Väkivallan välikappaleet

Väkivalta on Indonesiassa juurtunut osaksi järjestelmää, vaikka maan kulttuuri korostaakin harmoniaa.

Teksti: Henri Myrttinen

PitkätTasa-arvoMiehetAasiaKaakkois-AasiaIndonesia

 

 Kuva: Kahvilaa vartioiva mies. (Kuvaaja: Henri Myrttinen.)
 

YOGYAKARTA -- Kun Indonesiassa avaa aamun lehden, uutiset väkivaltaisuuksista eri puolilla saarivaltioita osuvat ensimmäisenä silmiin: puoli tusinaa kuollutta Acehin sisällissodassa, muutama kuollut ja useampi loukkaantunut yhteenotoissa Balilla, väkivaltaisia yhteenottoja etnisten tai uskonnollisten ryhmien välillä Sulawesilla ja Kalimantanilla, ja Jakartassakin on hirtetty joku pienrikollinen.

Myös kansainvälisessä mediassa uutiskuvat Indonesiasta liittyvät lähinnä väkivaltaan. Kuluvan vuoden ehkä mieleenpainuvin kuva maasta on kuolemantuomiostansa riemuitseva Balin pommintekijä Amrozi. Uutisia yhdistävä tekijä on, että väkivallan takana ovat lähes aina miehet, erityisesti nuoret miehet.

Kuva väkivaltaisista indonesialaisista on kuitenkin ristiriidassa maata tuntevan ihmisen käytännön kokemusten kanssa. Indonesialaisissa kulttuureissa keskinäinen kunnioitus, itsekuri ja yhteiskunnallisen harmonian ylläpitäminen ovat korkeassa arvossa. Konflikteja pyritään usein välttämään sen sijaan, että annettaisiin niiden kärjistyä.

Miten nämä kaksi ilmiötä - sosiaalinen harmonia ja väkivallan yleisyys - sopivat yhteen? Miksi juuri nuoret miehet käyttävät väkivaltaa? Ja mitä tämä kertoo indonesialaisista mieskäsityksistä?

Väkivaltaiset alakulttuurit



Yhteiskuntatieteilijät puhuvat indonesialaisista väkivaltakulttuureista tai väkivaltaisista alakulttuureista. Tämä ei tarkoita sitä, että indonesialaiset kulttuurit olisivat erityisen väkivaltaisia tai väkivalta jollain tavalla erityisen indonesialaista. Pikemminkin maassa on paljon pieniä alakulttuureja, joissa väkivalta on keskeistä.

Tällaisissa alakulttuureissa väkivallan käyttö on keskeisessä asemassa, kun yhteisön jäsenet neuvottelevat asemastansa ryhmässään. Jakartalainen lähiöjengi tai Länsi-Papualla sissejä jahtaava asevoimien osasto ovat esimerkkejä väkivaltaisista, miehistä koostuvista alakulttuureista. Ryhmien jäsenet todistavat väkivallan avulla "kovuuttansa" ja miehisyyttänsä toisilleen, itselleen ja ulkopuolisille.

Väkivaltainen historia, kansansankarit ja -tarut, uskonnolliset ja yhteiskunnalliset toimintamallit sekä olettamukset "oman kansan" miesten luonteesta tarjoavat nuorille indonesialaisille miehille laajan valikoiman väkivaltaisia miesmalleja. Itsenäisyyssodan kuolemaa uhmaavat pemuda-nuoret toimivat esikuvina.

Toisaalta väkivalta ei useimmiten ole spontaania. Yli puolet väkivaltaisista välikohtauksista on ulkoapäin ohjattuja. Puolueet, armeija ja uskonnolliset ryhmittymät yllyttävät väkivaltaan. Samalla ne luovat tilan ja mahdollisuuden nuorille miehille eläytyä väkivaltaisiin toimintamalleihin, esimerkiksi järjestämällä aseita ja kuljetuksen hyökkäyskohteeseen.

Ristiriitainen uskonto



Uskonnolla on ristiriitainen vaikutus väkivaltaisten miesmallien syntymiseen. Kaikki Indonesian uskonnot - islam, kristinusko, hindulaisuus ja buddhalaisuus - korostavat rauhan ja sovinnon tärkeyttä.

Tästä huolimatta maasta löytyy uskonsotureita: lähinnä islamilaisia ja kristittyjä nuoria miehiä, jotka lähtevät taisteluun toisia nuoria miehiä vastaan uskonnon nimissä. Uskontokuntien ideologia voi käytännössä olla hyvin erilainen kuin teoriassa.

