Syntynyt machoksi

Machokulttuuri elää sitkeästi Nicagaruassa, ja kulttuurin hinta on naisille kova.

Kuva: Machomies Nicaraguasta. (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen

MANAGUA — Latinalaisen Amerikan mies on macho paitsi ulkopuolisten, myös useimpien latinoiden itsensä mukaan. Meksikolaismiehet ovat jopa muokanneet sen määritelmäksi kulttuurien eroavaisuuksista: Eurooppalaisilla on koulutusta ja kulttuuria, jenkeillä pelimarkkoja mutta meillä latinoilla on naisia.

Yksinkertaistettua totuutta? Totta kai, mutta kulttuureja nopeasti luonnehtimaan joutuessa tällainen stereotyypitys lienee meillä useimmilla takaraivossamme, vaikka emme haluaisikaan sitä ääneen tunnustaa.

Ja kun nicaragualaisessa miesporukassa ryypätään, voi päästä kuulemaan varsinaisia machotyypityksiä. Tyyliin ”edes kanat eivät huoraamisessa costaricalaisnaisille pärjää.”
 

Mitä macho tarkoittaa?

Englanninkielisillä on ollut vaikeuksia löytää oma vastine machismo-sanalle, mutta yleisin käytössä oleva lienee man power. Jos me suomalaiset taas johdamme siitä miesenergian, emme saa siihen oikean sävyistä arvolatausta, ja siksi machismo-sana onkin otettu kieleemme.

Joitakin usein parinvaihtoa harrastavia julkkiksia kutsutaan erheellisesti machoiksi. Se on meidän suomalaisten viljelemä stereotypia latinomiehistä, jonka sittemmin olemme laajentaneet käsittämään muitakin.

Aktiivinen naisten sänkyyn kaataminen ei kuitenkaan kata koko käsitettä, vaikka muodostaakin siitä osan. Espanjankielellä ilmaistuna joku voi olla macho mutta myös mujeriego (naistenmies) – eikä tämä käsite pidä sisällään kaikkea machismoon liitettävää käyttäytymistä.

Nicaragualaisten miesten parissa työskennellyt tutkija Peter Sternberg määrittelee machismon miehisyyden kultiksi, eräänlaiseksi sekoitukseksi paternalismia, agressiivisuutta, naisen järjestelmällistä alistamista, ruumiin fetisismiä, lisääntymis- ja penetraatiokyvyn pakonomaista ihannointia ja homofobiaa. Useimmat latinomiehet pitävät machismoa verenperintönä, jota ei tarvitse sen koommin pohtia.

Epävarmuuden kulttuuri

Jotkut tutkijat selittävät machismon syntyä epävarmuudella, jota miehet tuntevat omasta miehisyydestään. Epävarmuus johtaa härkäpäiseen oman viriiliyden todistamiseen, agressiiviseen käyttäytymiseen ja väkivaltaan toista sukupuolta kohtaan. Machon täytyy todistaa oma kaikinpuolinen kyvykkyytensä ja se voi tapahtua vain naisen alistamisen kautta.

Latinalaisessa Amerikassa machismon juuret ulottuvat tutkijoiden mukaan konkistadorien tuloon ja mestitsiväestön syntyyn. Espanjalaisperäisen yläluokan hyväksikäyttämien intiaaniäitien syleistä kasvoivat ensimmäiset mestitsimiessukupolvet vielä vakiintuneita arvoja vailla olevaan yhteiskunnalliseen ilmastoon. Epävarmuutensa takia ja oman tilansa luodakseen he sitten jäljittelivät siittäjiään kotikutoisin konstein.

Herää kuitenkin kysymys, eivätkö mantereen intiaanikansat sitten olleet machistisia, eli kumpi olikaan ensin, muna vai kana? Syntyikö jo valmiiksi machistisen intiaanikulttuurin, espanjalaisen ja mestitsiväestön pakollisesta yhteiselosta ja sekaantumisesta miehisyyden soppa, joka ei vuosisatojen hämmentämisestä huolimattakaan kunnolla jäähdy?

