Suuri tuntematon

Vaikka meret peittävät maapallon pinta-alasta lähes kolme neljännestä, niiden kartoitus on vielä pahasti kesken. Tiedonpuutteen lisäksi tehokkaita suojelutoimia vaikeuttaa valtamerten asema ei-kenenkään-alueena.

Kuva: Vene rannalla (Kuvaaja: Lotta Valtonen)

Mertensuojelussa on saavutettu paikallisia voittoja joidenkin alueiden ja lajien kohdalla, mutta kokonaisuutena maailman merien tila huononee jatkuvasti. Yksittäiset katastrofit kiinnittävät huomion hetkeksi, kuten viimesyksyinen Prestige-öljyvuoto Espanjan rannikolla, mutta toisaalta ne osoittavat ihmisen avuttomuuden tuntemattoman elementin edessä.

”Kun ongelma on kolmen kilometrin syvyydessä, ei voida muka tehdä mitään”, Suomen WWF:n meriasiantuntija Anita Mäkinen ihmettelee. ”Kuitenkin offshore-tekniikkaa olisi saatavissa, käytetäänhän sitä esimerkiksi öljynporauslautoilla jatkuvasti. Selitys kuuluu, että toimenpiteet olisivat äärimmäisen kalliita, mutta mikä sitten lasketaan öljytuhon hinnaksi?”

Katse alas taivaista

Mertensuojelun suuri kynnyskysymys on, että kohteesta tiedetään niin vähän. ”Esimerkiksi Rion ympäristösopimuksen soveltaminen meriin on paikoin ongelmallista, kun ei tiedä, mitä oikeastaan suojella”, Mäkinen huomauttaa.

”Kun ihminen päätti aikanaan lähteä valloittamaan avaruutta, mertentutkimus jäi toissijaiseksi. Edelleenkin merien lajistosta tunnetaan vain pieni osa ja erityisesti syvänmerenalueet odottavat tutkijaansa.”

Viime vuosina meriin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota, mutta kiinnostus tai suojelunhalu ei Mäkisen mielestä edelleenkään lähde luonnon tarpeista, vaan taustalla painaa vahvasti toive taloudellisesta hyödystä. Merta ajatellaan ihmisen loputtomana ravintopankkina, jonka kaikkia mahdollisuuksia ei tunneta. Parhaillaan suunnitellaan esimerkiksi suojelualueita, joissa mereen kätkeytyvät geenivarat säilyisivät, kunnes niitä pystytään hyödyntämään.

Toisaalta ollaan valmiita ottamaan käsittämättömiä riskejä meren perustuotannon kasvattamiseksi, jotta hiilidioksidia sitoutuisi enemmän ja ilmastonmuutos hidastuisi. ”Aivan viime aikoina on suunniteltu tosissaan merten lannoittamista. Vaikkei rehevöityminen valtamerissä olekaan ongelma, kuulostaa lannoitteiden lisääminen vesiin ehdoin tahdoin Itämeren kokemusten perusteella aika uhkarohkealta”, Mäkinen toteaa.

Moniongelmainen meri

Mistä meri sitten kärsii?

Öljy lienee yksi suurelle yleisölle tutuimmista ongelmista. Sitä joutuu meriin paitsi tankkerionnettomuuksissa myös laivojen tahallisesti vesiin laskemien pilssivesipäästöjen muassa. Lisäksi öljyntuotantoalueilla, esimerkiksi Karibialla, arktisilla alueilla ja Pohjois-Atlantilla, öljyä valuu mereen jatkuvasti tuotantoprosessin aikana.

Pienetkin öljymäärät ovat erityisen tuhoisia merilinnuille, joiden sulkapeitteen öljyyntyminen vaikeuttaa sukeltamista ja ne nälkiintyvät. Kaloille öljy aiheuttaa suomu- ja aivovaurioita ja merinisäkkäille vaikeuksia ruumiinlämmön säätelyssä.

