Suomineito-yhteisössä eletään omavaraista arkea

Ähtärissä sijaitsevaan ekoyhteisöön ei kanneta kaupasta kuin kahvia, sokeria ja rasvaa.

Teksti: Ilona Niinikangas

PitkätTalousEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

Kuva: Marketta Horn. (Kuvaaja: Matti Salmi)
Marketta Horn ja Suomineidon lampaita
 

Kaijanniemen entinen vanhainkoti kylpee syysauringossa. Pihalle rakennetun katoksen alla keitetään kesän viimeisestä marjasadosta mehua. Kattilat porisevat ja savu nousee piippua pitkin taivaalle. Suomineito-yhteisössä varustaudutaan talveen.

Yhteisön perustaja on 56-vuotias valtiotieteiden tohtori Marketta Horn, suomalaisen ekopankin äiti ja entinen vihreiden kaupunginvaltuutettu. Hän nousee rukin äärestä ja tarjoaa talon yrttiteetä. Saarijärvellä syntynyt Horn on palannut Luxemburgin ja Mankkaan jälkeen juurilleen, keskelle suomalaista järvimaisemaa, rapistuneita taloja ja tummaa havumetsää.

Mikä sai keski-ikäisen, hyvin toimeentulevan naisen jättämään kaiken ja perustamaan ekoyhteisön maalle?

"Olin päättänyt, että kun nuorin lapseni pääsee ylioppilaaksi, niin muutan pois kaupungista, jossa kaikki liikkuu vain rahan ja itsensä myymisen ympärillä. Jo edellisenä keväänä olin alkanut etsiä paikkaa, jonne voisin perustaa yhteisön", Marketta kertoo.

Vuosi oli 1997 ja sopiva paikka löytyi Ähtäristä. Mukaan oli liittynyt joukko samanmielisiä keski-ikäisiä. Suomineidon asukkaiden mielestä ekologiseen elämäntapaan kuuluu yhteisöllisyys. Yksin asuessaan voi toki tehdä eettisiä valintoja ja pienentää kulutusta, mutta vain yhdessä asumalla voi oikeasti säästää ympäristöä. Monille yhteisöasuminen tarkoittaa myös jatkuvaa henkistä kasvua.

"Yksin asuessaan helposti kuvittelee, että on päässyt jo tosi pitkälle ja on tosi erinomainen, mutta muiden kanssa tipahtaa taas jaloilleen," Marketta naurahtaa.

Myös Kari, 49, haluaa elää yhteisössä. Yli kaksikymmentä vuotta vapaaehtoisessa maanpaossa metsissä ja kaatopaikoilla asunut mies on löytänyt kodin. "Mitä hienoa siinä on, jos asuu erakkona metsässä, muttei pysty jakamaan kokemuksiaan muiden kanssa?"

Yhteisössä on enimmillään ollut 14 jäsentä, nyt vakituisia asukkaita on enää neljä. Monet ovat viime vuosina hankkineet itselleen omat pienet mökit yhteisön läheltä. "Minulle sanottiin kerran, ettei pelkkä ekologisuus riitä pitämään yhteisöä kasassa. Olen miettinyt sitä paljon", Marketta sanoo. "On ollut hirmuisen vaikea perustaa yhteisö tyhjästä."

Lähiruokaa ja lahjoituksia



Ekologisuus merkitsee Kaijanniemessä mahdollisimman pitkälle vietyä omavaraisuutta. Pelloilla kasvatetaan viljaa, marjat saadaan pensaista, omenat puista ja vihannekset maasta. Lisäksi on kuttuja, lampaita, kanoja ja possuja.

Elinkustannukset pysyvät pieninä. Yhdeltä ihmiseltä kuluu ruokaan noin 12 euroa kuussa, "vähemmälläkin pärjäisi, jos ei juotaisi kahvia", Marketta laskeskelee. Kaupasta ostetaan kahvin lisäksi vain sokeria ja rasvaa, jota tarvitaan fetan valmistamiseen.

Vaatteet ja huonekalut saadaan lahjoituksina, vettä käytetään niukasti ja aurinkopaneelit keräävät kesän lämmön. Kaikessa kulutuksessa on tingitty tulevien sukupolvien hyväksi.

"Maapallo ei kestä nykyisenlaista kulutustahtia. Hollannin Maan ystävät ovat kehittäneet ajatuksen ympäristövarasta, jonka mukaan kaikkien pitäisi vähentää kulutustaan 80 prosenttia. Olen laskenut, että leikkaamalla kulutustani sen verran minulle jää 10 prosenttia ylimääräistä energiaa tuhlattavaksi. Kymmenellä prosentilla voin hyvällä omatunnolla lukea sähköpostia, katsoa televisiota ja tehdä vaikka yhden lentomatkan kymmenessä vuodessa."

