Salsamestari

90-luvulla salsa sekoitti suomalaisten päät. Osasyynsä oli Juan Pujalsilla, joka kaivoi suomalaisista esiin notkeat lanteet ja itsevarman salsa-asenteen. Enää on yksi ongelma - kuka korvaa elämänmuutosta suunnittelevan Pujalsin?

 

 
Kuva: Juan Pujals Sörnäisissä. (Kuvaaja: Tulikukka de Fresnes)

Pujals sanoo kaipaavansa merta, satamaa ja sen ruosteisia rahtilaivoja sekä pikimustaa hiilikasaa, kun muuttaa pois Suomesta.

Juan Pujals istuu Merihaan palloilutalon kahviossa lempipöydässään. Taustalla porisevat urheilukahvion perinteiset, Hart-Sport ja kahvi, mutta Pujalsin ajatukset liikkuvat muissa kuvioissa. Suunnitelmaa on kypsytelty jo vuoden päivät tosissaan: ”40-vuotiaana ihmisen pitää tehdä ne asiat, jotka hän elämässään haluaa tehdä. Eikä vain pidä, vaan on pakko. Minun on pakko aloittaa nollasta.”

Pujals täyttää 40 vuotta ensi huhtikuussa, joten hänellä on viisi kuukautta aikaa toteuttaa suunnitelmansa. Mutta ei mennä vielä niin pitkälle.

Juan Pujals on kuubalainen tanssinopettaja, tanssipedagogi, koreografi, salsamestari. Merihaan palloilutalossa toiminut Baila Salsa -koulu on ollut hänen työpaikkansa vuosien ajan, ja tämä kahvilan ikkunapöytä on tarjonnut hengähdyspaikan tuhansien tuimien tanssituntien jälkeen. Baila Salsan perustajana ja sen pääopettajana Pujals perehdytti suomalaisia salsan tiiviiseen tunteeseen: eri tansseihin, rytmeihin, tekniikkaan, kuubalaiseen kulttuuriin, kiiltäviin vaatteisiin ja ennen kaikkea oikeaan asenteeseen.

Oman tanssikoulun lisäksi Pujals on opettanut Helsingin tanssikorkeakoulussa ja Helsingin kaupunginteatterissa. CV:hen kuuluu koreografioita, performansseja ja suurbileitä – areenoina esimerkiksi Kuopio tanssii ja soi, Pori Jazz, modernin tanssin festivaaleja, kilpailuja, yökerhoja… Mittava lista jatkuu. Olisiko mautonta sanoa, että Pujals toi salsan Suomeen? Hänen itsensä mielestä ei. Sehän on totta!

Tanssin kieli

Merihaka on Helsingin kaupunginosakisojen ikuinen jumbo, jota kuuluu arvostella, mutta Pujals ihailee lempipöydästään avautuvaa maisemaa: merta, satamaa ja sen ruosteisia rahtilaivoja sekä pikimustaa hiilikasaa. Kuulemma talvisin valkoisen ja harmaan eri sävyjen peittämänä näkymä on poikkeuksellisen hieno. Ehkä tässä katsontakannassa piilee syy Juan Pujalsin menestykseen – oikealla asenteella saisi hiilikasankin tanssimaan salsaa.

Taas tuo sana – asenne. Sana jota Pujals viljelee paljon. Tanssitaito on hänen mielestään asenteesta kiinni, siitä ettei luovuta, vaikka tanssi ei aina sujukaan niin kuin pitää. ”Minulle salsa ei voi olla mikään harrastus, se ei yksinkertaisesti riitä. Joko ottaa sen kuolemanvakavasti tai voi unohtaa koko jutun.”

Asennetta Pujals on opettanut suomalaisillekin. Asenteen vaikutuksesta on kyse kun ihmiset aloitettuaan tanssitunnit muuttuvat itsevarmemmiksi – oppilaat näkevät itsensä uudessa valossa, he rentoutuvat kun taidot paranevat, seuraavaksi paranee itsetunto. Minihameen päälle paneminen ei ole suomalaiselle välttämättä mikään pikkujuttu. ”Kun oppilaat vetävät toisenlaiset vaatteet päällensä, he huomaavat kuinka eroottisia he ovat!”

On höpinää väittää, että suomalaiset eivät oppisi salsaa. Totta kai suomalaiset oppivat. Jos on pää, kädet, jalat ja vartalo, niin oppii. ”Tanssinhan minäkin jenkkaa, vaikka en ole Suomesta. Eivät suomalaiset tule ikinä tanssimaan afroa yhtä hyvin kuin afrikkalaiset, enkä minä tangoa yhtä hyvin kuin argentiinalaiset, mutta olen silti oppinut tangoa hyvin. Tanssi ei ole kenenkään omaisuutta.”

