Lehdistönvapaus lujilla

Eteläisessä Afrikassa ei ole pulaa lehdistönvapautta rajoittavista tekijöistä: toimittajia vainoavat niin hallitukset, oikeusistuimet kuin rikollisjärjestötkin.

Teksti: Lotta ValtonenTeksti: Janne Sivonen

PitkätKulttuuriMediaAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambikSambiaZimbabwe

 

 Kuva: Lehdenmyyjä Lusakassa. (Kuvaaja: Janne Sivonen)
Lehdenmyyjä Lusakassa.

Tiedotusvälineiden asema on suhteellisen tukala lähes koko eteläisessä Afrikassa, mutta erityisen vaikeaa on toimittajilla, jotka työskentelevät poliittisten jännitteiden keskellä. Vakaimmissakin maissa sanan- ja lehdistönvapaus loppuu usein viimeistään vaalien lähestyessä.

Viime vuoden aikana alueella säädettiin peräti 28 lehdistönvapautta rajoittavaa lakia. Surkein tilanne lienee valtaan takertuvan presidentti Robert Mugaben Zimbabwessa: eteläisessä Afrikassa pidätettiin tai vangittiin viime vuonna 95 toimittajaa, joista 85 Zimbabwessa.

Maan suosituin sanomalehti, riippumaton Daily News, on taistellut oikeudessa syyskuusta asti kumotakseen päätöksen lehden sulkemisesta. Periaatteessa lehden olisi pitänyt saada jatkaa ilmestymistä oikeusprosessin aikana, mutta tästä huolimatta poliisit ovat vallanneet toimituksen useaan otteeseen ja keskeyttäneet toiminnan - oikeuden nimenomaisten määräysten vastaisesti.

Myös riippumattoman Zimbabwe Independent -lehden arvellaan olevan hallituksen painostuskampanjan kohteena. Lehden toimittajat Iden Wetherell, Vincent Kahiya, Dumisani Muleya ja Itai Dzamara ovat parhaillaan vaarassa saada vankilatuomion presidentin loukkaamisesta.

Syyte nostettiin jutusta, jossa kerrottiin kaukoitään lomamatkalle lähteneen Mugaben napanneen Air Zimbabwe -lentoyhtiön Lontoon-reittikoneen omaan käyttöönsä. Välistäveto aiheutti satojen matkustajien lennon peruuntumisen.

Zimbabwessa riippumatonta tiedonvälitystä poljetaan oikeussalien lisäksi myös kaduilla. Tulilinjalla ovat olleet kaikki kiistanalaisiin lehtiin vähänkään sidoksissa olevat ihmiset toimittajista lehdenjakajiin ja jopa yksittäisiin lukijoihin. Kymmeniä lehtien työntekijöitä on ahdisteltu, pidätetty ja kidutettu.

"Pahin osoitus suvaitsemattomuudesta riippumatonta lehdistöä kohtaan on se, että Daily Newsin painotalossa on kahdesti räjähtänyt pommi. Samaan aikaan riippumattoman median vastaiset hyökkäykset pyritään siunaamaan lehdistönvapautta rajoittavan lain avulla", toteaa Thomas Deve, Daily News -lehden entinen toimittaja, joka työskentelee nykyään Mwengo-järjestössä. Mwengo on Zimbabwessa sijaitseva järjestökeskus eteläisen ja itäisen Afrikan kansalaisjärjestöille.

Deven mukaan hiljattain säädetty laki tiedon saannista ja yksityisyyden suojasta on suorastaan paholaismainen. "Lain valikoiva soveltaminen osoittaa, että se on suunniteltu tiettyjä yksilöitä ja organisaatioita vastaan. Samalla, kun laki kuristaa riippumattoman median, se on tehnyt valtion omistamista tiedotusvälineistä silkkoja propagandavälineitä sen sijaan, että ne vastaisivat yleisön tarpeisiin", sanoo Deve.

24 tuntia aikaa poistua maasta



Useimmat eteläisen Afrikan maat eivät ole Zimbabwen kaltaisessa kaaoksessa, mutta tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että lehdistöllä olisi niissä työrauha. Myös varsin rauhallisessa Sambiassa sananvapaus on ollut alkuvuoden kuumin puheenaihe.

Kiistelyn sananvapauden rajoista käynnisti The Post -lehden kolumnistin, brittiläissyntyisen Roy Clarken satiirinen kirjoitus, jossa presidentti Levy Mwanawasa ja hänen ministerinsä esitettiin George Orwellin Eläinten vallankumousta mukaillen luonnonpuiston eläiminä. Poliitikot eivät puuttuneet kolumnin korruptio- ja nepotismiväitteisiin, vaan syyttivät Clarkea rasismista: kansan valitsemien johtajien kuvaaminen eläinhahmoissa loukkasi päättäjien mielestä kaikkia sambialaisia.

Kun sisäministeri antoi Clarkelle 24 tuntia aikaa poistua maasta, moni kadunmies tuki laittomassa mielenosoituksessa ministerin antamaa karkotuspäätöstä. Tavallisille sambialaisille presidenttiä eläimeksi kutsuva valkoinen ulkomaalainen toi mieleen siirtomaa-ajan, jolloin paikallisväestöä pilkattiin paviaaneiksi. Linkki on sinänsä ymmärrettävä, mutta Clarken satiirin leimaaminen rasismiksi tuntuu silti varsin kaukaa haetulta - aiemmin hänet on tunnettu pikemminkin rasismin vastustajana.

Karkotusmääräyksen jälkeen Clarke piiloutui viranomaisilta, vei jutun oikeuteen ja jatkoi kolumnissaan päättäjien satiirista arvostelua. Oikeudenkäynnin lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta lienee kuitenkin varmaa, että sekä Clarke että riippumaton The Post voivat edelleen jatkaa suhteellisen vapaasti hallituksen sättimistä - siitä riippumatta, missä päin maailmaa Clarke kolumniansa kirjoittaa.

Tuomarit heristävät nyrkkiä



Jos toimittajat Sambiassa hakevat oikeusistuimilta turvaa hallituksen mielivallalta, niin Mosambikissa heitä ahdistelevat tuomarit. Viimeksi korkeimman oikeuden puheenjohtaja kovisteli toimittajia vuoden 2003 maaliskuussa. Hän ilmoitti, että jos tiedotusvälineiden "asenne" ei muuttuisi, toimittajia uhkaisi julkaisuoikeuden menettäminen. "Asenteella" viitattiin lehtijuttuihin, joissa arvosteltiin oikeuslaitosta korruptiosta ja lähipiirin suosimisesta.

"Miten toimittaja voi tämän jälkeen luottaa tuomioistuimiin? Korkeimman oikeudenhan pitäisi olla taho, johon me viime kädessä voimme kääntyä, jos lehdistönvapauttamme uhataan", huokaa Salomão Moyana, riippumattoman Zambeze-lehden päätoimittaja.

Herkkänahkaisista tuomareista huolimatta Mosambik on yksi harvoista eteläisen Afrikan maista, joissa lehdistönvapaus toimii. Maan lakeja kiitellään edistyksellisiksi ja demokraattisiksi: perustuslaissa taataan sanan- ja lehdistönvapaus, eikä toimittajan tarvitse paljastaa lähdettään. Sitten vuoden 1986 päättäjät eivät ole puuttuneet lehtien kirjoitteluun, eikä nykyisen presidentin aikana ole pidätetty ensimmäistäkään toimittajaa.

Myös mosambikilaistoimittajat saattavat kuitenkin vaarantaa henkensä, jos he kirjoittavat maata vavisuttavista skandaaleista. Hallintokoneistoa huomattavasti vakavampi uhka on järjestäytynyt rikollisuus, jonka lonkerot voivat ulottua valtion hierarkiassa korkealle.

Räikein esimerkki on vuonna 2000 murhattu tutkiva toimittaja Carlos Cardoso. Cardoso paljasti useita korruptiotapauksia eikä vaiennut myöskään yläluokan rikoksista. Juuri ennen kuolemaansa hän oli tehnyt pitkän artikkelisarjan suuresta selvittämättömästä pankkipetoksesta, jonka aikana maan suurimmasta pankista haihtui 14 miljoonaa dollaria.

Helmikuussa 2003 kuudelle henkilölle luettiin syytteet Cardoson murhasta. "Cardoson murhan jälkeen toimittajien keskuudessa vallitsi pelko ja lamaannus, mutta murhaajien jouduttua oikeuteen on henki muuttunut - nyt meitä eivät uhkailut ja lahjontayritykset hetkauta", Moyana vakuuttaa.

Monet tosin epäilevät, että tuomiolle joutui vain ringin alempi porras ja murhan tilaajat ovat edelleen vapaalla jalalla. Julkisuudessa tapaukseen on liitetty muun muassa presidentin liikemiespoika.

Päätoimittaja Moyanaa asia ei haittaa. "Presidentin pojan syytteeseen joutuminen on vain ajan kysymys. Kun nykyinen presidentti jättää ensi vuonna virkansa, asiassa päästään eteenpäin", Moyana toivoo.

Mosambikissa kuitenkin pelätään, ettei hallitus onnistu taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan - ei niinkään lakien puutteen, vaan korruption takia. Väitetään, ettei Cardosonkaan tapausta olisi alettu tutkia, ellei hän olisi ollut valkoinen ja naimisissa ulkomaalaisen kanssa.

Sananvapauden väärinkäyttöä



Vaikka Mosambikissa asiat ovat siis suhteellisen hyvin, Salomão Moyanan mielestä toimittajat eivät käytä hyväkseen lain suomia mahdollisuuksia.

"Toimittajani voisivat julkaista sananvapauden nimissä mitä tahansa taustoja tutkimatta. Minun on luettava itse kaikki läpi", Moyana nauraa. Hänen mukaansa journalismin taso on toimittajien nuoren iän ja alhaisen koulutustason takia varsin heikko. "Nuoret toimittajat kuvittelevat, että julkisuuden henkilöistä voi kirjoittaa mitä tahansa tarkistamatta lähteitä", hän huokaa.

Myös Sambiassa journalismin taso on ollut perinteisesti varsin alhainen, ja yksi syy siihen on valtion omistamien tiedotusvälineiden itsesensuuri. Ajoittain valtion lehdissä näkee hallitusta arvosteleviakin puheenvuoroja, mutta liian pitkälle menevät journalistit saattavat löytää itsensä kilometritehtaalta tai saada siirron ei-toimituksellisiin tehtäviin. Niinpä valtion lehtien ja televisiouutisten ykkösjutut tyytyvät toistamaan sanasta sanaan presidentin tai ministerien sanomisia, eikä heidän puheidensa todenperäisyyttä tarkisteta.

Kepan tiedottaja ja National Mirror -lehden entinen toimittaja Sharon Sichilongo katsoo, että valtion tiedotusvälineissä työskentelevät toimittajat ovat ajaneet itsensä nurkkaan. "Päätoimittajat vapisevat, jos he kuulevat pienintäkään kritiikkiä hallituksen suunnalta. Esimerkiksi televisiossa peruttiin kokonainen ohjelmasarja pelkästään yhden, ohjelmaan tyytymättömän päättäjän puhelinsoiton jälkeen."

Sichilongon mukaan todellinen lehdistönvapaus ei ole Sambiassa mahdollista niin kauan, kun poliitikot nimittävät valtion omistamien tiedotusvälineiden hallitukset. Hänen mielestään journalismin taso on kuitenkin viime vuosina parantunut Sambiassa. "

"Vielä 80-luvulla tiedotusvälineet olivat valtion omistuksessa, mutta nyt meillä on myös vahvoja, riippumattomia lehtiä. Kilpailun lisääntyessä valtion omistama mediakin on alkanut toimia ammattimaisemmin ja puolueettomammin", Sichilongo katsoo.

Yksityisten omistaman median ongelmana on kuitenkin se, ettei raha tipu köyhässä maassa taivaasta. Esimerkiksi Post pysyttelee hengissä julkaisemalla skandaalinkäryisiä paljastusjuttuja, joiden journalistinen taso ei aina päätä huimaa.

Kriittisyyttä kaivataan



Thomas Deve muistuttaa, ettei yksityisomistus läheskään aina tarkoita aitoa riippumattomuutta. "Zimbabwessa myös yksityisten lehtien omistajat yrittävät vaikuttaa toimittajiensa juttujen sisältöön ja näkökulmiin, jos heillä on omia poliittisia intressejä ajettavanaan."

Zimbabwessa, Sambiassa ja Mosambikissa ero valtion mediaan on kuitenkin sen verran selvä, että riippumattomat sanomalehdet ovat varsin suosittuja. Salomão Moyanan mukaan mosambikilaiset lukevat mielellään lehtijuttuja, joissa arvostellaan hallitusta ja valtaapitäviä, vaikkeivät itse uskallakaan julkisesti kritisoida päättäjiä.

Roy Clarken karkotustapaus kuitenkin osoittaa, ettei kritiikkiä ainakaan Sambiassa haluta kuulla ulkopuolisilta - eikä varsinkaan entisen siirtomaavallan edustajilta. Kukaan ei tunnu kiinnittäneen huomiota siihen, että lopullinen vastuu Clarken kolumnin julkaisemisesta kuului lehdelle ja sen päätoimittajalle.

The Postin sambialainen päätoimittaja Fred M'membe jopa julkaisi Clarken kolumnin uudelleen sanasta sanaan omissa nimissään, mutta hän ei ole saamassa edes kunnianloukkaussyytettä - karkotuksesta puhumattakaan.

Clarken ja Cardoson tapaukset summaavat tavallaan koko eteläisen Afrikan sananvapaustilanteen. Kaaoksen partaalla roikkuva Zimbabwe on asia erikseen, mutta poliittisesti vakaammissakin maissa lehdistön paikka on rajattu tarkasti.'

Sekin lienee lopulta varsin kuvaavaa, että Afrikan maiden lehdistönvapauden loukkaukset herättävät maailmanlaajuista huomiota vain Zimbabwen kaltaisissa törkeimmissä tapauksissa - tai silloin, kun uhrit ovat Clarken ja Cardoson tavoin valkoihoisia toimittajia.
 

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!