Näkökulmat

¿Ja kysymys oli?

Kuva: Alexix Kouros.Kun ensimmäisen kerran näin espanjan kielellä kirjoitetun kysymyksen, luulin, että oli tapahtunut kirjoitusvirhe. Kysymysmerkki oli nimittäin lauseen alussa nurin päin eli näin: ¿. Kun huomasin, että se on osa espanjan kielioppia, aloin miettiä: mistä se johtuu? Voisiko olla, että on filosofisesti ajateltu kyseenalaistaa itse kysymys ennen kuin se kysytään?

Kysymykset ovat tärkeä osa ihmiskunnan kommunikaatiota ja kehitystä. Kysymyksessä voi olla enemmän arvoa ja informaatiota kuin vastauksessa. Kysymys paljastaa paljon kysyjästä, ja julkisuudessa esillä olevat päivän kysymykset kertovat paljon yhteiskunnasta. Ei ole harvinaista, että nostamalla yksi kysymys puheenaiheeksi, tarkoitus on saada toinen, tärkeämpi ja aidompi kysymys unohtumaan. Yhteiskuntamme nurja moraali paljastuu usein kysymyksistä, joita pidetään tärkeinä, aivan kuin tuo nurin päin oleva kysymysmerkki espanjan kielessä.

Josef Wilson, Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Bagdadissa, paljasti äskettäin New York Timesin kirjoituksessaan, että hän oli se henkilö, joka lähetettiin Nigeriin ottamaan selvää, oliko Saddam Hussein yrittänyt ostaa uraania Afrikasta. Wilsonin mukaan tällaista yritystä ei koskaan tapahtunut. Kirjoituksessaan hän ihmetteli, miksi Bush hänen raportistaan huolimatta oli väittänyt kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan Saddamin yrittäneen ostaa uraania. Valkoinen talo myönsi virheensä.

Viikko Wilsonin kirjoituksen jälkeen Washington Post paljasti Valkoisen talon korkeatasoiseen vuotoon viitaten, että Wilsonin vaimo Valerie Palme on CIA:n vakooja, ja että Wilson oli saanut Nigerin tehtävän vain vaimonsa suosituksen takia. Tätä uutista seurannut suuri jupakka on hyvin mielenkiintoinen. Skandaalin ydin on ollut kysymys: kuka on paljastanut CIA-vakoojan? Kysymyksen tärkeyttä on perusteltu sillä, että kyseessä on rikos, josta voi saada jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen.

Harva on kysynyt, miksi Bush valehteli puheessaan tai miksi suurlähettilään vaimon pitää olla vakooja. Nämä kysymykset eivät kiinnosta, koska maailma on hyväksynyt sen, että poliitikot valehtelevat ja suurlähetystöt ovat vakoojien pesäkkeitä. Käsitys siitä, että lähetystöjen tarkoitus on edistää maiden ystävyyttä ja toimia taloudellisen ja kulttuurisen vuorovaikutuksen kanavana, on naiivi. Erityisesti suurvaltojen lähetystöt ovat kuin Troijan puuhevosia.

Wilson-Bush-jupakka muistuttaa paljolti Lipponen-Jäätteenmäki-jupakkaa. Silloinkin lehdistön esille nostama kysymys oli se, kuka on vuodon lähde. Paljon tärkeämpi kysymys jäi vaille huomiota. Se, että Suomi oli virallisesti puolueeton, mutta Lipponen oli salaa luvannut tukea Bushille, ei kiinnostanut. Kuten ei myöskään vielä tärkeämpi kysymys avoimuudesta, siitä, miksi tällaisen tiedon pitäisi olla salainen. Miksi demokraattisessa valtiossa kansa tai opposition ja toiseksi suurimman puolueen johtaja ei saisi tietoa ulkopolitiikasta ja kulissientakaisista neuvotteluista? Kuka on se, jolla on valta lyödä leima asiakirjan päälle ja julistaa se salaiseksi?

Ennen Irakin sotaa joukkotuhoaseet olivat tärkein kysymys. Vasta viime kuukausina ja vasta toiseksi kysymykseksi nostettiin hallituksen vaihto ja Irakin kansan vapauttaminen. Nyt, kun jo CIA:kin myöntää, että joukkotuhoaseita ei Irakista löydy, kysymys ei Bushin ja Blairin mielestä ole enää edes tärkeä. Nyt he sanovat, että Saddam oli julma ja teurasti omaa kansaansa. Siksi kansa piti vapauttaa. Kukaan ei enää muista, että kaikki Saddamin tehtailemat kurdien joukkomurhat ja kemiallisten aseiden käyttö Irania vastaan tapahtuivat silloin, kun hän oli Yhdysvaltain ja Britannian paras kaveri, liittolainen ja aseiden ostaja.

Itse nykyinen puolustusministeri Rumsfeld matkusti Irakiin useasti Halabchen kaupunkiin tehdyn kemiallisen iskun jälkeen. Ainoat Saddamin julmuudet, jotka tapahtuivat Kuwaitin sodan jälkeen, olivat kurdien ja shiiamuslimien kapinoiden kukistaminen ja niitä seuranneet joukkomurhat. Ne kuitenkin saivat tapahtua, koska Bush vanhempi kehotti ryhmiä kapinoimaan ja lupasi tukea. Lupaus, kuten tiedämme, ei pitänyt.

Eivätkä nurinkuriset kysymykset lopu tähän. Guantanamosta on löytynyt vakoojia, ja lehdistössä päivitellään sitä, miten he ovat päässeet livahtamaan Yhdysvaltain armeijan palvelukseen. Tärkeämpi kysymys siitä, miten 660 miestä 42:sta maasta voidaan pitää vajaan neljän neliömetrin häkeissä toista vuotta ilman oikeudenkäyntiä ja oikeuksia, ei enää kiinnosta. Eikä se tuore uutinen, että leiriä laajennetaan rakentamalla 100 uutta selliä. Vähiten kiinnostavat vankien 27 itsemurhayritystä.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti