Venäläistä rulettia syvyyksissä

Hummereista on tullut Nicaraguan yksi tärkeimmistä vientituotteista. Miskito-intiaanit sukeltavat niitä henkensä kaupalla Karibianmerestä Miamin ravintoloihin.

 

 
Kuva: vammautunut sukeltaja. (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen)

Nicaraguassa satoja sukeltajia sairastuu sukeltajantautiin vuosittain. Vammautuneista sukeltajista muodostuu perheilleen raskas taakka.

Nuorukaisen ruumis ei enää juurikaan tottele. Hän työntyy vaivalloisesti ulos painekammion kapeasta luukusta, hengähtää syvään ja yrittää hymyillä lääkäri Humberto Castro Olayan avustajalle, joka laittaa hänelle sandaalit jalkaan.

Sitten hän nousee ponnistellen voimattomille jaloilleen ja ottaa tukea rollaattorista. Virtsaletku roikkuu shortsien etumuksella holtittomasti, kun sukeltaja kasvot tuskasta vääntyen keskittää kaikki voimansa päästäkseen ulos rakennuksesta.

”Uusi aamunkoitto” -nimisen sairaalan pihalla häntä odottaa nuori vaimo vakavana ja silminnähden vaivautuneena. Kolme muuta sukeltajaa seuraa tilannetta ilmeenkään värähtämättä odottaessaan omaa vuoroaan painekammiossa tapahtuvaan kuivasukellukseen.

Vammautuneet halutaan unohtaa

Sukeltajantautiin erikoistunut lääkäri Castro kertoo hoitavansa noin kahtasataa sairastunutta hummerisukeltajaa vuodessa Nicaraguan Karibian puolella sijaitsevassa Bilwissä. Useat miehistä eivät enää koskaan palaa merelle, osa ei kotiinsakaan, sillä heidät on tuotu mereltä liian myöhään hoitoon ja he ovat menehtyneet painekammion luukulle tai kotimatkalle.

”Tilanne on dramaattinen”, Castro sanoo vakavana. ”Maamme työ-, terveys- ja ympäristöministeriöt ovat järjestelmällisesti kääntäneet selkänsä ongelmalle vuosikausien ajan. Mitään sukeltajien terveyteen liittyviä asianmukaisia säännöksiä ei ole yritettykään noudattaa.”

Nicaraguan kalastuselinkeino on suurelta osin ulkomaisten, kuten yhdysvaltalaisten ja hondurasilaisten yritysten käsissä. Meren antimet kamppailevat tällä hetkellä kahvin kanssa maan vientituotteiden ykkösijasta, ja hummerit muodostavat arvosta noin puolet, katkaravut, merietanat ja kalat toisen puoliskon.

Vaikka kalastus on valtiolle tärkeä vientitulojen lähde, viranomaiset eivät ole juurikaan piitanneet sukeltajien tilanteesta. Castron hoitama noin puolen miljoonan dollarin arvoinen painekammiokin on lahjoitus Yhdysvaltain merijalkaväen sukeltajaveteraanienjärjestöltä. Laitteita on Nicaraguassa vain kaksi.

Hummerisukeltajia Nicaraguan Karibialla arvioidaan olevan noin 2 000 ja he ovat lähes sataprosenttisesti miskito-intiaaneja. Sukeltajien ammattiliiton johto on listannut viimeisten 20 vuoden ajalta 610 kuollutta ja yli 815 vammautunutta sukeltajaa, mutta lukuihin pitää monien mielestä suhtautua varauksella. Sadat ovat joka tapauksessa sairastuneet vuosien varrella sukeltajantautiin, kuolleet, halvaantuneet tai saaneet pysyviä neurologisia vammoja.

Castro sanoo koko yhteiskunnan olevan syyllinen siihen tragediaan, että sairastuneista sukeltajista tulee kolmannen luokan kansalaisia, yhteiskunnan sosiaalisen verkoston ulkopuolisia hylköitä, joita piilotellaan köyhien kotien takahuoneissa.

Sukeltajan sairastumisesta alkaakin yleensä pirullinen kierre. Halvaantuneesta, työ- ja liikuntakykynsä menettäneestä, usein alkoholisoituneesta perheenjäsenestä tulee nopeasti perheelle raskas taloudellinen taakka.

Perheen pääasiallisen tulosuonen ehtyessä on muiden perheenjäsenten keksittävä jotain. Monille se on tarkoittanut muun muassa prostituutiota tai huumevälitystä muiden työmahdollisuuksien ja ammattitaidon puutteessa.

