Tiikerin hampaista krokotiilin kitaan

Thaimaan lehdistö voi kirjoittaa mitä tahansa – kunhan Thaimaan oman Berlusconin hallituksesta ei sanota mitään pahaa.

Kuva: Thaksin-banneri (Kuvaaja: Timo Kuronen

Pääministeri Thaksin Shinawatra saa tekstiviestin George W. Bushilta kansalaisjärjestöjen kokoontumisessa esitellyssä bannerissa.

BANGKOK — ”(Pääministeri) Thaksinin hyväksymisleima näyttää olevan kaikissa uutisjutuissa. Löydämme tuskin yhtään poikkeavaa mielipidettä. Lähteemme eivät yksinkertaisesti puhu enää, olivat he sitten virkamiehiä, ministereitä tai yliopistoväkeä”, sanoo Bangkok Postin toimittaja Pradit Ruangdit.

Viime vuoden puolivälissä Thaimaan suurimpiin yrityksiin kuuluva Shin Corp tiedotti firman nettotuloksen huimasta kasvusta. Pian thainkielinen Thai Post -lehti julkaisi kansalaisjärjestöaktivisti Supinya Klangnarongin haastattelun, jossa hän sanoi Shin Corpin voittojen kasvun alkaneen samaan aikaan kuin pääministeri Thaksin Shinawatran hallintokausi. Joulukuussa Supinya oli oikeuden kuultavana Shin Corpin nostaman kunnianloukkauskanteen vuoksi.

Lehtihaastattelussa Supinya nosti esiin pääministerin perheen omistaman Shin Corpin kolme keskeisintä toimialaa: matkapuhelinoperaattori AIS:n, uuden laajakaistayhteydet mahdollistavan IPStar-satelliitin sekä iTV-aseman. Koska nämä liiketoiminnot tarvitsevat toimiluvan hallitukselta, on perheyrityksen saama kilpailuetu huomattava.

Italia teki berlusconit, Thaimaa thaksinit. Samankaltaisuus on silmiinpistävä.

Asettuessaan ehdolle tammikuun 2001 parlamenttivaaleissa liikemies Thaksin Shinawatra oli puolentoista miljardin euron omaisuudellaan Thaimaan rikkain mies. Hän hankki kuuluisuuksia perustamansa nationalistisen Thai Rak Thai (Thai rakastaa thaita) -puolueen ehdokkaiksi, rahoitti vaalikampanjan omasta pussistaan ja lupasi populistisesti täyttää kaikkien kansanryhmien toiveet. Kansa valitsi johtajakseen toimitusjohtajan.

Murskaava vaalivoitto ei kuitenkaan riittänyt. Pian vaalien jälkeen kaksi pienempää puoluetta sulautui Thai Rak Thaihin, joten nyt puolueella on kaksi kolmannesta parlamentista. Tämä on mukavasti helpottanut lainsäädäntötyötä. Maan kymmenestä rikkaimmasta liikemiesperheestä kahdeksan on saanut ministerin Thaksinin hallitukseen.

Lain vaatimuksesta Thaksin ei enää omista perustamiaan yrityksiä itse. Hän on siirtänyt lähes kaiken omaisuutensa vaimonsa, kolmen lapsensa ja palvelusväkensä nimiin ennen astumistaan maan korkeimpaan virkaan.

Laitteistosta sisällöntuotantoon

Thaimaan pääministeri on koulutukseltaan poliisi, kriminologian tohtori. Liikemiehen ura alkoi 1980-luvulla, kun Thaksin sai appiukoltaan yksinoikeuden toimittaa maan kaikkien poliisilaitosten puhelinlaitteet. 1990-luvun alussa sotilasjohto antoi Shin Corpille luvan ampua taivaalle Thaimaan ensimmäisen tv-satelliitin. Matkapuhelinmarkkinoilla AIS:llä oli yksinoikeus liittymiin 1990-luvun lopulle, ja lisärahaa firma sai myymällä puhelimia ylihintaan.

Shinawatran perheyritysten voittokulku jatkuu edelleen: AIS myy kännykkäliittymiä ennätystahtiin. Thaimaan suurin internetoperaattori siirtyy perheen haltuun. Shin Corp perustaa rahoituslaitoksen sekä halpalentoyhtiön kilpailemaan valtiollisen Thai Airwaysin kanssa. Parikymppinen poika pistää pystyyn uusia yrityksiä kasvaville viihdemarkkinoille.

Shin Corpin täyden palvelun tarjontaa täydentää Thaimaan ainoa yksityinen televisioasema iTV. Asema perustettiin sotilasjuntan kaatumisen jälkimainingeissa 1990-luvulla, ja se oli kansalaisyhteiskunnan aktiivien suosiossa tutkivaan journalismiin keskittyvien ohjelmiensa vuoksi. Nyt enemmistö iTV:n osakkeista on Shin Corpin hallussa ja toimittajakunta vaihdettu.

Vuoden 2003 lopulla pääministeri lupasi television jokaiseen perheeseen: osittain hallituksen kustantamaan halpaan televisiomalliin asennettaisiin tehokas antenni – jonka kautta tosin voi valtiollisten kanavien sijasta seurata vain iTV:n ohjelmia.
Tohtori Thaksin on myös massaviestinnän sisällöntuotannon ykkönen. Hän puhuu kansalle tunnin joka lauantaiaamu kaikilla radiokanavilla ja yhdellä televisiokanavalla. Lähes päivittäin on tarjolla uusia julistuksia ja lupauksia: talouskasvu vauhdittuu, Bangkokin liikenneongelmat ratkaistaan, huumekauppiaat eliminoidaan, köyhyys poistetaan kuudessa vuodessa, kanansyönti on turvallista.