"Jos en kaiken lukemani kirjallisuuden jälkeen olisi muuttanut kulutustottumuksiani, niin olisin syyllistynyt samaan rikokseen kuin Hitlerin kannattajat natsi-Saksassa", Marketta sanoo hiljaa. "Olen ollut naimisissa saksalaisen miehen kanssa ja tiedän, millaista syyllisyyttä jälkipolvet kantavat."

Elämää ilman rahaa



Kuva: Ekoyhteisön mietiskelynurkkaus (Kuvaaja: Matti Salmi)

Ekoyhteisön mietiskelynurkkaus



Yhteisön asukkaat ovat minimoineet rahankäyttönsä ja valinneet yltäkylläisyyden sijaan niukkuuden. Kulutuksen välttäminen kuuluu ekologiseen elämäntapaan, ostamattomuus ja omavaraisuus ovat ennen kaikkea moraalisia kannanottoja.

Kuluttamatta jättäminen on myös kapinaa markkinavoimia vastaan. Ekoyhteisöissä asuvat haluavat näyttää yhteiskunnalle, että elämässä selviää myös ilman rahaa.

"Täysin ilman tukia emme mekään tule toimeen. Olemme tehneet eduskunnalle aloitteen perustulosta. Miksei meille, jotka haluamme raataa 14 tuntia päivässä kynnet paskassa haluta myöntää mitään?" Marketta ihmettelee. "Kyllä mekin olemme yhteiskunnalle arvokkaita, vaikkemme kasvatakaan ulkomaanvelkaa tai ansaitse verotuloja."

Vaihtopiiri pyörii



Rahan sijaan yhteisön jäsenet käyvät kauppaa oman tilan tuotteilla ja palveluksilla. Kelloseppä korjaa kelloja feta-juustoa vastaan, teurastaja käy päästämässä lampaat päiviltä ja saa palkaksi sianlihaa, läheinen luomutila pitää yhteisön vihanneksissa kiitokseksi talkooavusta.

Kyse ei ole mistä tahansa satunnaisesta vaihtokaupasta, vaan organisoidusta paikallisesta vaihtopiiristä, jossa palvelukset kirjataan ylös ja pisteytetään. Verottajakin suhtautuu vaihtopiiriin suopeasti, jos ei tee sen alan töitä, johon on koulutus, ja jos toiminta ei ole suurimuotoista.

"Oikeastaan yritämme restauroida vanhainkoti-idean. Kun tämä oli vielä vanhainkoti, täällä asui ihmisiä, jotka eivät pystyneet olemaan tavallisessa elämässä mukana. Kaikki saivat kuitenkin tehdä mitä halusivat: noukkia marjoja tai käydä navetalla. Täällä tehtiin tosissaan hommia. Omavaraisiakin oltiin - maitoa riitti myyntiin asti."

Ilta alkaa hämärtyä, mehut on keitetty ja piha tyhjä. Marketta on kattanut iltapalan pöydälle - muut asukkaat ovat paenneet vieraiden tieltä huoneisiinsa. Kun on koko päivän paiskinut hommia, ei enää jaksa kovin paljoa jutella.

Puoli kymmeneltä ekoyhteisössä on pimeää ja hiljaista. Yksinäinen hahmo vaeltaa kynttilän kanssa pesulle. Omavaraisuus väsyttää.



Suomen ekoyhteisöt

Suomessa on yhteensä noin 40 ekoyhteisöä ja -keskusta, joissa asuu viitisensataa aikuista ja lasta. Yhteisöissä pyritään välttämään turhaa kulutusta ja elämään mahdollisimman omavaraisesti ja luonnonmukaisesti. Materian haalimisen sijaan niissä tavoittellaan mielenrauhaa ja henkistä hyvinvointia.

Jokainen yhteisö on omanlaisensa. Ekologisen elämäntavan lisäksi monet saavat voimaa myös uskonnollisuudesta: joukkoon mahtuu sekä antroposofisia, buddhalaisia että kristinuskoon pohjautuvia yhteisöjä.

Vanhimmat yhteisöt perustettiin 1970-luvun alussa, nuorimmat ovat viime vuosilta. Suomen ekoyhteisöt ovat verkottuneet keskenään ja julkaisevat muun muassa yhteistä tiedotetta. Ekoyhteisöillä on myös kansainvälinen verkosto Global Ecovillage Network.

Lähde: Ainomaija Lehtonen: Elämäntapana ekoyhteisö: Suomessa toimivien ekoyhteisöjen tarkastelua, pro-gradu, Helsingin yliopisto 2000

Lisätietoa:

Ekoyhteisöjen lista

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 4/2003

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!