Näkökulmat

Sokeri vaakakupissa

EU:n sokeripolitiikassa on lähiaikoina tapahtumassa suuria muutoksia. Unionin valitsemalla linjalla on suuri vaikutus miljoonien sokerinviljelijöiden elämään, mutta suurin osa heistä ei suinkaan asu Euroopassa, vaan kehitysmaissa.

 

 
Kuva: Sokeria. (Kuvaaja: Iiro Törmä)

 

EU:n nykyinen sokeripolitiikka on tehty turvaamaan sokerintuotanto kaikissa jäsenmaissa. Lopputulos on kärjistäen se, että veroeuroista maksettavilla tukiaisilla, kiin­tiöillä ja tuontitulleilla pidetään yllä tuotantoa, joka muuten ei olisi kilpailukykyinen – mikä tosin pätee suureen osaan Euroopan maataloustuotannosta. Järjestelmä tulee kalliiksi paitsi eurooppalaisille kuluttajille, myös etelän sokerinviljelijöille, joiden sadolle ei ole tilaa maailmanmarkkinoilla EU:n dumppauksen vuoksi.

EU:n linjaan kohdistuu nyt paineita monelta suunnalta. Maailman kauppajärjestö WTO on ottanut sen silmätikukseen. Vaakakupissa painaa myös maailman köyhimpien maiden kanssa vuonna 2001 solmittu suosituimmuussopimus, jonka nojalla ne saavat tuoda tuotteitaan EU:hun ilman tullimaksuja. Riisin, banaanien ja sokerin suhteen kuitenkin tehtiin poikkeus: niiden kohdalle määriteltiin siirtymäkaudet. Sokerikaupan siirtymäkausi on loppumassa, jolloin köyhimmät maat voivat pian tuoda Eurooppaan entistä enemmän sokeria hyvällä voitolla.

Brittiläisen Oxfam-järjestön mukaan esimerkiksi Mosambik voisi saada toistasataa miljoonaa euroa uusia vientituloja – se vastaisi lähes kolmea neljäsosaa maan EU:lta saamasta kehitysavusta. EU:n keinotekoisesti korkeiden hintojen vuoksi köyhimmät maat saattaisivat tosin ajautua järjettömään tilanteeseen, jossa niiden kannattaa myydä koko tuotantonsa EU:hun ja tuoda itse käyttämänsä sokeri muualta.

Käytännössä lienee selvää, että EU pyrkii keksimään uusia tapoja suojata oma tuotantonsa. ”Erityisesti Keski-Euroopan viljelyalue halutaan suojata”, arvioi sokerikauppaan perehtynyt tutkija Ellen Huan-Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta. Seu­raukset EU:lle ja kehitysmaille riippuvat siitä, mihin mahdollisista keinoista kesällä alkavissa neuvotteluissa päädytään. ”Minkäänlaisia päätöksiä ei vielä ole tehty”, Huan-Niemi toteaa.
 

Minkä tien EU valitsee?

Teoriassa yksi mahdollisuus olisi vapauttaa sokerikauppa täysin, mutta se paitsi lopettaisi sokerintuotannon Euroopassa kokonaan, myös vahingoittaisi köyhimpiä maita, joita nyt suositaan alhaisilla tulleilla. ”Täysi liberalisointi hyödyttäisi vain suuria ja tehokkaita kehitysmaita, kuten Brasiliaa ja Thaimaata”, Huan-Niemi maalailee.

Todennäköistä on, että EU pyrkii ratkaisemaan ongelmansa joko uudistamalla tuotantokiintiöitä tai antamalla sokerin hinnan hieman laskea. Suomen maa- ja metsätalousministeriö on lausunnossaan vaatinut, että tuolloin ”epäsuotuisten alueiden” viljelijöiden menetykset korvataan ? toisin sanoen heille maksetaan lisää tukiaisia.

Yhtenä osapuolena on vielä anteliaista tukiaisista hyötyvä eurooppalainen sokeriteollisuus, jota useassa EU-maassa pyörittää monopoliasemassa oleva yritys. ”Viljelijöiden sana ei ole painavin, vaan vahvin lobbaus tulee teollisuuden puolelta”, Huan-Niemi arvioi.

Pohjoisessa sokerijuurikastuotannon kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna etelän sokeriruokotuotantoon, ja sokerinviljelystä saa elantonsa vain muutama prosentti EU:n maanviljelijöistä – Suomessa heitä on parituhatta. Jos EU päättää, että heidän etunsa on yhä miljoonien kehitysmaiden viljelijöiden toimeentuloa tärkeämpi, jää reilun kaupan sokeri kuluttajan ainoaksi mahdollisuudeksi vaikuttaa.

Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004

Tilaa Maailman Kuvalehti