Riitaisaa kokousta odotellessa

EU:n neuvottelutavoitteet Cancuniin kuulostavat kehitysmaaliikkeen korviin pahalta. Erityisesti kaupan laajentaminen uusille alueille uhkaa siirtää kehitysmaita entistä enemmän Euroopan suuryhtiöiden käsiin.

 

 
Piirros: Herkko Eskelinen

 

Muutama kuukausi ennen WTO:n ministerikokousta Meksikon Cancunissa on kansalaisjärjestöillä kova työ päällä. Kauppapolitiikasta kiinnostuneet järjestöt kautta Euroopan ovat pyrkineet viestimään yhtenäisellä äänellä tarvetta kehitysmaiden reilumpaan kohteluun. Ennen kokousta pyritään erityisesti keskustelemaan kaupasta vastaavien komissaarien kanssa.

Tilannetta vaikeuttaa, että käynnissä olevia valmistelevia neuvotteluja ovat leimanneet syvät erimielisyydet. Kehitysmaat vastustavat EU:n ajamia kaupan uusia alueita, ja maatalousneuvotteluissa suurten viejämaiden edut ja kehitystavoitteet ovat pahasti törmäyskurssilla.

”Neuvottelut ovat käytännössä jumittuneet kokonaan. Kun valmistelevien neuvottelujen jälkeen ollaan yleensä tilanteessa, jossa sovun aikaansaamiseksi tarvitaan enää hienosäätöä, ovat neuvottelu-osapuolet tällä hetkellä hyvin etäällä toisistaan. Koko WTO-järjestelmän uskottavuus voi joutua vaakalaudalle.” Kepan kauppapoliittinen sihteeri Linus Atarah sanoo.

Erimielisyydet eivät ainakaan helpota tavallista WTO-sirkusta, johon kuuluu kiristyksen, eristämisen ja solvauksien rutiininomainen käyttö. Atarah kertoo kysyneensä kauppakomissaarilta, suostuuko EU allekirjoittamaan käyttäytymissääntöpaperin. ”Jos kaikki muutkin allekirjoittavat”, oli komissaarin vastaus kuulunut.

Uudet aiheet puhuttavat

Uudet, niin sanotut Singaporen aiheet huolestuttavat järjestöjä erityisesti. Nämä ovat uusia alueita, joita monenkeskisen kauppapolitiikan piiriin pyritään saamaan. Investoinneille, julkisille hankinnoille, kilpailulle ja kaupan helpottamiselle haluttaisiin säännöt, joiden rikkoja voitaisiin viedä WTO -tuomioistuimeen. Sääntöjen perusperiaate olisi tietysti, että kaikkia taloudellisia toimijoita on kohdeltava samalla tavalla.

Kauhukuvana on tilanne, jossa kansallisvaltioiden, jopa kuntien, demokraattisesti valittujen elinten täytyisi ottaa julkisissa hankinnoissa kansainväliset yritykset tasavertaisiksi kilpailijoiksi paikallisten rinnalle. Myös investointien paikallisesti hyödyttävä vaikutus vähenisi huomattavasti, jos investoijilta ei voitaisi enää velvoittaa paikallisten alihankkijoiden käyttöä. Suuri kysymys kuuluukin, jälleen kerran, missä kulkee kaupan ja demokratian raja.

”Näillä asioilla, julkisilla hankinnoilla ja muilla, ei ole mitään tekemistä kaupan kanssa”, kuittaa Linus Atarah. ”Jos esimerkiksi joku kunta haluaa teettää paikallisia urakoita, missä mielessä kyseessä on kaupankäynti? Ja miksi siihen täytyisi luoda kansainvälisiä sääntöjä?”

Monen järjestöaktiivin korvaan nämä Singaporen aiheet kuulostavat huolestuttavan tutuilta. Kertaalleen kaatuneen MAI-sopimuksen olennainen sisältö oli hyvin samankaltainen, olkoonkin että sitä valmisteltiin teollisuusmaiden yhteistyöelimen OECD:n eikä WTO:n piirissä.

Tiukimmin näiden uusien aiheiden kaupan piiriin ottamista ajaa EU. Komissioon pyrkivät kovasti vaikuttamaan suuryritykset, jotka katsovat kehitysmaiden markkinoiden avaamisen olevan Euroopalle taloudellinen etu. Saksan ja Britannian suurimpien yritysten johtajat ovat lähestyneet kauppakomissaari Pascal Lamyta asian tiimoilta julkisestikin.

Ruokaturvan tulevaisuus

Järjestöt ja monet muut uskovatkin nyt, että EU:n strategiana tulee olemaan laskea maataloutensa tukia kehitysmaiden mieliksi, ja vaatia tästä hyvästä näitä Singaporen aiheita hyväksyttäviksi. Maatalous on kehitysmaille yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joten ne saattaisivat suostua tällaiseen.

”Ongelmana on, että suuryritykset ovat usein itse mukana maatalousbisneksessä”, toteaa Sari Laaksonen Ruoka-aika-kampanjasta. Tällainen sopimus voisikin osoittautua lopulta kohtalokkaaksi kehitysmaiden maataloudelle, monikansallisten yritysten siirtyessä yhä voimakkaammin kehitysmaihin viljelemään vientielintarvikkeita suurtiloille. Myös EU:n vilpittömyys on epäilyn kohteena – voi olla, että tukien maksamista jatkettaisiin kuten ennenkin, mutta eri muodossa.

Tukitason laskua tehokkaampi keino ruokaturvan takaamiseksi olisikin kehitysmaiden oikeus suojata maatalouttaan.

”Dohan kokouksen yhteydessä puhuttiin paljon siitä, että nyt kyseessä on kehityskierros. Käytännössä tämä on tarkoittanut ainoastaan pidempiä siirtymäaikoja kehitysmaille – politiikka perustuu edelleen maataloustuotteiden tullien yleiseen laskuun eikä kehitysmaiden oikeuteen käyttää korkeampia suojatulleja”, Laaksonen sanoo.

Alustavissa neuvotteluissa on esitetty kehitysmaille oikeutta suojella keskeisiä elintarvikkeitaan ruokaturvan takaamiseksi. Ehdotus koskee kuitenkin vain hyvin tarkasti rajattuja lajikkeita, itse mekanisminkin ollessa vielä hyvin epämääräinen.

”Kysymys on siitä, nähdäänkö ruoka kauppatavarana muiden joukossa vai ihmisen perusoikeutena”, tiivistää Laaksonen.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti