Äidinkieli auttaa oppimaan

Mosambikissa kieliä on lähes 20, ja virallisen kielen - portugalin - taito harvojen herkkua. Uudessa kaksikielisessä opetuskokeilussa etsitään ratkaisua lasten oppimisvaikeuksiin.

Kuva: Koululaisia Mosambikissa (Kuvaaja: Lotta Valtonen

Mahubon koulun neljäsluokkalaiset tervehtivät vieraita.

MAPUTO — Kello on varttia yli seitsemän. Aamutuuli on voimakas ja nostattaa ison punaisen hiekkapilven Mahubon kylän ylle. Seitsemänvuotiasta Anitaa ei pöly haittaa. Hän kävelee iloisesti koululle yhdessä ystäviensä kanssa ja odottaa uutta koulupäivää ekaluokkalaisen innolla.

Anita on etuoikeutettu. Hän ymmärtää mitä opettaja puhuu ja oppii kirjoittamaan ja lukemaan omaa äidinkieltään. Anita kuuluu niiden 35 oppilaan joukkoon, jotka pääsevät kokeilemaan kaksikielistä koulutusta.

Pakkoportugalia

Mosambikin virallinen kieli on portugali, ja opetus toteutetaan portugaliksi, osasi lapsi kieltä tai ei. Usein hän ei osaa. Noin puolet maan 17-miljoonaisesta kansasta ei puhu portugalia lainkaan ja vain seitsemällä prosentilla se on äidinkieli.

Suurin osa maaseudun kylistä on Mahubon kaltaisia. Mahubo sijaitsee vain 50 kilometriä pääkaupungista Maputosta, mutta tie perille on kuoppainen ja vaikea. Kylä on keskellä puskaa. Perheet puhuvat rongaa tai changanaa, ja vain harva kouluja käynyt vanhempi osaa muutaman sanan portugalia.

Laila Puranen ja Paula Mattila Suomen opetushallituksesta ovat kahden viikon aikana kiertäneet Mosambikin kouluja ja nähneet maaseudun todellisuuden.

”Maalla portugali on lapsille vieras kieli, eikä ympäristö tue sen oppimista. Koulun ulkopuolella kaikki puhuvat paikalliskieltä”, Puranen toteaa. ”Tuntuu lähes absurdilta, että lapsi joutuu käymään koulua portugaliksi.”

Joskus portugalia osaamattomat lapset viettävät jopa kolme vuotta samalla luokalla. Resurssien tuhlaamisen lisäksi tämä luonnollisesti johtaa siihen, että monet keskeyttävät koulun. Ei ole järkeä pitää lapsia koulussa, kun siellä ei opi mitään. Joka vuosi lähes neljännes ensimmäisten luokkien oppilaista, puoli miljoonaa lasta, jää luokalle. Kahdeksan prosenttia jättää koulun kesken.

Koulukielenä ronga

Anitan opettaja, Helena Ngovene, on ensimmäisiä kaksikieliseen opetukseen koulutettuja opettajia. Hän opettaa ensimmäistä luokkaa rongan kielellä. ”Myös toisella luokalla ronga on opetuskieli ja portugali oma oppiaineensa. Kolmannella luokalla osa aineista opetetaan rongan, osa portugalin kielellä, ja sen jälkeen opetuskieleksi muuttuu portugali”, hän selittää.

Äidinkieli säilyy oppiaineena ala-asteen viimeiselle luokalle asti. Kuitenkin myös pelkästään portugalinkielistä opetusta jatketaan, jottei ketään pakoteta oppimaan paikalliskieltä vastoin vanhempien tahtoa.

Kun lapsella on työväline ajattelulleen, on hänen helpompi omaksua uudet asiat. Vaikkei Anitan äiti ole käynyt koulua ja kuullut teoreettista selitystä, hän on samaa mieltä. ”On tärkeää, että lapseni käy koulua”, hän toteaa. ”Sillä tavalla hän oppii lukemaan ja kirjoittamaan ja hänen työnsaantimahdollisuutensa vahvistuvat. Niin hän voi paremmin huolehtia äidistään ja perheestään.”

