Kalastus kiistojen keskiössä

Meri on monelle ihmisille elinkeino, josta heillä ei ole varaa luopua. Kun sekä ihmisistä köyhimpien että merten eläinten elämän jatkuvuus pitäisi turvata, ei kiistoilta aina onnistuta välttymään.

Kuva: Kalastusveneitä (Kuvaaja: Lotta Valtonen)

Kalastus aiheuttaa suuria uhkia maailman merten ainutlaatuisille ekosysteemeille ja uhanalaisille lajeille. Tällä hetkellä kalaa pyydetään 30-50% liikaa kestävään tasoon nähden.

Kalastus myös on suoraan tai välillisesti elinkeino 200 miljoonalle ihmiselle maailmassa. Useat kehitysmaat ovat suuria kalastajavaltioita. Paine ylikalastukseen ja alamittaisten kalojen kalastukseen on kova, koska kalastajat ovat usein köyhiä ihmisiä, joilla ei käytännössä ole toimeentulon vaihtoehtoja. Toisaalta juuri kehitysmaiden kalastajat kärsivät eniten ylikalastuksen myötä hupenevista kalakannoista.

Myös ryöstökalastus on suuri ongelma köyhille kalastajille. Erityisesti toisen maan rekisteriin kovalla rahalla rekisteröidyt niin sanotut FOC-laivat kiertelevät ympäri maailman kalastusalueita tyhjentämässä. Kehitysmaiden rannikot ovat erityisessä suosiossa, koska mailla ei ole resursseja valvoa aluevesiään.

Monet maat ovatkin yrittäneet diplomaattisten kiistojen ja valitusten kautta estää FOC-laivojen liikkeet. Yhden suurimmista FOC-rekisteröijistä, Belizen, pääministeri totesi vuonna 1999 ettei hänellä ole keinoja puuttua asiaan. Maan laivarekisteri on yksityisten käsissä, eivätkä ryöstökalastajat ole vastuussa oikeastaan kenellekään. Kansainvälinen paine asian ratkaisemiseksi on kuitenkin kasvanut, ja erityisesti YK:n ruokavirasto FAO:n piirissä asiaan yritetään puuttua.
 

Suojelu vastaan oikeudenmukaisuus?

Paitsi diplomaattisia kiistoja, merten ekosysteemien suojeluun on liittynyt myös ankaria kauppakiistoja. Tärkeimmät niistä ovat koskeneet Yhdysvaltain oikeutta vaatia muita maita noudattamaan tiukkaa ympäristölainsäädäntöään.

Vuonna 1991 Yhdysvallat asetti Meksikon, Vanuatun ja Venezuelan tonnikalantuontikieltoon. Syynä oli tonnikalojen pyynti kurenuottatekniikkalla, jossa kuolee suuria määriä delfiinejä. Sadat tuhannet vuosittain kuolleet delfiinit olivat saaneet Yhdysvallat kiristämään omaa lainsäädäntöään jo 1970-luvun alussa.

Yhdysvalloissa katsottiin, että kotimainen lainsäädäntö ei kyennyt suojelemaan delfiinejä avomerellä. Siksi muut tonnikalanpyytäjävaltiot alkoivat saada pyyntimenetelmiä koskevia vaatimuksia. Kun niiden laiminlyönti johti tuontikieltoon, avoimen kauppasodan ainekset olivat valmiit.

Toinen kuuluisa kauppakiista syntyi, kun Yhdysvalloissa huolestuttiin merikilpikonnien häviämisestä. Syy kilpikonnien kohtaloon oli yleisesti tiedossa: katkaravunpyynti. Nopeaa vauhtia katoavan lajin yksilöitä hukkuu pyyntiverkkoihin yli 100 000 vuodessa. Ongelmaan on tarjolla teknologinen ratkaisu: ns. TED-laite (Turtle excluder device), joka päästää 97% vangiksi jääneistä kilpikonnista vapauteen ilman että katkarapuja menetetään.

Yhdysvallat toimi rajusti myös kilpikonnia suojellakseen. Vuonna 1996 se kielsi katkarapujen tuonnin maista, joiden kalastuslaivasto ei ole sertifioitunut TED-järjestelmän käyttäjäksi. Suuret katkaravunviejät Intia, Pakistan, Malesia ja Thaimaa riitauttivat päätöksen WTO:ssa 1997.

Kiistoihin osalliset kehitysmaat katsoivat, että Yhdysvallat yrittää aktiivisesti puuttua niiden lainsäädäntöön. Oikeudenmukaisuuteen vedoten ne esittivät, että kehitysmaiden kansalaisilta ei voida vaatia samoja standardeja kuin teollisuusmailta, koska taloudelliset edellytykset niihin pääsemiseen ovat toiset. Esimerkiksi TED-laitteen mitättömän tuntuinen hinta, 75 dollaria, on intialaiselle kalastajalle kallis sijoitus.

Kehitysmaat haastoivat myös ympäristöongelman määrittelyyn. Esimerkiksi Meksiko katsoi, että korostamalla merinisäkkäiden suojelua Yhdysvallat pyrkii sanelemaan kehitysmaille, mihin ongelmiin niiden tulisi kiinnittää huomiota. Meksikolle kaupunkien ilmansaasteet, viemäröinti ja vedenpuhdistus ovat huomattavasti akuutimpia ongelmia. Rikkaita maita syytetään myös kaksinaamaisuudesta, sillä usein ongelmat ovat alun perin niiden aiheuttamia. Esimerkiksi delfiinejä kuoli 1960-luvulla Yhdysvaltain kalastuslaivaston vuoksi monikymmenkertainen määrä Meksikon ja Venezuelan nykyisen kalastuksen uhreihin verrattuna.

Molemmat kiistat päättyivät Yhdysvaltain yksipuolisten toimien estämiseen. Tulos oli suuri pettymys ympäristöjärjestöille. Ne katsoivat, että WTO:n ratkaisun jälkeen paikallisesti välttämättömät yksipuoliset ympäristönsuojelutoimet ovat käytännössä mahdottomia. Kauppaoptimistit sen sijaan esittivät, että ympäristönsuojelussa tulisikin keskittyä neuvotteluihin ja monenkeskisiin toimiin.

Kaikkein polttavin kysymys on kuitenkin jälleen kerran köyhyys. Sopimuksia on hankala tehdä, saati noudattaa, jos ne edellyttävät ihmisiltä toimia, joihin heillä ei ole mahdollisuuksia. Myös merikilpikonnien toivo on vähissä, jos niiden suojelu onnistuu vain rikkailta.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

 

Tilaa Maailman Kuvalehti