Kolmas sukupuoli

"Tyttöpojilla" tai "toisenlaisilla naisilla" on näkyvä rooli thaimaalaisessa yhteiskunnassa.

Teksti: Timo Kuronen

PitkätKulttuuriMiehetNaisetAasiaKaakkois-AasiaThaimaa

 

Kuva: Nichanatt Body Shopissa. (Kuvaaja: Timo Kuronen) 

BANGKOK -- Kuvankaunis Nichanatt opastaa minua shampoon valinnassa bangkokilaisessa Body Shop -liikkeessä. Kaupat syntyvät, eivätkä vähiten myyjän ansiosta. Jokin Nichanattissa jää kuitenkin kaivertamaan mieltä. Thaiystäväni oli seurannut häntä sivummalta ja oli vakuuttunut, että tein kauppaa miehen kanssa. Nichanatt on kathoey, transseksuaali.

Kauniita naisiksi pukeutuneita miehiä Bangkokissa näkee päivittäin, mutta useimmiten aataminomena tai ranteen paksuus paljastavat heidät. Mistä syystä heitä on Thaimaassa niin paljon? Miten kathoeyt ovat julkisuudessa miesten dominoimassa kulttuurissa ilman suurempaa henkistä väkivaltaa? Ovatko he kaikki prostituoituja, kuten joskus väitetään?

Eeva Aatamin syntymäasussa

Nichanatt, ystäville Opal, syntyi 25 vuotta sitten poikana nelilapsisen perheen kuopukseksi Chachoengsaon maakunnassa Bangkokista itään. Hän kertoo, että tunsi olevansa tyttö jo varhain.

”Leikin lapsena mieluummin tyttöjen kuin poikien kanssa. Koulussa piti olla kuin poika, vaikka näytin tyttömäiseltä. Kaikki kuitenkin pitivät minusta. Vasta yliopistossa pystyin vapautumaan ja pitämään hametta. Vanhempani tiesivät mieltymykseni ja hyväksyivät sen vuosien saatossa.”

Kathoey on thaitermi transseksuaaleille eli sukupuolta ainakin henkisesti mutta usein myös fyysisesti vaihtaneille miehille. Joskus termi sekoitetaan virheellisesti transvestiitteihin (naiseksi pukeutujiin) tai jopa homoseksuaalisiin miehiin. Kathoeyt tunnetaan myös naismiehinä, tyttöpoikina, kolmantena sukupuolena, toisenlaisina naisina, muuntuneina jumalattarina ja keinotekoisina naisina.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Arviot kathoeyden määrästä Thaimaassa vaihtelevat kymmenen- ja kolmensadantuhannen välillä, mikä tekee 0,015-0,5 prosenttia maan väestöstä. Kathoey-tutkijan Sam Winterin mukaan jopa pienin arvio on paljon enemmän kuin maailmassa keskimäärin. Pohjoisthaimaalaisen Chiang Main yliopiston 15 000 opiskelijasta noin 100 eli peräti 0,67 prosenttia on vaihtanut sukupuolta.

Suurin osa Winterin tutkimuksen transseksuaaleista halusi olla tyttöjä jo koulupoikana. Jotkut huomasivat olevansa väärässä syntymäasussa jo ennen kouluikää. Kun pojat kertoivat aikeistaan vanhemmilleen ensimmäistä kertaa, jopa kaksi kolmannesta äideistä ja neljä kymmenestä isistä hyväksyi asian. Thaimaan perhekulttuuri on suvaitsevainen, tai ainakin siltä näyttää.

Englantilainen sosiopsykologi Richard Totman vietti puoli vuotta Chiang Main tyttöpoikien parissa. Useimmat heistä olivat opiskelleet yhdessä peruskoulu-lukiokompleksissa, missä opettajakunta on suvaitsevampaa. Vaikka oppilaan nimi pysyy pojan nimenä ja hänen täytyy osallistua poikien liikuntaan, hän saa pukeutua tytöksi. Lukioikäiset tyttöpojat ottavat suojiinsa lupaavia tulokkaita ja opettavat heille meikkaamisen ja naiskäytöksen aakkoset sekä naishormonien oikean käytön.

Totmanin mukaan useimmat kathoeyt käyttävät apteekeista ilman reseptiä saatavia naishormoneja noin kymmenen vuoden ajan, jolloin rinnat kasvavat. Tyttöpoikien mieshormonitoiminta on ennestäänkin heikkoa ja he ovat useimmiten steriilejä.

Monet pyrkivät kauneusleikkaukseen heti, kun rahaa on tarpeeksi. Rintaimplanttien lisäksi muotoillaan usein kasvoja ja lanteita. Kathoeyn täydellistymä on sukupuolenvaihdosleikkaus, jolloin viimeisetkin miehiset merkit vaihdetaan naisellisiin.