Mutta miksi juuri kaksikieliselle luokalle? ”On tärkeää, että Anita saa äidinkielen alkeet ja oppii sekä rongan että portugalin”, äiti vakuuttaa.

Liian monta vaihtoehtoa

Mahubon koulussa kaksikielisen opetuksen aloitus on ollut suhteellisen vaivatonta. Asukkaat puhuvat joko rongaa tai sen sukulaiskieltä changanaa. Oli siis helppo valita koulun opetuskieli. Muissa kouluissa valinta tulee olemaan vaikeampi.

Vahvana argumenttina kaksikielistä koulutusta vastaan on esitetty juuri kielten lukumäärää. Monessa kaupungissa kielellinen tilanne on varsin heterogeeninen. Miten taataan äidinkielen opetus jokaiselle lapselle? Miten opetuskieli valitaan luokassa, jossa lapset puhuvat viittä eri äidinkieltä? Ja mitä hyödyttää kahden kielen käyttö, jos lapsi onkin kolmannen kielen puhuja? Eikö vaarana ole että lapsista tulee puolikielisiä?

”Pahempaan suuntaan ei ainakaan voida mennä”, Laila Puranen ja Paula Mattila puuskahtavat kuin yhdestä suusta.

”Maassa, jossa oppimistulokset ovat olleet näin heikkoja ja koulutuksella on monta paljon suurempaa ongelmaa ratkottavanaan, ei puolikielisyys ole ensisijainen huoli. Lähinnä voidaan kysyä, johtiko vanha systeemi puolikielisyyteen”, he miettivät. ”On syytä antaa uuden järjestelmän hakea muotoansa ja sallia eri malleja seutukohtaisesti.”

Myös raha rajottaa. Opetusmateriaalien painattaminen monella kielellä on kallista. Vielä ei oppimateriaalia ole edes kokeilukouluille. Mahubon koulussa rongankielisiä oppikirjoja on vain matematiikassa, muun oppimateriaalin opettaja Ngovene valmistaa itse.

Toinen usein kuultu argumentti on, etteivät paikalliskielet ole tarpeeksi kehittyneitä, jotta niillä voitaisiin seurata tieteen ja teknologian etenemistä. ”Kieli nähdään kielenä vasta, kun sillä tehdään tiedettä”, harmittelee presbyteerisen kirkon koulutusjohtaja pastori Reinaldo Sive, joka on kirkon edustajana seurannut koulu-uudistusta.

”Mutta miten kielet voivat kehittyä, jos niille ei edes anneta mahdollisuutta siihen? Paikalliskielten käyttö kouluissa tulee rikastuttamaan niitä, mikä puolestaan johtaa kielten sosiaalisen aseman kohoamiseen ja tasavertaisuuteen”, Sive visioi.

Paula Mattila on samaa mieltä. ”Uudistuksen myötä kaikki kansalliskielet nousevat samaan asemaan ja monikielisyys ja -kulttuurisuus lisääntyvät. Tämä varmasti vahvistaa myös ihmisten omanarvontunnetta.”

Opettajillakin oppimista

Opettajien alhainen koulutustaso on kolmas tekijä, joka saattaa vaikeuttaa kaksikielisen koulutuksen toteutusta. Usein ala-asteen ensimmäisten luokkien opettaja on itse suorittanut vain ala-asteen. Hänelle voi olla liian suuri tehtävä ottaa vastuu niin monimutkaisesta asiasta kuin oppilaan kulttuuri- ja kielitaustaa ymmärtävästä kaksikielisestä opetuksesta.

Koska paikalliskielten opetus on ollut lähes olematonta monen vuosikymmenen ajan, on opettajia, jotka eivät osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään. Kouluun lähetetty opettaja voi myös olla eri kielialueelta, eikä hän siis osaa puhua eikä kirjoittaa oppilaiden kotikieltä. Opettaja oppii lukemaan ja kirjoittamaan sitä yhdessä oppilaiden kanssa.

Opettaja Ngovene on harvinainen poikkeus. Ensinnäkin hän on nainen, ja toiseksi hän on käynyt koulua kymmenenteen luokkaan asti. Hän on kotoisin Mahubon kylän lähettyviltä ja puhuu sekä rongaa, changanaa että portugalia.

