Suomalialainen

Kätilö ja terveydenhoitaja Batulo Essak Mohamed tunnetaan erityisesti työstään, jota hän on tehnyt sen hyväksi, ettei yhtäkään tyttöä enää ympärileikattaisi. "Tarvitaan ihmisiä, joilla on tietoa, jotka tuntevat kulttuurin ja jotka välittävät", hän sanoo.

 

 
Kuva: Batulo Essak Mohamed. (Kuvaaja: Ida Pimenoff)

 

Tyypillinen päivä: Batulo Essak Mohamed ei ole ehtinyt syödä aamiaista ennen bussimatkaa Helsingin keskustaan. Alex-poika, 6 vuotta, on pitänyt viedä päiväkotiin. Jossain välissä Batulo on ehtinyt viedä hakupaperit postilaatikkoon: hän valmistui edellisellä viikolla Laurea-ammattikorkeakoulusta terveyden- ja sairaanhoitajaksi ja hakee nyt ensimmäistä virkaansa.

Huomenna Batulo matkustaa Brysseliin EU:n Daphne-projektin tapaamiseen. Sitä ennen pitää ehtiä vielä moneen paikkaan, tärkeimpänä Alexin päiväkodin kevätjuhla. Jostain on löydettävä videokamera, sillä Alex esiintyy viimeisen kerran päiväkodissa: ensi syksynä hänestä tulee esikoululainen. ”Alex on joka vuosi ollut joko prinssi tai kuningas enkä ole nauhoittanut mitään”, Batulo tunnustaa.

Neuvostoliitosta Lapinjärvelle

Batulo Essak on kotoisin Somalian Mogadishusta, jossa hänen isänsä työskenteli diplomaattina ja äitinsä sihteerinä. Batulon päästyä ylioppilaaksi isä kysyi, haluaisiko tämä naimisiin vai opiskelemaan. Opiskeltuaan voisi itse päättää tekemisistään, isä vihjasi. Batulo aloitti lääketieteen opinnot Moskovassa 1985. Hän oli 17-vuotias.

Lääkäriopinnot vaihtuivat kätilön kursseihin, koska Batulo ei Mogadishussa ollut suorittanut kaikkia Neuvostoliitossa vaadittuja biologian opintoja. Kätilöksi hän valmistui 1990, samana vuonna kuin sota Somaliassa alkoi.

Batulon viisumi meni umpeen, ja koska hän ei voinut palata Somaliaan, hän päätti hakea turvapaikkaa Suomesta. 1990-luvun alku oli mullistusten aikaa myös Neuvostoliitto-Venäjällä, ja olon teki epävarmaksi myös se, että avoimen vihamieliset hyökkäykset ulkomaalaisia vastaan olivat lisääntyneet. Vuonna 1991 Batulo yritti päästä Suomeen silloisesta Leningradista muttei onnistunut. Hiukan myöhemmin hän pääsi maahan Tallinnan kautta.

Batulo vietti Lapinjärvellä lyhyen mutta tärkeän ajan, sillä hän tapasi tulevan aviomiehensä paikallisella huoltoasemalla. ”Hän oli tullut tankkaamaan autoaan ja tervehti minua englanniksi. Juttelimme vähän aikaa, ja hän kysyi, haluaisinko lähteä ajelulle. Vastasin joo!”, Batulo muistelee – vastaanottokeskus keskellä metsää oli alkanut ahdistaa suurkaupungeissa kasvanutta nuorta naista. ”Halusin päästä käymään kaupungissa.”

Ajelun jälkeen mies kysyi, haluaisiko Batulo lähteä illalla ravintolaan syömään. Hän halusi. Kuusi vuotta myöhemmin hän ja Robert menivät naimisiin.
 

Oma paikka löytyi

Väliin mahtui kuitenkin kolmen vuoden ajanjakso, josta tuli tärkeä Batulon Suomeen kotiutumisen kannalta. Elämän odottelu vastaanottokeskuksessa päättyi, kun hänet päätettiin sijoittaa Kemiin.

”Kemistä tuli Lapinjärvelle käymään ihan järkeviä ihmisiä, jotka kertoivat, millaisia työskentely- ja opiskelumahdollisuuksia Kemissä olisi. Loppujen lopuksi on ihan sama, asuuko isossa vai pienessä kaupungissa, jos siellä on mahdollista valmistua ammattiin ja saada oman alan työpaikka. Ilmastokaan ei pelottanut, koska olin Moskovassa tottunut kylmään ilmaan. Siispä lähdin Kemiin”, Batulo kertoo.