Rohkeus puuttuu

Kuva: Supinya Klangnarong. (Kuvaaja: Timo Kuronen)
Supinya Klangnarongin mukaan kansalle ei ole jäänyt aikaa oppia, miten demokraattinen yhteiskunta toimii.

Oikeuden kutsua odottava kolmikymppinen Supinya Klangnarong on kansalaisjärjestöjen ja mediatutkijoiden yhteisen mediareformikampanjan koordinaattori. Yhdeksän työvuotensa aikana hän on nähnyt sekä uuden perustuslain tuoman toivon ilmapiirin että Thaksinin mediakontrollin. Hänen mukaansa kansalle ei ole jäänyt aikaa oppia, miten demokraattinen yhteiskunta toimii.

”Vielä vuosikymmen sitten televisio- ja radiokanavat olivat sotilasjohtajien ja vanhoillisen byrokratian käsissä. Nyt ollaan globaalin kapitalismin ja suuryritysten kourissa. Tunnetun thaimaalaisen sananparren mukaisesti olemme tiikeriä paetessamme syöksyneet krokotiilin kitaan”, Supinya kertoo.

Auktoriteetteja kunnioittavassa Thaimaassa valtion ja armeijan omistamat sadat radioasemat ja viisi televisiokanavaa ovat aina olleet hallituksen äänitorvia. Lehdistö on ollut vapaampaa, mutta sanomalehtiä lukee vain pieni joukko koulutettuja kaupunkilaisia. Radiolla ja televisiolla tavoittaa massat, joiden ääniä tarvitaan taas vuonna 2005.

Chulalongkornin yliopiston mediatutkijan Wilasinee Pipitkulin mukaan hallitus käytännössä valitsee tiedotusvälineiden julkaisemat jutut. ”Hallitus näännyttää median pommittamalla niitä uusilla projekteillaan joka päivä, mikä jättää hyvin vähän aikaa tutkivalle journalismille.”

Thaimaan lehtimiesliiton edustajan Bakban Boonlertin mukaan hallitusta lähellä olevat liike-elämän piirit ovat aina valmiita vetämään mainoksensa kriittisistä lehdistä. ”Olemme kuin pelon valtakunnassa. Pelkäämme, että juttumme vaikuttavat lehden toimeentuloon. Meiltä puuttuu eettinen rohkeus esittää uutiset niin kuin aiemmin oli tapana”, kertoo Thai Post -lehden politiikan toimittaja Prachyachai Duchthayawatr.

Supinya Klangnarongin mukaan televisio-ohjelmienkin laatu on heikentynyt. Kansalle tarjotaan nykyään vain kevyitä uutisia, saippuaoopperoita ja visailuja.

”Kaikkein harmillisinta on se, että thaimaalaisia tv-ohjelmia seuraavat laoslaiset ja kambodzhalaiset oppivat meiltä hyvin konservatiivisen, mutta kaupallisen kulttuurin. Lisäksi Thaksin on tehnyt valtiovierailuja Burmaan ja Intiaan edistääkseen AIS:n ja IPStar-satelliitin markkinoita”, Supinya huokaa.

Kanavia kansalle

Viime vuosikymmenen laaja kansalaisaktivismi johti siihen, että vuoden 1997 perustuslaki antoi kansalaisille täyden ilmaisunvapauden ja vapautti viestimet sensuurista. Artikla 40:n mukaan radio- ja televisiotaajuudet ovat kansallista omaisuutta ja niiden tulee palvella kansalaisten etuja.

Artikla 40 onkin pitänyt järjestöjä ja mediatutkijoita kiireisinä. Tiiviin lobbauksen ansiosta edellinen hallitus hyväksyi viestintälain, joka antaa 20 prosenttia radiotaajuuksista kansalaisten käyttöön.

Innostus radiotähdeksi pääsyyn on ollut kova. Eri puolilla Thaimaata toimii jo yli sata yhteisö- ja paikallisradiota, perustuslain hengen mukaisesti, mutta ilman varsinaista lain suojaa ja toimilupaa. Osa asemista on hankkinut omat laitteensa, toiset tekevät ohjelmaa hallituksen ja armeijan asemilla myötämielisten paikallisviranomaisten luvalla. Asemat tuovat eetteriin vaihtoehtoisia uutisia ja tarinoita pienten ihmisten elämästä. Tiukkojen viranomaisotteiden pelossa ne eivät kuitenkaan uskalla hyökätä hallituksen politiikkaa vastaan, vaikka mieli tekisikin.

Valtavirtauutisoinnista poikkeaa myös Kansan uutistoimisto PNN. Sen reportterit työskentelevät kansalaisjärjestöissä, ja Chiang Main yliopistossa oleva toimituskunta lähettää jutut eteenpäin valtakunnallisille sanomalehdille.

Tammikuun lopulla Thaksinin mediakontrolli ja hyvien talousuutisten toimisto alkoi osoittaa horjumisen merkkejä. Totuuden pimittäminen lintuinfluenssasta, usean ihmisen menehtyminen tautiin ja kymmenien miljoonien kanojen teurastus ilman varmuutta korvauksista on aiheuttanut katkeruutta hallitusta kohtaan.

Lehdistö on päässyt pitkästä aikaa kokeilemaan vahtikoiran roolia sylikoiran aseman sijasta. Tavallisesti arvostelijansa julkisesti nöyryyttävä Thaksin ei helmikuun alussa puhunut lehdistölle viikkoon.

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!