Kuva: Sukeltaja merellä (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen

 

 

Miskitoilla ihmeellinen sietokyky

”Miskitojen uskomuksen mukaan jokainen sairastuminen voi olla Jumalan kanssa riitautuneen ja tämän mereen tiputtaman pahan hengen teko ja jonkinlainen kosto sukeltajalle ja hänen perheelleen”, kertoo käsityöläissukeltajien ekologisen liiton vetäjä Slalo López Amasio.

Köyhistä ja kouluttamattomista oloista tulevien sukeltajien ja heidän perheidensä mielissä vanhat legendat elävät vahvoina. Muun tiedon puutteessa he saattavat kokea sairastumisen Jumalan rankaisuna ja siten häpeällisenä.

Syy sairastumisiin löytyy López Amasion mielestä kuitenkin raadollisemmista asioista. ”Ennen sukeltajia arvostettiin ja he olivat oman työnsä ja elämänsä herroja. Nyt he ovat kalastusyritysten orjia.”

Hän jakaa kalastajat kolmeen kategoriaan: on perinteisesti, vain keuhkojen avulla matalissa vesissä sukeltavia, laitteilla sukeltavia itsenäisiä sekä laivoilla työskenteleviä sukeltajia.

Kymmenisen vuotta sitten Nicaraguassa alkaneen hummerikalastusbuumin ja sitä seuranneen ryöstökalastuksen takia äyriäisiä on etsittävä yhä syvemmistä vesistä. Laitesukeltajat menevät parhaimmillaan yli 40 metrin syvyyteen – ja laivasukeltajat jopa 18 kertaa päivässä jokaisen sukelluksen kestäessä noin puoli tuntia.

Alueella työskentelevän sukelluksen asiantuntijan, yhdysvaltalaisen meribiologin Joe Ryanin mukaan ”jokainen meistä, joka yrittäisi samaa sukellusmäärää päivän tai kahden ajan, olisi entinen sukeltaja.”

”He tekevät sen vielä huonoilla laitteilla tuntematta sukelluksen perussääntöjä pysähdyksineen ja taukoineen.” Ryan sanoo, että neljä teknisesti oikein suoritettua sukellusta päivässä olisi ehdoton maksimi, mutta muistuttaa samalla, ettei sukeltaminen ole koskaan täysin turvallista.

Miskitojen vuosisataisesta elämäntavasta ja työstä on nyt siis tullut heille itselleen kuolemankauppaa.

Samalla on kuitenkin tehtävä yllättävä havainto: sukellusten määrät, puutteellinen tekniikka ja syvyys huomioiden, kuolleita ja vammautuneita on asiantuntijoiden mukaan ihmeen vähän.

Lääkäri Castrolla on tämän mysteerin selittämiseksi oma teoriansa: Koska miskitot ovat pyydystäneet äyriäisiä vapaasukelluksella ilman laitteita yli 500 vuotta, he ovat kehittäneet poikkeuksellisen fyysisen vastustuskyvyn sukeltajantautia vastaan.

”Tämä touhu ei olisi mahdollista missään muualla maailmassa. He rikkovat fysiikan lakeja ja tekevät tuhatkertaisesti sen mitä ihmisruuumis normaalisti sietäisi.”

Muuta työtä ei ole

Miksi sitten sadoittain nuoria miehiä ja poikia jonottaa Bilwin kalastuslaiturilla viikottain päästäkseen pelaamaan nicaragualaista versiota venäläisestä ruletista, jossa panoksena voi olla oma henki?

Raha ratkaisee. Noin 50 000 asukkaan Bilwi kuuluu Nicaraguan pohjoiseen autonomiseen alueeseen, joka on Nicaraguan köyhimpiä alueita. Työttömyysasteen lasketaan olevan noin 80-90 prosenttia.

Tulonlähteenä sukeltaminen on parhaimmasta päästä ja sukeltajalle jää laivallaolokulujen jälkeen käteen jopa 500 dollaria yleensä 11 päivää kestävän matkan jälkeen. Se on paljon alueella, jossa vuosiansiot kalanmyynnistä tai maanviljelyksestä voivat olla samaa luokkaa.

Siksi sukeltaminen on sukulaisten ulkomailta lähettämien kuukausittaisten perheavustusten ja muun kalastuksen lisäksi suurin yksittäinen tulonlähde alueen perheille ja paikallistaloudelle. Monille suurilukuisille perheille on armonlahja, että joku pojista pääsee tienaamaan kalastusalustuksille.