Leikkaukset ovat kalliita, mutta vuoteen 2001 mennessä Bangkokin kolme tunnetuinta klinikkaa olivat suorittaneet jo parisentuhatta operaatiota. Mielenkiintoista on se, että tunnetuin klinikoista on kristillistaustaisessa sairaalassa. Perinteisestihän kristinusko korostaa, että sukupuolia on kaksi.
 

Elämä erilaisena

Länsimaiset turistit näkevät Thaimaan tyttöpoikia lähinnä lomakohteiden baareissa tai kabareenäytöksissä eivätkä aina erota heitä aidoista naisista. Totmanin haastattelemalla baaritytöllä ­Lekillä oli amerikkalainen poikaystävä lähes vuoden. Mies ei jättänyt häntä, vaikka makuuhuoneessa Lek paljastuikin pojaksi. Henkinen naisellisuus oli lopulta tärkeämpää.

Thaimaan maaseudulla kathoeyt ovat perinteisesti olleet perinnekulttuurin ylläpitäjiä, kyläjuhlien näytelmätanssijoita. Moderni kulttuuri on tehnyt heistä kaupallisen tuotteen. Televisiohupailuissa kathoeyt esitetään usein outoina friikkeinä ja heistä tehdyt elokuvat ovat olleet kassamenestyksiä. Parhaat esiintyjät tanssivat nykyisin kalliissa hotelleissa - pienellä palkalla.

Kuva: Kabaree. (Kuvaaja: Timo Kuronen
Bangkokin kuuluisimman kathoey-kabareen kaikki esiintyjät ovat entisiä miehiä.

Sukupuolta vaihtanut henkilö törmää usein työnsaanti- ongelmiin. Vaikka koulutodistus olisi kuinka hyvä, ei ura tahdo aueta valtionhallinnossa. Yritysmaailmassa harva on päässyt nousemaan yleisintä ammattia eli kaupan myyjää tai tuote-esittelijää korkeammalle. Ilman palkkatyötä moni kathoey on joutunut lähtemään baaritytöksi, josta on kiusallisen helppo siirtyä prostituu- tioon. Valtiollisen sosiaaliturvan puuttuessa myös muuntuneiden jumalattarien on kannettava huolta ikääntyvistä vanhemmistaan.

Nichanatt pääsi opintojensa jälkeen heti töihin ja Body Shopilla hän on ollut kolme vuotta. Hän kertoo olevansa onnellinen työssään, kaikki työkaverit kannustavat häntä. Hän on liikkeen meikkausspesialisti - kymmenen vuoden harjoittelu omilla kasvoilla on kannattanut.

Työn vastapainoksi hän viettää rauhallista kotielämää miesystävänsä kanssa. ”Laitan ruokaa miehelleni, joka on ammatiltaan kokki. Viikonloppuisin tapaamme ystäviämme ja kerran kuukaudessa käymme vanhempieni luona. Tulevaisuudessa haluan perustaa oman ravintolan tai kahvilan”, Nichanatt kertoo rauhallisesti ja hymyilee vienosti.

Ennakkokäsitys kovaäänisistä, turhamaisista ja seksiorientoituneista kathoeyistä katoaa. Nichanattin mukaan suurin osa muistakin tyttöpojista on tavallisia naisia.
 

Uudestisyntynyt väärintekijä

Buddhalaisuuden kaanonin Tipitakan mukaan maailmassa on neljä sukupuolta kahden sijasta. Miehen ja naisen lisäksi historia on tuntenut hermafrodiitin eli ihmisen, jolla on sekä miehen että naisen sukupuolielimet, ja pandakan eli ”riittämättömän” tai naismaisen miehen (tai miesmäisen naisen).

Pandakat eli kathoeyt liittyvät buddhalaisuuden uudestisyntymisuskoon. He ovat olosuhteiden uhreja eli tulos edellisten sukupolvien synneistä. Kathoey on jossakin edellisessä elämässään tehnyt seksuaalisesti väärin eli ollut joko insestisuhteessa oman perheen jäseniin tai sekaantunut muihin alaikäisiin. Koska mies (harvemmin nainen) on tehnyt väärin, hän saa kärsiä kathoeyn vaikeasta elämästä myöhemmin.

Uudelleensyntymisteoriasta Nichanatt on laskenut leikkiä parin kathoey-ystävänsä kanssa, mutta hän ei ota kohtaloaan vakavasti. ”Luulenpa, että kolmannes Bangkokin miehistä on kathoeytä, toinen kolmannes homoja ja vain yksi kolmannes heteromiehiä”, hän kuittaa. Tutkimusten mukaan kathoeyt haluavat puolisokseen heteromiehen, mutta harva heistä siinä onnistuu. Nichanatt on erityisen onnekas, sillä hänen miehensä ei vaadi häntä leikkauspöydälle.

”Avioliittoamme emme voi kuitenkaan rekisteröidä, sillä henkilöpapereissa pysyn miehenä, vaikka olenkin jo saanut naisen nimen.”

Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!