Näkökulmat

Evoluutio vai revoluutio?

Kuva: Alexis Kouros

Kun Nelson Mandela vapautui vankilasta ja Etelä-Afrikassa luovuttiin rotuerottelusta, monet itkivät ilosta. Mandelasta tuli monen valtion päämiehen kunniavieras. Lempeäkasvoinen ruskeahko mies muistutti Hollywood-leffojen ”hyvän mustan””sivuroolihahmoa, ja hänestä tuli suositumpi kuin monista mustista näyttelijöistä ja laulajista, jotka kävivät konsertoimassa Etelä-Afrikassa.

1960 Sharpville oli apartheidhallituksenkin mukaan mustien mallikaupunki, olipa siellä monessa talossa jopa juokseva vesi. Kaupungissa järjestetty rauhallinen mielenosoitus muuttui kuitenkin joukkomurhaksi, jossa valkoiset poliisit teurastivat 69 ja haavoittivat 178 aseetonta mielenosoittajaa. Silloin 30-vuotias Nelson Mandela, ANC:n nuorempi varajohtaja, kysyi: ”onko oikein saarnata rauhaa, kun vastassa on näin brutaali hallitus?”

Helmikuun 11. päivänä 1990, lähes 30 vuoden vankeudesta vapautunut Mandela aloitti kuuluisan puheensa Kapkaupungin kaupungintalolla rauhan viestillä: ”Ystävät, toverit, tervehdin teitä rauhan, demokratian ja vapauden nimissä.”

Monet eivät tiedä, että Etelä-Afrikan reformin aloitti F.W. de Klerk eikä Mandela. De Klerk oli opetusministeri mustia julmasti kohtelevan presidentti Bothan hallituksesta. Kun Botha sai vuonna 1989 aivohalvauksen, De Klerkistä tuli hänen seuraajansa. Mies aloitti välittömästi uudistukset, joita hän kutsui ”evolutiivisiksi”.

Heti vaalikauden ensimmäisen kuukauden kuluessa De Klerk muutti rannat yhteiseksi mustille ja valkoisille. Pian hän julisti ANC:n olevan yhteistyökumppani, vähensi sensuuria, vapautti Mandelan vankilasta ja myöhemmin hyväksyi vapaat vaalit. Ei kukaan Etelä-Afrikassa varmaan epäillytkään, etteikö Mandelasta tulisi presidentti, jos vaalit olisivat vapaat.

Miksi De Klerk vähensi valkoisten ja itsensä valtaa reformin nimissä ja teki Mandelasta voittajan?

Kun lähes sata vuotta sitten Euroopan kuninkaalliset olivat samantyyppisen ongelman edessä, Britannian kuningas Edward VII kieltäytyi tunnustamasta Serbian kuningas Peteriä, jonka edeltäjän serbinationalistit olivat teloittaneet. ”Meidän olisi pakko lopettaa toimintamme, jos me kuninkaat olisimme sitä mieltä, että kuninkaiden salamurhilla ei ole mitään seuraamuksia”, hänen kerrotaan sanoneen yksityiskeskustelussa muille kuninkaille.

Kuninkaat väistyivät viisasti ajoissa vallankumouksen edestä. He antoivat tilaa muille sillä ehdolla, että säilyttivät tietyt edut ja pysyivät hengissä. He sopeutuivat uuteen tilanteeseen. Sitä kutsutaan evoluutioksi. De Klerkin ”evolutionaariset” reformit olivat juuri tällaisia.

Mandelasta tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti, mutta hän ei tehnyt läheskään niin paljon muutoksia kuin de Klerk. Varallisuus jäi valkoisten käsiin ja mustien kurjuus jatkuu. Totuuskomissiot olivat todellisuudessa vain psykoterapiaa mustille. Ne, jotka tappoivat ja kiduttivat mustia, ovat edelleen viroissa. Mustat asuvat hökkeleissä ja valkoiset huviloissa. Vierailin pari vuotta sitten Etelä-Afrikassa ja hämmästyin, miten vahvasti rasismi yhä elää. Valkoisten suosimassa ostoskeskuksessa vain vartijat olivat mustia. He seurasivat minua epäilevästi.

***

1990-luvulla Gorbatsov oli al oittanut omat reforminsa Neuvostoliitossa. Niihin ei lännessä alkuun uskottu. Kun Gorbatsov vieraili Kiinassa, opiskelijat aloittivat nälkälakon Tienanmenin aukiolla, jossa Deng Xiaopingin pitivastaanottaa Gorbatsov. Muutaman päivän kuluttua miljoona kiinalaista valui paikalle opiskeljoiden tueksi ja loppu onkin veristä historiaa.

Mielenkiintoista on se, että myös Deng oli reformisti. Hän oli jo aloittanut taloudelliset uudistukset Kiinassa ja ajanut lähempiä suhteita lännen kanssa. Hänkin tiesi, että evoluution aika on tullut.

Historian pienet uudistukset ovat usein olleet vain kompromisseja. Niitä tehneet johtajat olivat riittävän monille tahoille hyväksyttäviä sankareita. Rikkaat ja valtaapitävät sallivat heidän edetä, sillä he olivat harmittomia.

Äskettäin Suomessa vieraili Ruotsin kuningasperhe. Vastaanotto oli valtava, väkijoukot innoissaan. Harva ajattelee tällaisessa tilanteessa, mitä kuninkaallisuus tarkoittaa ja keitä nämä kuninkaat, prinsessat ja prinssit ovat.

Afrikkalaisia tai aasialaisia heimokulttuureita halveksitaan, mutta unohdetaan, että myös länsimaiden monarkkien esi-isät olivat heimopäälliköitä. Vain julmimmat päätyivät kuninkaiksi. He ovat elinkelpoisempia kuin me köyhät. He ovat evoluution voittajia.
 

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2003

 

Tilaa Maailman Kuvalehti