Pujals kuvailee, miten tanssi muuttaa ihmistä myös kansainvälisemmäksi: kun tutustuu salsaan, alkaa kiinnostua uudenlaisesta kulttuurista, tapaa uudenlaisia ihmisiä, matkustaa vaikkapa Espanjaan tai Kuubaan, opettelee kielen. ”60 prosenttia kurssilaisistani opiskelee espanjan kieltä.”

Toisaalta myös tanssi on kieli. Kun ihmiset tanssivat yhdessä, heidän on luettava toistensa katseita, tanssia ja vartaloita ilman puhuttua kieltä. ”Vaikka ihminen sanoisi mitä, hänen vartalonsa paljastaa todellisen tunteen, näen sen heistä heti. Pingottunein hartioin ei voi tanssia.”

Tanssi on Pujalsille tunnetilan ja liikkeen jakamista ja jatkuvaa etsimistä, jossa pitää löytää yhteinen kehon kieli. Kuulostaa intiimiltä, ja sitä se onkin: ”tanssiessa löytää väistämättä läheisiä ystäviä, ilman että tarvitsee mennä heidän kanssaan sänkyyn!” Pujals nauraa.

Tanssin kielessä on monia murteita: on afrotansseja, balettia, flamencoa ja tanhua. Vaikka Pujals taitaa jenkan ja tangon, hänelle se oikea on salsa, ainoa todellinen bailausmusiikki. ”Ei flamencon tahtiin voi bailata intohimoisesti.”

Mutta ei karibialaissävelten viesti pelkkään bilettämiseen jää. Kuubalaiseen musiikkiin ja tanssiin voi kietoa elämän koko kirjon: habanera, bolero, contradansa, Kuuban kansallistanssi danzon. Kaikkein rakkain niistä Pujalsille on bolero, sillä se tuo ajatuksiin lapsuuden mielenmaiseman Kuubassa. Kun hän leikki 9-vuotiaana Santiago de Cubassa kaupungin pihoilla, ikkunoista kaikui bolerokappaleita. ”Kaikki kuuntelivat tuolloin boleroa”, hän kertoo naputtaen pöytään hidasta kolmijakoista keinuvaa tahtia.

”Bolero on hyvin intiimi tanssi. Se on tanssi jolla kerrotaan rakkaudentunnustus. Suomessa ollessani kuuntelen paljon boleroa. Se herättää rauhallisen, luottavaisen ja romanttisen olon.”

Nyrkkeilijästä tanssiuralle

Nyt, lähestyessään nelikymppistä, Pujals muistelee kotimaataan boleroa kuunnellen ja haluaa aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän muuttaa elämäänsä radikaalisti. Vielä kymmenvuotiaana koulupoikana Pujalsin intohimot olivat ihan muualla kuin tanssissa, nimittäin nyrkkeilyssä, ja hän tähtäsi ammattilaisuraan.

Tanssijoita ei Pujalsin kotikaupungissa Santiago de Cubassa kasvanut joka oksalla. ”Jos joku luulee, että kaikki kuubalaiset tanssivat, erehtyy pahasti. Me emme ole mitään Honolulu-tyyppejä, joista kaikki kulkevat synnynnäisesti ympäriinsä lanteet heiluen.” Pikemminkin ajattelu kulki 1970-luvun Santiagossa samaa homofobista ´tosimiehet eivät tanssi´ -rataa kuin monessa muussakin paikassa.

Kuitenkin 12-vuotiaana Juan Pujals haki Kuuban kansalliseen tanssiakatemiaan tanssilinjalle, ja kuinka ollakaan, juuri nyrkkeily auttoi Juanin sisään tanssikouluun. Opettajat kommentoivat myöhemmin, että he päättelivät Pujalsin liikkeistä, että tämä olisi tanssinut aikaisemmin, mutta salaisuus piilikin nyrkkeilyssä opituissa tekniikoissa. ”Nyrkkeilyn jalkatyössä, väistöliikkeissä ja liikkumisessa yleensä on paljon samaa kuin tanssissa.”

Pujals arvelee, että pari muistoa Santiagon karnevaaleista vaikuttivat päätökseen hakea tanssikouluun. Pujalsin äiti kuului tapahtuman järjestäjien apujoukkoihin ja teki vuoden ajan vaatteita esiintyjille. Koti oli täynnä karnevaaliasuja ja koristeita. Kun kymmenenpäiväinen karnevaali vihdoin koitti, Pujals näki ensi kerran häivähdyksen tanssin asenteesta.

”Tajusin, että karnevaalit olivat ainoa tilaisuus, jossa kuubalaiset uskalsivat näyttää todellisen itsensä”, hän sanoo merkitsevästi. ”Kymmenen päivää, aamusta iltaan, he näyttivät vapautuneesti keitä he todella ovat. Tästä asenteesta sain myös rohkeutta esiintyä tanssikoulun pääsykokeissa.”

Kesäkuussa 1975 Havannan tanssiakatemiasta lähetettiin viidelle Santiagosta hyväksytylle hakijalle kutsukirje opiskelemaan, ja Pujals oli yksi heistä. ”Silloin muutin Havannaan, enkä palannut takaisin.”

