Niin lähellä mutta niin kaukana

Algerian läntisimmän kolkan pakolaisleireillä asuu yli 150 000 länsisaharalaista.

 

 
Kuva: Länsisaharalaisia miehiä. (Kuvaaja: Taina Dahlgren)

 

Tindouf on Saharan kurjinta seutua: täällä on vain hiekkaa ja aurinkoa. Tiskivesikin on kuljetettava säiliöautoilla. Silti täällä asuu melkein Tampereen väkiluvun verran pakolaisia Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisarion leirillä.

Suurin osa Länsi-Saharan alueesta on Marokon hallussa. Toistakymmentä vuotta kestänyt sota päättyi tulitaukoon vuonna 1991, ja taistelujen aikana Marokko pystytti rintamalinjalle miinoitetun hiekkavallin. Sodan alusta tähän päivään suurin osa saharalaisista on asunut leireissä Algerian puolella.

Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Polisario järjesti lokakuussa kongressinsa Länsi-Saharan Tifaritissa. Polisarion johtajat asettavat kannatuksensa punnittavaksi joka kolmas vuosi. Kongressiedustajat valitaan pakolaisleireillä pidetyissä kokouksissa.

Kongressi äänesti Polisarion johtajasta. Ehdolla oli neljä liikkeen johtoon kuuluvaa, myös Polisariota vuodesta 1976 lähtien johtanut Mohamed Abdelaziz. Hän sai 92 prosenttia äänistä. Kolme vuotta sitten kannatusta tuli 78 prosenttia.

Naiset vahvoilla

Mukana kongressin kokouksissa on myös paljon naisia. Naisten rooli on ollut tärkeä muutenkin kuin politiikassa. He johtavat useimpia leirejä ja kouluja sekä hoitavat hallinnollisia tehtäviä.

Kuva: Sotilasparaati. (Kuvaaja: Taina Dahlgren

Myös Algeriassa naisten panos oli ratkaiseva Ranskaa vastaan käydyn itsenäisyyssodan aikana. Sen jälkeen kehitys on kuitenkin ollut masentavaa: lukutaitoisten naisten osuus on pienentynyt, ja heidät on sysätty pois yhteiskunnan johtopaikoilta.

On vaikea uskoa, että näin voisi käydä Länsi-Saharassa, kun poikkeusolot joskus päättyvät. Naiset ovat täällä paremmin koulutettuja, he ovat asuneet ulkomailla ja johtaneet isoja pakolaisleirejä. Naisia on ollut myös sodassa. Ja nämä naiset ovat kunnon feministejä, jotka eivät anna sortaa itseään.

Poliittisen väen lisäksi kongressissa oli mukana kolme brittiläisen öljy-yhtiön Fusion Oilin edustajaa. Polisario on antanut yhtiölle valtuudet tutkia, onko Länsi-Saharassa öljyä. Tulokset ovat lupaavia, vaikkei yhtiöllä olekaan mahdollisuuksia koeporauksiin tai geologisiin tutkimuksiin Marokon miehittämällä puolella.

Öljyn mahdollinen löytyminen Länsi-Saharan rannikolta tuo kiistaan lisää panoksia. Alueen fosfaattivarat ovat huomattavat, ja rannikon kalakannat runsaat. Itsenäinen Länsi-Sahara ei siis jäisi kerjäämään avustuksia, vaan olisi elinkelpoinen valtio, kunhan se pääsee jaloilleen pitkän miehityksen jälkeen.

Suora lähetys vankilasta

Kongressin huipentuma oli satelliittipuhelinyhteys marokkolaiseen vankiselliin, jossa istui sittemmin vapautettu saharalaisten tunnetuin poliittinen vanki Ali Salem Tamek. Lokakuussa vapauttamisesta ei osattu edes haaveilla, ja väki kuunteli hiiskumatta poliittisten vankien suoraa lähetystä vihollisen vankilasta. Ali Salem Tamek ja puhelimen vankilaan toimittanut ottivat hirvittävän riskin muutaman minuutin tähden.

Myös Polisarion hallussa on yli kahdenkymmenen vuoden vankeuden jälkeen vielä muutamia satoja marokkolaisia sotavankeja. Vankeja on kuitenkin viime kuukausina vapautettu tihenevään tahtiin.

Sotavangit ovat ajankohtainen asia, koska vuosi sitten ilmestyi ranskalainen, suurta huomiota osakseen saanut raportti sotavan­kien huonosta kohtelusta. Polisario on käyttänyt valtavasti energiaa raportin tietojen kumoamiseen, ja näyttäisikin olevan niin, että siinä esitetään vähintäänkin liioiteltuja väitteitä.

Kotimaa vain muutaman tunnin päässä

Paluumatka Tifaritista Tindoufiin kesti viiden tunnin sijasta yhdeksän. Renkaan puhkeaminen pysäytti matkanteon neljä kertaa. Kuljettajat paikkasivat renkaat rutiinilla sen jälkeen, kun vararenkaat oli käytetty. Ymmärsimme, miksi kaikki maastoautot ovat samaa merkkiä ja miksi autot ajavat saattueissa.

Kun palasimme leiriin, meneillään oli kongressin iltajuhla. Lavalla soitti paikallinen bändi. Saharalaisten musiikki svengaa, siitä tunnistaa Pohjois-Afrikan arabien rytmin ja stemmat, mutta mukana on myös vaikutteita Saharan eteläpuolelta. Soittimet ovat lännestä, sähkökitara, urut ja rummut.

Pakolaisleirissä syödään kamelin lihaa. Se muistuttaa ulkoisesti poroa, mutta maistuu eteläisemmältä riistalta. Se on itse asiassa hyvää, vaikka välillä hieman sitkeää. Myös vuohen lihaa syödään, mutta vain juhla-aterioilla. Vuohen on näissä oloissa vaikeampi selvitä, ja siksi sen liha on arvokkaampaa.

Tindoufin leirissä perheet ovat enimmäkseen pieniä. Suuri osa nuorista on lähtenyt ulkomaille opiskelemaan, ja monet miehet ovat armeijan riveissä. Aiemmin moni opiskeli Neuvostoliitossa, jonka romahtamisen jälkeen suunta on usein ollut Kuuba. Saharalaisia ja kuubalaisia yhdistää entinen siirtomaaisäntä Espanja.

Länsi-Sahara ei kuitenkaan ollut kylmän sodan kestäessä suurvaltakysymys. Polisario ei muiden vapautusliikkeiden tavoin myötäillyt Neuvostoliittoa, eikä Neuvostoliitto tunnustanut Polisarion perustamaa valtiota, Saharan demokraattista arabitasavaltaa.
Polisarion linja oli maltillinen kautta koko kylmän sodan. Siksi sen on ollut afrikkalaisia veljesjärjestöjään helpompaa sopeutua aikojen muutokseen. Polisarion arvoja ovat demokratia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Järjestön ongelma vain tuntuu olevan, ettei niillä ole käyttöä tässä maailmassa.

Siksi länsisaharalaiset asuttavat jo kohta kolmattakymmenettä vuotta Saharan luotaantyöntävintä kolkkaa Algerian Tindoufissa, muutaman tunnin matkan päässä kotimaastaan.

Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004

 

Tilaa Maailman Kuvalehti