Kemissä Batulo alkoi suorittaa suomalaisen kätilön pätevyyttä. Samalla hän työskenteli tarjoilijana kiinalaisessa ravintolassa, teki kotisiivouksia, hoiti lapsia ja hankkiutui oma-aloitteisesti pitämään vanhuksille seuraa. Batulo oppi tuntemaan suomalaiset vauvat, lapset, aikuiset ja vanhukset, ja samalla hän oppi kielen. ”Minut on aina otettu hyvin vastaan, kun olen itse jaksanut suhtautua avoimesti ihmisiin”, hän sanoo.

Opintojen loppusuoralla Kemissä tuli kesätauko, jonka päättymistä Batulo ei jaksanut enää odottaa. Vuoden 1994 syksyllä hän muutti Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Kätilöopistossa. Työpaikka löytyi heti valmistumisen jälkeen Naistenklinikalta, jossa Batulo työskenteli kolme vuotta sekä synnytyssalissa että lapsivuodeosastolla. Huoli oman perheen kohtalosta oli hieman helpottanut sen jälkeen, kun perhe oli löytynyt Etiopiasta 1993. Yksi siskoista oli kuollut, muut voivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Kuva: Batulo ja Alex. (Kuvaaja: Ida Pimenoff)

Alex syntyi 1998. Pienen lapsen äiti ei enää halunnut tehdä yötöitä ja aloitti maahanmuuttajien terveydenhoitajana Vantaalla, vuoroviikoin Tikkurilan ja Hakunilan neuvoloissa. Samalla hän työskenteli maahanmuuttajatyttöjen kouluterveydenhoitajana, erityisesti venäjänkielisten ja somalialaisten tyttöjen.

Vuonna 2000 Suomen Pakolaisapu valitsi Batulo Essakin Vuoden pakolaisnaiseksi. Kunnianosoitus tuntui hyvältä, mutta nyt, asuttuaan Suomessa 13 vuotta, saatuaan Suomen kansalaisuuden ja suoritettuaan täällä kaksi tutkintoa, Batulo ei enää haluaisi puhua itsestään maahanmuuttajana. ”Olen käynyt täällä kouluja ja viettänyt osan nuoruudestani täällä. Olen suomalainen.”

Poikakin on kasvanut jo sen ikäiseksi, että hän on alkanut miettiä samoja asioita, kansalaisuutta, syntyperää ja ihonväriä. ”Viimeksi tänä aamuna puhuimme asiasta. Sanoin hänelle vain, että hän on hyvin komea poika. Sitä hän jäi hiljaisena miettimään”, Batulo kertoo.
 

Ymmärrystä ympärileikkauksesta

Vapaa-aikanaan Batulo on jo vuosien ajan käynyt erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa suomalaisille somalialaisesta kulttuurista ja sen varjopuolesta, naisten ympärileikkauksesta. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään somalialaisten perinteestä, sillä

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan naisten ympärileikkauksia tehdään kolmessakymmenessä maassa.

Tyttöjen ympärileikkauksen vaaroista valistaminen ja ympärileikkauksesta kertominen muun muassa terveydenhoitohenkilökunnalle on ollut tärkeä osa Batulon työtä.

Suomalaisilla ei ole ollut riittävästi tietoa siitä, kuinka ympärileikattuja naisia tulisi hoitaa esimerkiksi juuri odotusaikana ja synnytyksissä, eikä maahanmuuttajien keskuudessa ole aina riittänyt ymmärrystä sitä tosiasiaa kohtaan, että naisten ympärileikkaus on Suomessa rikos.

On epäselvää, mistä perinne on saanut alkunsa, mutta Suomessa se on tahdottu nähdä islaminuskoon liittyvänä tapana, vaikka sille ei löydy perusteita esimerkiksi Koraanista, ja myös kristittyjä tyttöjä leikataan. Julma käytäntö lienee yksi eniten jännitteitä aiheuttaneista yksittäisistä asioista suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä, ja asiallisille ja rauhallisille neuvoille on ollut kysyntää. Kätilön koulutus ja somalikulttuurin tuntemus ovat taanneet Batulolle työtä neuvolan jälkeen ensin Punaisen Ristin terveysprojektissa maahanmuuttajien parissa, sitten Ihmisoikeusliitossa.

Viime syksynä Batulo lähti Pelastakaa Lapset -järjestön mukana Etiopiaan, jossa hän työskenteli kolme kuukautta katastrofiavun työntekijänä. Suomeen palattuaan hän keskittyi terveydenhoitajan opintojen loppuun suorittamiseen.