Vajaan 30 merimailin päässä Bilwistä sijaitsevassa Sandy Bayn kalastusyhteisössä asuva Francisco Alexander Gautier on yksi ”onnellisista” laivasukeltajista. 28-vuotias kolmen lapsen isä on sukeltanut työkseen ja perheensä elättääkseen viimeiset 16 vuotta.

Gautier on viimeiset kaksi kuukautta kärsinyt kovista lonkka- ja lihassäryistä. Hän on epäillyt sen olevan ensimmäinen merkki sukeltajantaudista. Mutta hänen laillaan useimmat miehistä, kivuista ja sairauden aiheuttamasta katkokävelystä huolimatta, palaavat merelle.

Joe Ryan sanoo Gautierille kylmästi, että seuraava sukellus voi olla hänen viimeisensä. Ryanin mukaan tauti joka tapauksessa pahenee ja johtaa mitä todennäköisimmin nopeastikin halvaantumiseen tai aivovaurioon.

Gautier on huolestunut kuulemastaan, mutta aikoo joka tapauksessa seuraavana päivänä lähteä laivalle.

”Tämä on ainoa perheeni tulonlähde. Mitä muuta voisin tehdä?”

Vastuuta pakoillaan

Mitä jos Gautier ei palaa elävänä seuraavalta matkaltaan? Kenen on vastuu?

Pohjoisen autonomisen alueen kalastusyhtiöiden yhteenliittymän APANin puhenjohtajan Gustavo Medinan mukaan yhtiöt huolehtivat sukeltajistaan ja vakuutettuina heille korvataan vammautuminen jälkihoitoineen sekä kuolemantapauksissa perheille 12 000-15 000 dollarin suuruinen kertakorvaus.

”Yrityksillä on myös käytössä pikaveneet, joilla sairastuneet haetaan nopeasti pois laivoilta ja viedään hoitoon”, Medina vakuuttelee. Hän haluaa kuitenkin korostaa, että maailmassa on myös monia muitakin riskialttiita ammatteja ja onnettomuuksia sattuu. ”Siksi ei saisi kuitenkaan koko elinkeinoa vastustaa.”

Vuosia sukeltajien tilannetta tutkinut asianajaja Maria Luísa Acosta hymähtää Medinan puheille. Kaikki sukeltajiin liittyvät vastuukysymykset pyörivät hänen mukaansa kumipallon lailla yhtiöiden, työministeriön ja terveysministeriön välisessä viidakossa. Acosta arvostelee voimakkaasti hallitusta siitä, että se ei noudata omaa ihmisoikeus- ja työlainsäädäntöään.

Acosta ei tiedä ainoatakaan perhettä, joka olisi saanut Medinan kuvaamia summia korvaukseksi kuolemantapauksessa. Yleensä korvaukset jäävät olemattomaksi. On käynyt jopa niin, että yhtiöt hyöytyivät sukeltajan kuolemasta. ”He maksoivat vain osan vakuutusrahoista perheille ja pitivät lopun itsellään.”

Acosta väittää lisäksi, että laivoilla käytetään myös hyväksi lapsityövoimaa. Väite on helppo todentaa oikeaksi laivojen lähtöaikaan Bilwin satamassa. Useat laivoihin kiipeävät sukeltajat, ja varsinkin monet sukeltajien venemiehistä, cayuquerot, ovat selvästi vielä teini-iässä.

Medinan mainostamia pikaveneitä eivät edes laivasukeltajat sano nähneensä. Kuolemantapauksia kylläkin. Ja sen, miten ruumiit ovat tulleet maihin: pakastettuna hummereiden seassa laivan ruumassa.

Nicaraguan varatyöministeri Virgilio Martinica ainakin havahtui tilanteeseen huhtikuisella Bilwin-matkallaan. ”Sukeltajien työolosuhteet on saatava säädeltyä, muuten kuolonluvut ovat kohta astronomisia”, hän totesi järkyttyneenä. Työministeriö onkin nyt ensi töikseen luvannut järjestää sukeltajille peruskoulutusta.

Monet arvelevat hummereiden joutuvan eettisen boikotin kohteeksi, jos sukeltajien tilanne ei kohene – varsinkin, jos yksikin kuolemantapaus kuvineen saisi palstatilaa Miami Heraldissa.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti