Loputtomien tarinoiden kirja

Jorge Luis Borges: Hiekkakirja. Suomentanut Pentti Saaritsa. WSOY 2003.

Argentiinalaista Jorge Luis Borgesia (1899-1985) pidetään Latinalaisen Amerikan maagisen realismin kirjallisuuskoulukunnan eräänä perustajana. Häneltä on aiemmin suomennettu kokoelma Haarautuvien polkujen puutarha (1941, suom. 1969), jonka tarinoissa realismi ja fantasia kulkevat käsi kädessä.

Hiekkakirja koostuu kahdesta Borgesin tarinakokoelmasta, Brodien selonteko (1970) ja Hiekkakirja (1975). Etenkin Brodien selonteko -kokoelma yllättää. Borgesin lyhyet tarinat ovat realistisia pieniä kuvauksia henkilöistä 1900-luvun alun Argentiinassa. Henkilöt kertovat erilaisista käännekohdista elämässään. Kyse on usein kaksintaisteluista: väkivaltaisen Etelä-Amerikan puukkotappeluista tai hienovaraisemmista kamppailuista kahden ihmisen välillä.

Vaikka tarinat ovat tyyliltään realistisia, niissä on selvä borgeslainen lumous, joka syntyy korostetusta fiktiivisyydestä. Kertomukset olisivat voineet tapahtua toisinkin tai olla vaikka unennäköä.

Suomentaja on liittänyt kirjan loppuun pienen selitysosion, joka avaa joitakin Argentiinan kulttuurin piirteitä. Enemmänkin taustatietoja olisi voinut olla, sillä Latinalaisen Amerikan historiaa tunnetaan meillä heikosti. Mutta ehkä tämä kirja voikin olla portti joihinkin toisiin teoksiin.

Hiekkakirja-kokonaisuus muistuttaa enemmän Haarautuvien polkujen puutarhaa. Kertomukset sisältävät enemmän fantasiaa ja liikkuvat kirjallisuuden ja kielen rajoilla. Tarinoissa ”Peili ja naamio” ja ”Undr” etsitään täydellistä runoa historian uumenista. Vaikka Borgesia on pidetty fantasistina nimenomaan arvostetun maagisen realismin taitajana, hän osoittaa Hiekkakirjan tarinoissa viehtymystä myös halpahintaisena pidettyyn genre-fantasiaan. Esimerkiksi ”There are more things” -kertomus on kunnianosoitus amerikkalaisen kauhun oppi-isälle H. P. Lovecraftille.

Koko Hiekkakirja-kokoelma on loistava esimerkki fiktion voimasta. Borges loihtii maailmoitaan tyhjästä muutamalla taitavasti asetetulla lauseella ja siirtyy sitten kertomukseen, joka tempaa lukijan mukaansa. Lukija vietellään huomaamatta toden ja fantasian rajan yli. Hiekkakirjan lumoukseen tekee mieli palata uudestaan.

 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

 

Tilaa Maailman Kuvalehti