”Parasta kätilön työssä on ollut äitien ja lasten auttaminen. Nyt terveydenhoitajana voin entistä enemmän keskittyä koko perheen hyvinvoinnin turvaamiseen – terveydenhoitaja saa käsiteltäväkseen koko paketin! Hyvä terveydenhoitaja osaa kuunnella ja ottaa kontaktin toiseen ihmiseen. Sen jälkeen kun opin suomen kielen, oikeastaan mikään ei työssäni tunnu erityisen vaikealta tai mahdottomalta”, Batulo sanoo.
 

Politiikka saa odottaa

Kuulija tahtoo hengästyä Batulo Essakin luetellessa luottamustehtäviään. Hän on tuottanut materiaalia Daphne-projektiin, jonka tavoitteena on tyttöjen ympärileikkausten lopettaminen Euroopassa. Lisäksi Batulo on mukana lääkärien David Livingstone -seuran hallituksessa, jääkiekkojoukkue IceHeartsin naistoimikunnassa NiceIceHeartsissa, etnisten suhteiden neuvottelukunnassa ETNOssa, Suomi-Somalia-seurassa, jossa hän heiluttaa puheenjohtajan nuijaa, sekä koulutettujen afrikkalaisten naisten yhdistyksessä Africarewo ry:ssä. Africarewo järjestää muun muas­sa monikulttuurisia leirejä, joilla suomalaiset ja maahanmuuttajaperheet tutustuvat toisiinsa.

”Ne ovat sujuneet tosi hyvin”, Batulo toteaa tyytyväisenä.

Batulo elää itsekin niin kuin opettaa: monikulttuurista elämää. Aviomies on ruotsinkielinen, joten Alexista on kasvamassa varsinainen tulevaisuuden suomalainen. Mummon hoivissa Loviisassa vahvistuu isältä opittu ruotsi, päiväkodissa puhutaan suomea ja Batulo puhuu poikansa kanssa somaliaa. ”Välillä hän yrittää puhua minulle suomea, mutta vastaan aina somaliaksi.” Kielen ylläpitämisessä auttavat somalialaiset ystävät sekä Helsingissä asuvat sukulaiset.

Batulon suussa taipuu kylläkin myös ruotsi, ja viime vuonna hän oli ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntavaaliehdokkaana Uudellamaalla. ”Kun en päässyt eduskuntaan, ajattelin ensin, että voisin yrittää uudelleen politiikassa, mutta nyt en halua. Lapsi menee syksyllä esikouluun, ja siellä tulee paljon uusia asioita. Haluan olla hänen tukenaan”, Batulo sanoo.
 

”Tällainen olen”

Alex vilahtelee Batulon puheissa niin tiuhaan, ettei ole epäilystäkään siitä, kuka on tärkein tämän elämässä. ”Olin jo yli 30-vuo­tias, kun sain lapsen, ja olin tottunut itsenäiseen elämään. Ajattelin, että apua, nyt en enää pääse matkustamaan enkä voi tehdä mitään, mutta olin väärässä. Tietysti paljon riippuu siitä, millainen tukiverkko äidillä on, ja minulla se on ollut hyvä.”

”Lapsi on tuonut elämääni valtavasti asioita. Hänet saatuani ymmärrän myös omaa työtäni paljon paremmin, eikä kaikkea tarvitse opetella teoriassa”, Batulo toteaa.

Yhtä mutkattomasti Batulo suhtautuu kulttuurieroihin, joita hän ei itse asiassa usko edes olevan ihmisten välillä niin paljon kuin yleisesti ajatellaan. Rohkaisevaa puhetta somalialaisnaiselta, josta tuli maanviljelijän vaimo ruotsinkieliselle Uudellemaalle.

”Kaikki on kiinni siitä, mitä ihmisen pään sisällä on. Voihan sitä ottaa itselleen roolin, että ‘olen afrikkalainen mies, olen kuningas perheessä’, mutta se ei toimi täällä. Tai voi sanoa, että ‘olen afrikkalainen nainen, minua saa käyttää hyväksi, silpoa ja komennella’. Tai voi sanoa, että ‘olen Batulo, tällainen olen ja tälläinen en ole, tämän hyväksyn ja tätä en’. Pitäisi aina muistaa, että kysymys on ihmisestä, yksilöstä, ja ihminen päättää itse, millainen hän on.” MUUT JUTUT

Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004
 

 

Tilaa Maailman Kuvalehti