Pohjoisilla merialueilla öljy on vielä haitallisempaa kuin lämpimillä vesillä, sillä öljyä hajottavien mikro-organismien toiminta on kylmässä vedessä hitaampaa. Pimeys, jää ja äärimmäiset ilmasto-olosuhteet vaikeuttavat myös ihmisten öljyntorjuntatoimia.

Suurin ongelma ympäri maailmaa on kuitenkin ylikalastus eri muodoissaan. Monissa kehitysmaissa käytetään erittäin arveluttavia kalastusmenetelmiä, kuten dynamiittia tai syanidia, jolloin tuhotaan kerralla monia lajeja. Toisaalta länsimainen tehokalastus verottaa tiettyjä lajeja tiuhemmin kuin ne ehtivät uusiutumaan. Satelliittipaikantimien ja kaikuluotaimien avulla kalaparvet jäljitetään matkojen päästä ja hydraulisilla pyydyksillä saaliita saadaan sellaisiltakin alueilta, joilla aiemmin ei ole voitu kalastaa.

Esimerkiksi EU:n kalastusaluksissa arvioidaan olevan ylikapasiteettia noin 40 prosenttia, ja niinpä kaksi kolmasosaa kaupallisesti kalastettavista lajeista on jo ylikalastettu. Tunnetuimpia ylikalastettuja lajeja ovat turska, tonnikala ja kampela. Anjovis pyydettiin Välimerellä loppuun jo 1980-luvulla, eikä kantaa ole saatu elpymään. Yhdenkin lajin vaje vaikuttaa koko ekosysteemin tasapainoon.

Samalla kun Eurooppa on tyhjentänyt omat merialueensa, on katsetta siirretty paremmille kalavesille, kuten Pohjois- ja Länsi-Afrikan edustalle. Kuluneen kevään kuluessa EU pyrki uudistamaan kalastussopimuksia Afrikan maiden kanssa enemmän todellisiksi yhteistyösopimuksiksi, mutta ontuvin tuloksin. Kuvaavaa on, että unioni antaa esimerkiksi Angolalle hätäapua nälkäongelmaan, joka osin johtuu juuri EU:n alusten kalastusoikeuksista maan vesillä.

Lämpöä, roskaa ja radioaktiivista jätettä

Ylikalastuksen ohella toinen vakava uhka meriluonnon monimuotoisuudelle on ilmaston lämpeneminen. Erityisen herkkiä pienillekin lämpötilanvaihteluille ovat ravintoketjun perustuottajat, kasviplanktonit. Vaihtelut niiden tuotannossa vaikeuttavat esimerkiksi valaiden ravinnonhankintaa. Niiden vuosituhantiset reitit ravinto- ja lisääntymisalueiden välillä saattavat muuttua ja lisääntyminen häiriintyy.

Ilmastonmuutos iskee kovalla kädellä myös koralliriuttoihin, merten sademetsiin. Korallien elämää ylläpitävät mikroskooppisen pienet levät kärsivät hyvin nopeasti, jopa viikoissa, liian lämpimästä vedestä.

Korallit häiriintyvät pahasti myös ylikalastuksen, maalta peräisin olevan kuormituksen ja turismin vaikutuksista. Jotkut tutkijat ennustavat, että riutat ovat mennyttä seuraavan viidenkymmenen vuoden kuluessa – eikä mitään ole enää tehtävissä. Samalla menehtyy valtava määrä kalalajeja ja muuta riuttojen majoittamaa eliöstöä.

Suomessa melko vähäiselle huomiolle ovat jääneet maailmanlaajuisesti suuret ongelmat: roskaantuminen ja radioaktiivinen jäte. Vuorovesialueilla suuria määriä roskia kulkeutuu rannoilta aavalle. Esimerkiksi muovipussit ovat kohtalokkaita varsinkin merinisäkkäille, kun ne tukehtuvat muoveja niellessään. Merille vahingossa tai tahallaan hylätyt verkot, niin kutsutut aaveverkot, puolestaan vangitsevat niin merilintuja, valaita, delfiinejä kuin kilpikonniakin.