Miesroolit ovat uskonnollisissa perinteissä joustavia. Uskonnontutkija Rakesh Bhattin mukaan hindulaisessa mytologiassa jumalien sukupuoliroolien monimuotoisuus on keskeisessä osassa. Islamissa taas hadithissa, pyhässä kokoelmassa profeetta Muhammedin teoista, todetaan, että mies on todellinen mies vasta silloin, kun hän hyväksyy myös oman naiseutensa.

"Käytännössä uskontokuntien mieskuva on konservatiivinen, vahvasti patriarkaalinen ja vallitsevia valtarakenteita tukeva," Bhatt pohtii. "Papit ja mullahit eivät juuri puhu sukupuoliroolien moninaisesta luonteesta."

Perinteisillä heimostereotypioilla on myös merkittävä rooli väkivallan synnyssä. Indonesialaiset selittävät mielellään kanssaihmistensä tekoja viittaamalla henkilön maantieteelliseen taustaan: jaavalaiset ovat epäsuoria ja hierarkiatietoisia, maduralaiset kiivaita, Sumatran batakit karkeita, Kalimantanin dayakit taas sotaisia.

Nämä stereotypiat muuttuvat helposti itseään toteuttaviksi. Kun esimerkiksi Kalimantanilla dayakit ja maduralaiset uudisasukkaat ottivat verisesti yhteen, voidaan olettaa, että taisteluihin osallistuvilla miehillä oli jo ennalta ennakkoluuloista koostuva maine, jota he pyrkivät puolustamaan.

Väkivallan historia



Viime vuosisata oli Indonesiassa erityisen väkivaltainen. Alankomaiden siirtomaahallinto ja vuosien 1942-45 japanilaismiehitys pitivät aluetta kurissa kovin ottein. Sodanjälkeistä itsenäisyysjulistusta seurasi neljän vuoden verinen ja sekava sota Alankomaita vastaan. Tämän jälkeen nuorta valtiota ravistuttivat kapinat, avoimet sisällissodat ja väkivaltaiset poliittiset yhteenotot. Keskeisissä asemissa olivat usein eri järjestöjen nuorisojärjestöt, uhkarohkeista nuorista miehistä koostuvat pemuda-liikkeet.

Kenraali Suharton valtaan tuoneiden vuosien 1965-1966 vallankaappauksen ja vastavallankaappauksen jälkeen arviolta 500 000 - 1 000 000 kommunisteiksi epäiltyä tai sellaiseksi väitettyä tapettiin. Tappajina olivat lähinnä asevoimat ja islamististen liikkeiden nuorisojärjestöt - eli jälleen nuoret miehet.

Väkivalta on jatkunut Indonesian reuna-alueilla: Länsi-Papua yhdistettiin 1969 Indonesiaan, ja siitä lähtien siellä on ollut jatkuva sissisota käynnissä. Itä-Timoriin Indonesian asevoimat rantautuivat vuonna 1975, seurauksena noin 350 000 itä-timorilaisen kuolema. Acehissa alkoi 1976 aseellinen kapina, joka on toistaiseksi vaatinut usean kymmenentuhannen ihmisen hengen.

Suharton kaatuminen oli myös väkivaltainen, eikä maa ole rauhoittunut ‘reformasi’-aikakaudellakaan. Puolueet vuokraavat esimerkiksi premanien, pienrikollisten, johtamia nuorisojengejä hyökkäämään kilpailevan puolueen kannattajia vastaan.

Sosiologi Hendro Sangkoyon teesin mukaan Suharton "uusi järjestys" on luonut erityisesti miehille toimintamallin, joka korostaa ongelmien väkivaltaista ratkaisemista ja vahvemman oikeutta. "Systeemissä oli sisäänrakennettu ristiriita: yhteiskunnallinen rauha ja kehitys nostettiin korkeimmiksi arvoiksi, mutta niiden ylläpitämiseksi valtio käytti mitä väkivaltaisimpia keinoja."

"Suharton sotilashallituksen kolme peruspilaria edustivat kaikki perinteisiä, patriarkaalisia mieskuvia," lisää tutkija Hary Prabowo. "Vahvat miehet pitivät valtaa asevoimissa ja kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Feodaalisen valtapyramidin huipulla istui vahvin mies kaikista, Suharto, joka loi itsestään kuvan myyttisenä jaavalaisena kuninkaana."


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!