kiristi matkustuskieltoa rikkovien rangaistuksia siten, että korkeimmillaan sakkoja voi saada jopa 55 000 dollarin edestä.

”Maat, jotka olisivat valmiita auttamaan, eivät saarron takia voi sitä tehdä”, Fontán jatkaa.” Jää vain yksi vaihtoehto: kovapäinen kamppailu materiaalipulaa vastaan.”

Terveydenhuolto teollisuusmaiden tasolla

Kamppailu on osoittautunut menestyksekkääksi. Kansantulon perusteella aineellisista puutteista kärsivä Kuuba on valovuosien päässä Yhdysvalloista. Tästä huolimatta maan terveydenhuolto on noussut supervallan tasolle. Ainoat asiat, joista Kuuba ei edes Neuvostoliiton romahtamista seuranneina pahimpina vuosina tinkinyt, olivat koulutus ja terveydenhuolto, jotka ovat kuubalaisille ilmaisia.

YK:n Kehitysohjelma UNDP:n vuoden 2002 terveydenhuoltoa koskevien tilastojen valossa Kuuba muistuttaakin lähinnä teollisuusmaata. Ilmiö on poikkeuksellinen Latinalaisessa Amerikassa.

Kuva: Cinthia lapsensa kanssa. (Kuvaaja: Annika Rauhala)
19-vuotias Cinthia Rivalta Romeo valvoo sisätautien osastolla Miguel-poikansa kanssa.

Kehitysohjelman mukaan odotettavissa oleva elinikä Kuubassa on 76 vuotta, kun vastaava luku Suomessa on 77, Yhdysvalloissa 77, ja vertailun vuoksi Kuuban naapurisaarella Haitissa 52 vuotta. Lapsikuolleisuus tuhatta lasta kohden Kuubassa on 7 (Suomi 4, Yhdysvallat 7, Haiti 81). Vielä 30 vuotta sitten luku oli Kuubassakin 34.

Kuubalaiset ovat tilastoista häpeilemättömän ylpeitä. Silti asiat voisivat pediatri Fontánin mukaan olla paremminkin.

”Esimerkiksi sydämen komplikaatioihin kuolevien osuus on sairaalassa turhan korkea”, Fontán toteaa.

Hänen mukaansa elintärkeitä lääkkeitä, kuten syöpää sairastavien sydänlihasta kemoterapian aikana suojaavaa rohtoa, ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Lääkäreitä Kuubassa on kuitenkin toiseksi eniten maailmassa, 530 sataatuhatta ihmistä kohden (Suomi 299, Yhdysvallat 279, Haiti 8), vain Italia 554 lääkärillään on maata edellä.

Kuuba on kouluttanut maksutta lääkäreiksi myös muiden kehitysmaiden nuoria. Vuonna 2001 jopa ensimmäiset varattomat mustat yhdysvaltalaisopiskelijat aloittivat Havannassa lääketieteen opintonsa.

”Mikä muu maa tahansa olisi jo kaatunut kauppasaartoon”, vakuuttaa Fontán patrioottisesti. ”Kuuba pysyy pystyssä korkean koulutustasonsa, terveydenhuollon ja solidaarisuuden ansiosta.”

Oli syy Kuuban menestykseen mikä tahansa, jopa Maailmanpankki päätyi vuonna 2001 antamaan raportissaan tunnustuksen maan terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmille. Raporttia julkistaessaan Maailmanpankin johtajaa James Wolfensohnia ”ei hävettänyt tunnustaa Kuuban onnistuneen erinomaisesti”.

Ensi viikolla, ehkä

Sadekuuro pimentää osaston huoneita. Kolkoilla käytävillä notkuu teini-ikäisiltä näyttäviä tyttöjä ja poikia – harjoitteluaan suorittavia lääketieteen opiskelijoita. Ainoat asiat, joista Kuuba ei edes Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisinä pahimpina vuosina tinkinyt olivat koulutus ja terveydenhuolto, jotka molemmat ovat kuubalaisille ilmaisia. Kauppasaarron kuristamassa maassa näihin asioihin panostaminen on todella kannattanut.

Käytävillä pyörivistä valkotakkisista nuorista osa siirtyy pian terveydenhuoltojärjestelmän alimmalle portaalle perhelääkäreiksi terveydentilan seurannasta vastaaviin konsultorioihin – eräänlaiseen neuvolaverkostoon. Osa taas päätyy sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi poliklinikoille. William Solerin kaltaisiin sairaaloihin heistä sijoittuvat loput – punnitsemaan kenelle voi tai on pakko määrätä vähälukuisia lääkkeitä.

Mayte Nuñes Banzo, 24, vilkuilee keinutuolistaan pelokkaan näköisenä käytävälle Annikan pakatessa tavaroitaan ja vitsaillessa ikkunan luona keinuvan Mildrey Rodriquez Ravelon kanssa. On puolipäivä ja Rauhalat ovat viimein saaneet luvan lähteä. Mildrey ja Yailin joutuvat sen sijaan odottamaan parantumista vielä kolmannenkin viikon.

Mayte etsii katseellaan lääkäriä, joka ei vielä ole ehtinyt äsken osastolle saapuneen parivuotiaan Maydoliksen luo. Maydolis nuokkuu hiljaa Mayten sylissä.

”Olin täällä viimeksi vuosi sitten, kun lapsi edellisen kerran sairastui ripuliin”, Mayte sanoo arasti ja vilkuilee ympärilleen. ”Samalta täällä näytti silloinkin.”

Lääkärin sijasta siivooja astuu huoneeseen ja kolauttaa sankonsa oven pieleen. Hän kastelee mopin ja alkaa vauhdikkaasti luututa lattiaa sänkyjen välistä.

”Joko vihdoin on pesuainetta?” Mildrey ärähtää ikkunan luota.

Siivooja hymyilee rennosti ja lisää vauhtia.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

Toukokuussa 1999 perustettu MediCuba-Finlandia kerää varoja yksityisiltä henkilöiltä ja järjestöiltä Kuubaan toimitettavia lääkkeiden raaka-aineita varten. Järjestöä voi tukea tilille Nordea 101130-221787. Lisätietoja www.kolumbus.fi/medicuba.finlandia

Tilaa Maailman Kuvalehti