Vaikeuksista huolimatta Anitan koulussa kaksikielisestä opetuksesta on myönteisiä kokemuksia. ”Ensimmäisen luokan oppilaat osaavat asioita paremmin kuin portugalinkielisen luokan oppilaat”, opettaja Ngovene todistaa. Anita on jo oppinut lukemaan.

Kello on kaksitoista. Paahtavassa auringonpaisteessa Anita kävelee jälleen kylän hiekkatietä. Koulupäivä on loppunut ja häntä odottavat kotiaskareet. On autettava äitiä vedenhaussa ja ruoanlaitossa.

Tänä päivänä Mosambikissa on 2,9 miljoonaa oppilasta ala-asteella (1.-7. luokka) ja 116 000 yläasteella (8.-10. luokka). Lukiossa oppilaita on 14 000 (11.-12. luokka). Vain alle puolet 6-12- vuotiaista käy koulua.

 

Portugali – kansallinen yhdistäjä vai hajottaja?

Portugalin siirtomaakaudella paikalliskielten opetus oli Mosambikissa kielletty. Katolisen kirkon tehtäväksi annettiin afrikkalaisten ”sivistäminen” ja kouluttaminen maanviljelijöiksi ja käsityöläisiksi. Tästä huolimatta jotkut lähetyssaarnaajat onnistuivat opettamaan ihmisiä lukemaan Raamattua omalla äidinkielellään. Paikalliskieliin suhtauduttiin kuitenkin halveksuvasti, ja ne olivat alemman sosiaaliluokan, maalaisten kieliä.

Mosambikin itsenäistyttyä 1975 kielipolitiikka seurasi yllättäen siirtomaa-ajan linjoja. Marxilaishengessä portugali määriteltiin viralliseksi kieleksi ja kansallisen yhtenäisyyden symboliksi. Poliitikot saivat kansan uskomaan, etteivät he portugalia puhuessaan puhuneet ”Portugalin kieltä” vaan ”Mosambikin kansalliskieltä”.

1980-luvulla heräsi ajatus afrikkalaisten kielten kehittämisestä. Kansallisen jälleenrakentamisen ei katsottu onnistuvan ilman niitä. Kuitenkin vasta 1990-luvun lopussa idea paikalliskielten käytöstä kouluissa alkoi itää.

Se, ettei puhuttujen kielten lukumäärästä ole tarkkaa selvyyttä, osoittaa kuinka marginalisoituja paikalliskielet ovat olleet. Viimeisimmän tiedon mukaan Mosambikissa on 19 kieltä: 18 paikallista ja portugali. Suurin kieli on makhuwan kieli, jota puhuu lähes viisi miljoonaa asukasta maan pohjoisosissa. Joissakin maakunnissa puhutaan jopa viittä eri kieltä.

Vuosikymmenten kielipolitiikan ansiosta portugalikin on kehittymässä kohti todellista mosambikilaista kieltä. Se on vahvistanut asemiaan kaupunkieliittien korkean arvostuksen kielenä ja on luonnollinen valinta urbaanissa kanssakäymisessä. Pääkaupungissa yli puolet ihmisistä puhuu portugalia, eivätkä vain töissä tai koulussa, vaan myös kotona.

Samalla portugalista on kuitenkin tulossa myös entistä selvempi kansakunnan hajottamisen symboli. Se on julkisen elämän, hallinnon, politiikan ja viestinnän kieli. Ilman portugalintaitoa on vaikea päästä työmarkkinoille. Se on kanava, jonka kautta mosambikilaisilla on mahdollisuus ammentaa tieteellistä tietoa maailmalta.

Paikalliskieliä käytetään tavallisesti perheessä, perinteisessä sosiaalisessa elämässä ja uskonnollisissa rituaaleissa. On syntynyt sosio-kulttuurinen ympäristö, jossa portugali ilmentää nykyaikaisuuden ja paikalliskielet perinteisen yhteiskunnan logiikkaa ja arvoja.

Lisätietoja artikkelista Jeminen, Riika (1996): Mosambikin kielitilanteesta. Teoksessa Sydän Mosambikissa. Suomi-Mozamique-seura, Kerava.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!