Kuubalaisella tanssijalla ei työstä ollut pulaa. Käytyään tanssikorkeakoulun Pujals oli koreografina Havannan Tropical Clubissa, perusti modernin tanssin ryhmän ja kiersi esiintymässä Yhdysvallat ja Britanniat. Oli itsestään selvää, että ammatti sisälsi matkustamista ulkomaille, sillä kuubalaiset ovat haluttuja esiintyjiä.

Tanssi jatkui silloinkin kun Pujals meni armeijaan. Intti vei vuonna 1985 Angolaan, jonka sisällissotaan Kuuba osallistui tukemalla yhtä osapuolista, MPLA:ta. Yksi Pujalsin tehtävistä oli viihdyttää sotilaita rintamalla järjestämällä tanssi- ja musiikkiesityksiä ahdistavan ilmapiirin lieventämiseksi. ”Ei sitä voi sanoin kuvailla, jos ei ole ollut rintamalla. Joskus esitykseen tuli ihmisiä, jotka olivat olleet taisteluhaudassa maan alla 15 päivää ilman juuri mitään valonhäivää. Mutta joka kerran esityksemme sai kovaäänisemmät aplodit kuin olen missään muualla kuullut.”

Suomeen Juan Pujals muutti 1991. Pujals sanoo ihmetelleensä aluksi, mikseivät suomalaiset artistit suuntaa määrätietoisemmin ulkomaille. ”Onhan Karita Mattila ja HIM tietysti, mutta mielestäni kyse on jälleen paljon yleisemmästä ’kaikki tai ei mitään -asenteen’ puutteesta. Kuuban baletti esiintyy koko ajan maailmalla. Minä haluan nähdä suomalaisetkin tanssijat kansainvälisillä areenoilla, olisin heistä NIIN ylpeä!”
Ajatus vangittava pieneen tilaan

Superlatiiveja Pujalsin uraan mahtuu monia, mutta koreografina hän pitää itseään minimalistina. Päästään jälleen liikkeen ja tanssin kieleen. Hän näyttää kättään ranne kaartuneena ja kääntää sitä hiukan: ”Näetkö, tämä ele on jo viesti. Pystyäkseni tekemään pienimmänkin tanssillisen eleen, tarvitsen suunnattomasti tietoa elämästä. Liikettä tehdessä pitää ajatella koko ajan, palata takaisin muistoihin, jotta viestin voi sisällyttää tuohon liikkeeseen.”

Minimalismi näkyy myös siinä, miten Pujals on viettänyt kuluneen vuoden. Hän on pitänyt välivuoden tehdäkseen asioita, joita ei hektisessä tanssibisneksessä ehtinyt – miettiäkseen ja kirjoittaakseen runoja. Tanssin ja runon kieli on sama. ”Runoon ja tanssiin pitää kumpaankin osata vangita tunne tai ajatus mahdollisimman pieneen tilaan.”

Välivuoden aikana on kypsynyt suunnitelma siitä, miten elämä 40-vuotiaana jatkuu – Madridissa. Uusi alku, vielä kerran.

Koreografi ymmärtää draaman kaaren tärkeyden. Tarinalla on oltava alku, keskikohta ja loppu. Uusia käänteitäkin draamassa tarvitaan.

”Sanoin että tanssi ja kieli muuttavat ihmistä, ja myös Suomi on muuttanut minua. Nyt haluan takaisin espanjankieliseen ympäristöön ja kulttuuriin.” Espanja on lähin paikka missä sen voi toteuttaa. Pujals kertoo, että Madrid tuntuu paikkana oikealta. Tarkoitus on tuottaa tanssishow’ta ja koreografioita. ”Mikään ei ole lukkoon lyötyä, enkä haluakaan niin olevan, koska muutenhan ei olisi kyse nollasta aloittamisesta.” Varmaa on vain, että ensi vuoden puolella hän lähtee.

”Minulla on ollut hyvä elämä Suomessa: tanssikoulu, show’t, perhe, kaikki. Mutta tarvitsen muutosta todella”, Pujals jatkaa kuin selitellen. Ja selittelyihin onkin syy: hänen oppilaansa eivät suinkaan ilahtuneet siitä, että ”guru” ja innoittaja poistuu maasta. Baila Salsan nettisivuilla on enää vain alistunut viesti, jossa kerrotaan ensin toiminnan loppuneen. Sitten luvataan ilmoittaa Pujalsin uudesta olinpaikasta kun sellainen tiedetään – ihan kuin tanssitunneilla voisi käydä toisella puolella Eurooppaa.

”Eihän Espanja ole kaukana, vain nurkan takana, jos Kuubaan vertaa”, sanoo Pujals. Niin, taas pitää todeta sama: lähellä vai kaukana – sehän riippuu vain asenteesta.

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003

 

Tilaa Maailman Kuvalehti