Monenlaisia intiaaneja

Asiaa on kysyttävä intiaanilta, Nicaraguan Karibian alkuperäisasukkaiden jälkeläiseltä.

”Toki intiaaniväestöt olivat ja ovat machistisia”, sanoo miskito-intiaani ja Nicaraguan intiaaniliikkeen johtaja, pastori Jorge Fredrick. ”En pidä kulttuuriamme kuitenkaan yhtä machistisena kuin esimerkiksi maya-kulttuuria. Meihin on myös lyöty väkivaltaisuuden leima ja koska se liittyy olennaisesti machismoon, olemme siis sitäkin.”

Yleistykset ja intiaanikansojen niputtaminen samaan kuosiin palvelee Fredricikin mukaan intiaaniväestöjen alistamispyrkimystä ja on osoitus halveksunnasta.

Eroavaisuudet tiedettiin jo aikaa sitten, sillä Nicaraguan valloituksesta Espanjaan raportoinut Gonzalo F. Oviedo y Valdes löysi suuria eroja ennen miskitoja Nicaraguaa asuttaneista kansoista. Hän kuvasi chorotegamiehet rauhallisiksi, perhekeskeisiksi ja vaimojaan hellästi käsitteleviksi, mutta sotaisat nahuatlmiehet vaimojaan piekseviksi armottomiksi raakalaisiksi, silloisiksi machoiksi.

Fredrickin mukaan kysymys on ennen kaikkea naisen ja miehen välisestä historiallisesti ja tietyissä olosuhteissa kehittyneestä suhteesta, jossa monet asiat ovat johdettavissa sukupuolten välisestä työnjaosta.

”Viidakkojokia kanootilla laskettaessa nainen huolehtii takana melalla suunnasta ja mies ohjaa edestä kepillä karikot välttäen. Tätäkin pidetään jotenkin machistisen kulttuurin osoituksena, mutta mitä ihmeen tekemistä sillä sen kanssa on? Tai jos minä kiipeän tolppaan, pitääkö naisen tulla perässä?” kysyy Fredrick.

Yhteiskunnan ongelma

Fredrickin lailla monet alan asiantuntijat tähdentävät, että machismo on nähtävä institutionaalisena, ei pelkästään jonkun yksilön yksittäisenä toimintana vaan ikään kuin poliittisena järjestelmänä, ”ruumiin poliittisena taloutena”.

Kun se laitetaan näihin oikeisiin raameihinsa, ymmärretään sen merkitys koko yhteiskunnan toiminnalle. Yhteiskunnan tasolla machismo oikeuttaa naisen alistamisen luoden samalla arvojärjestelmän, joka ei perustu miesten ja naisten väliseen yhteistoimintaan vaan synnyttää yhteiskunnan eri tasoille miesryhmiä, joissa vain määritellään naiselle hinta.

Se hinta on nicaragualaisnaisille kova. Parisuhteessa elävistä naisista joka kolmas on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, heistä puolet viimeisen vuoden aikana. Perheväkivalta on maassa valtava ongelma, niin mestitsiväestön kuin muidenkin etnisten ryhmien parissa.

”Jotta naisemme ja tyttäremme pääsevät menneisyyden kahleista irti ja pystyvät parantamaan elämänsä laatua, heidän on saatava ennen kaikkea koulutusta. Nyt meillä on jo voimakkaita naisia, jotka ovat poliittisissa tehtävissä ja vetävät omia järjestöjään. Muutos on ollut nopea ja miesten on siihen suostuttava”, Fredrick sanoo.

”Mutta vielä tänä päivänä miskito-naiselta vaaditaan vahvaa tahtoa jotta hän pystyy parantamaan elämäänsä”, pastori kiteyttää.

Tilaa Maailman Kuvalehti