Rakastuin brasilialaiseen peukaloon

Kuva: Teivo Teivainen.

Eteeni ilmestyi tuhti annos sokeriviinaa. Hieman jäitä ja keltainen pilli, juuri mitä halusinkin. Koska en ollut ehtinyt vielä tilata mitään, katsahdin uteliaana ympärilleni. Tarjoilijan takana, kaukana vasemmassa nurkkapöydässä, istui yksinäisen oloinen vanhus. Hän nosti ryppynahkaisen peukalonsa rennosti kohti baarin kattoa.

Venezuelan rajalla virkailija tivasi keltakuumerokotustodistusta. Ei tullut mukaan. Kiistellessämme jatkotoimenpiteistä takahuoneessa istunut raja-aseman johtaja ilmestyi viereemme. Tein peukalomerkin. Kun hän vastasi siihen, tiesin, että ongelma oli ratkaistu.

Brasilialaiset ovat jalostaneet peukalon vilauttamisesta moniulotteisen sosiaalisen rituaalin. Joissakin maissa pystyyn nostettu peukalo on kansainvälistynyttä keskisormiviestiäkin syvempi loukkaus. Brasiliassa asia on toisin. Siellä peukalo on globaalia kumppanuutta parhaimmillaan.

Erityisesti kymmeniä tuhansia kilometrejä eri mantereilla liftanneelle kulkurille pystyssä sojottavaan peukaloon kiteytyy romanttisia ajatuksia ystävyydestä ja avunannosta. Rakastuinkin brasilialaiseen peukalorituaaliin välittömästi ja intohimoisesti.

Brasilialaisten peukaloiden välisessä merkitysavaruudessa liikutaan solidaarisuuden peruskysymysten äärellä. Kyse ei ole vain yksioikoisesta asia selvä -viestistä elekielellä. Peukalorituaalissa aloitteen tekijä panee itsensä kokonaisvaltaisemmin likoon. Peukalo luo yhteisöllisyyttä.

Peukalorituaaliin osallistumalla vieras voi vapautua muukalaistunteesta. Köyhä voi kuvitella ohikiitävän hetken verran olevansa rikkaan kumppani. Musta ja valkoinen peukalo tuntuvat yhtäkkiä täydentävän toisiaan.

Toki peukalokulttuurinkin sisällä on luokkaeroja. Peukalorituaalin näennäisen tasavertaisuuden takana voi piillä monenlaisia alistussuhteita. Itsessään se on kuitenkin lupaus hieman aiempaa paremmasta maailmasta. Siihen lupaukseen siis rakastuin, tietoisena sen mahdollisesta valheellisuudesta.

Kirjoittaja toimii San Marcosin yliopistossa Perussa vierailevana
professorina sekä demokratiaa ja globaalimuutosta käsittelevän ohjelman
johtajana.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Nyt kun olet täällä...

Monet sieni- ja kasvilajit saattavat kuolla sukupuuttoon ennen kuin niitä on ehditty edes nimetä

Kestovaipat tuntevat jo monet, mutta mitä kaikkea saakaan jo kestotuotteena? – Järjestö: ”yksikin käytetty kesto on hyvä juttu”

Etelä-Afrikka on tunnettu tuhansista viinitiloistaan ja Nabygelegen on yksi niistä: ”Kun saavuin tilalle, kellarissa oli vain noin 20 tynnyriä. Nyt olen jo sekaisin laskuissa”