Radioaktiivinen jäte on ongelma erityisesti arktisilla vesillä, joille on upotettu paljon ydinkärkiä sisältäviä sukellusveneitä. Myös ydinkokeet saastuttavat meriä. Radioaktiivisten aineiden kaikkia seurauksia ei tunneta, mutta ne vaikuttavat eliöihin solutasolla aiheuttaen syöpää ja mutaatioita.

Ei minun rannoillani

Mertensuojelun vaikeutta kuvaa EU-parlamentissa luultavasti ensi kesänä lopullisesti tehtävä päätös siitä, että jatkossa unionin alueen satamiin ei saa tulla raskaassa öljylastissa olevia yksirunkoisia aluksia. Ongelma kyllä siivotaan pois Euroopan rannoilta, mutta samalla se siirretään kolmanteen maailmaan – jossakin yksirunkoiset tulevaisuudessakin seilaavat. Hyvää tarkoittava päätös johtaa siihen, että kansainvälisten merialueiden turvallisuus heikkenee ja valvominen vaikeutuu entisestään.

”Merellä jos missä pitäisi jo unohtaa ”ei minun takapihallani” -ajattelu”, Anita Mäkinen toteaa. ”Lähtökohtaisesti kaikki meren pahoinvointiin liittyvät tekijät ovat peräisin teollistuneista maista, vaikka ongelmia nykyään onkin ympäri maailmaa.”

Esimerkiksi monet länsimaissa jo kielletyt myrkyt päätyvät viiveellä kehitysmaihin – ilman käyttörajoituksia ja valvontaa. Toisaalta vaikkapa ylikalastusongelmaa ei ikinä saataisi aikaan perinteisillä kalastusmenetelmillä.

Jotakin toivoa paremmasta sentään on. Ympäri maailmaa on luotu yli tuhat mereistä suojelualuetta (Marine Protected Areas, MPA), joita paikalliset viranomaiset hallinnoivat. Alueita on perustettu suojaamaan uhanalaisia lajeja, tarjoamaan ylikalastetuille kalakannoille mahdollisuus elpymiseen sekä vähentämään turismin ja muun ihmisen aiheuttaman toiminnan vaikutuksia. Joillakin suojelualueilla pyritään myös opettamaan paikalliselle väestölle vaihtoehtoisia elinkeinoja, kuten ympäristöystävällistä turismia.

Näin tehdään esimerkiksi Madagaskarin mereisellä suojelualueella, jossa Suomen WWF on mukana yhteistyökumppanina. Saaren koillisosien rannikko on vielä melko luonnontilaista, mutta sitä uhkaa kontrolloimaton hyötykäyttö. Tavoitteena on saada solmituksi sopimus, joka mahdollistaisi paikalliselle väestölle merialueen hyödyntämisen ekosysteemiä vaurioittamatta.

”Tärkeintä olisi saada ihmiset ymmärtämään, että ylikalastamalla he ryöstävät itseltään. Muualla on saatu hyviä kokemuksia siitä, kuinka vastaavissa tilanteissa olleet kalastajat ovat tulleet kertomaan saavutetuista tuloksista. Muuten on vaikea selittää toimeentulon ja nälkiintymisen rajoilla sinnitteleville ihmisille, miksi jollain alueella ei saisi kalastaa pariin vuoteen”, Anita Mäkinen selittää.

”Alussa resurssit on kuitenkin jouduttu käyttämään pääasiassa merialueiden valvontaan. Jotta pääsemme neuvottelujen ja valistuksen alkuun, on ihmiset ensin saatava kiinni rikkomuksista.”

MPA-alueiden väliset erot ovat suuria. Paitsi kooltaan ja oloiltaan ne poikkeavat myös hallintomalleiltaan. Useissa MPA-hankkeissa mukana olevan WWF:n mukaan suuri osa alueista on epäonnistunut niille asetettujen tavoitteiden täyttämisessä ja vain noin puolia ylipäänsä hallinnoidaan asianmukaisesti.

Vaikka alueita on suhteellisen paljon, useimmat ovat pieniä rantakaistaleita. Jos mukaan ei lasketa merialueita, joilla kaupallinen valaanpyynti on kielletty, kattavat mereiset suojelualueet vain noin yhden prosentin valtamerien pinta-alasta.

Prestige havahdutti

Kansainvälisiä merialueita koskevia sopimuksia valvoo YK:n alainen kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO. Sen ensisijainen tehtävä on meriliikenteen turvallisuuden varmistaminen ja nykyään yhä enemmän myös merenkulun aiheuttaman saastumisen vähentäminen.

IMO voi myöntää merialueille hakemuksesta niin sanotun PSSA-statuksen (Particularly Sensitive Sea Area). Tähän mennessä erityisen herkkiä merialueita on maailmassa nimetty vasta viisi: Vattimeri Euroopassa, Suuret valliriutat Australiassa, Florida Keys Pohjois-Amerikassa sekä Kuuban ja Kolumbian rannikot eteläisessä Amerikassa.

PSSA-asemaa hakevien alueiden on täytettävä tietyt ehdot: niiden on oltava sekä ekologisesti, tieteellisesti että sosioekonomisesti merkittäviä eli pelkästään luonnonsuojelu ei riitä perusteeksi. Tavoitteena on vähentää erityisesti kansainvälisen merenkulun haittavaikutuksia alueella. Meriturvallisuutta lisääviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi pakollinen saattohinaus kapeissa ja vaikeasti navigoitavissa paikoissa tai edellytys paikallisen luotsin käytöstä satamaan tultaessa ja sieltä lähdettäessä. Lisäksi alueen olosuhteiden perusteella voidaan määritellä muita toimia.

Erityisesti Prestige-onnettomuuden jälkeen monet maat ovat havahtuneet PSSA:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Statuksesta ovat olleet kiinnostuneita paitsi Espanja, myös Irlanti, Iso-Britannia, Portugali, Ranska, Hollanti ja Belgia. Jo aiemmin statusta on hakenut Norja Barentsinmeren alueelle, jossa huolenaiheena on läheinen Murmanskin satama. Öljytankkerit sivuuttavat rannikon vain neljän merimailin päästä.

Myös Suomi on ollut aktiivisesti hakemassa erityisen herkän merialueen asemaa Itämerelle, ainakin Suomenlahdelle, Saaristomerelle ja Merenkurkulle, jotka ovat luonnoltaan ainutlaatuisia ja vaikeasti navigoitavia kapeikkojen ja mataluuden takia. Sosioekonomisena perusteluna PSSA-asemalle on, että puhdas vesi ja luonto ovat elinehto matkailulle, kalastajille, mökkiläisille sekä veneilylle. IMO:lle tehtävään hakemukseen olisi kuitenkin saatava mukaan myös muut rannikkovaltiot.

Milloin alkaa paalutus?

Ihmetellä sopii kuinka meret, kaksi kolmasosaa maapallosta, ovat jääneet ilman omistajaa. Onhan sinänsä neutraalit napa-alueetkin haluttu jakaa valtioiden kesken – vaikka sitten tutkimuksen nimissä.

Vaikkei asiasta vielä ääneen puhutakaan, Anita Mäkisen mielestä on havaittavissa merkkejä omistushalusta. ”Viimeksi pari kuukautta sitten alan kansainvälisessä kokouksessa puhuttiin mereisistä suojelualueista, jotka perustettaisiin talousvyöhykkeen, siis 200 merimailin ulkopuolelle ei-kenenkään-alueelle.”

Sinänsä kannatettavassa ajatuksessa tuntuu joillakin mailla olevan ketunhäntä kainalossa, sillä kansainvälisille vesillä olevat alueet tarvitsevat joka tapauksessa perustajan, valvojan, hallinnoijan… Siitä ei ole pitkä matka pysyviin paalutuksiin.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!