Kyynärpäätä kavereille

Teksti: Mika Railo

NäkökulmatKöyhyysTalousKauppa

Mika Railo

Kaveria ei jätetä -ajattelun soisi yleistyvän myös kehitysmaissa. Varsinkin nyt, kun mahdollisuudet irtiottoon ovat pikku hiljaa paranemassa.

Kehitysmaat ovat aina olleet eripurainen joukko. Viime kädessä jokainen on vetänyt välistä sen vähäisen, mitä milloinkin on ollut tarjolla. Tämä on heikentänyt maaryhmän painoarvoa esimerkiksi Maailman kauppajärjestön WTO:n kaltaisilla areenoilla.

Samoin kehitysmaiden keskinäinen kauppa on usein kaikkea muuta kuin veljellistä kanssakäymistä. Etelä-Afrikka hallitsee elintarvikkeiden kauppaa omalla takapihallaan ja kilpailee esimerkiksi sambialaisen pientuotannon hengiltä. Malesialaiset metsäfirmat mellastavat Amazonin sademetsässä siinä missä muutkin.

Tämän perinteisen eripuran takia Cancúnin kauppaneuvottelujen tapahtumat viime syksynä olivat niin yllättäviä ja monien silmissä ilahduttavia: kehitysmaiden joukosta nousi yhtenäinen, ärhäkkäästi argumentoiva ryhmä G20, joka ei tiukan paikan tullen käyttäytynyt kuin pelästynyt pyyparvi.

Mutta yhteisesiintymisen ei kannata antaa hämätä. Heinäkuussa Genevessä käydyissä neuvotteluissa köyhimmille maille esitettyjä erityisetuja vastustivat voimakkaimmin juuri G20:n kärkimaat Brasilia ja Intia. Vaikka ne saattavat mollata vapaakaupan "samat säännöt kaikille" -ideologiaa, vastustavat ne tiukasti parempien ehtojen myöntämistä itseään köyhimmille.

Teollisuusmaat ovat tietenkin tehneet kaikkensa, ettei G20 saisi pysyvää jalansijaa kauppaneuvotteluissa. Brittiläisen ActionAid-järjestön uunituore raportti listaa kolme kikkaa, joita EU ja Yhdysvallat ovat käyttäneet kehitysmaiden pehmittämiseen: mailta on uhattu leikata kehitysapua tai poistaa niiden suosituimmuusasema, tai sitten niiden neuvottelijoita on uhattu potkuilla, elleivät nämä pyörrä kantojaan.

Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että teollisuusmaat ovat äärimmäisen vastentahtoisesti mukautumassa ajatukseen, että maataloustukia pitää arvioida myös globaalista näkökulmasta. Jos rikkaat maat lopettavat keinotekoisen halpojen elintarvikkeiden viennin etelään ja avaavat omia markkinoitaan kehitysmaiden tuotteille, avautuu rikkaille köyhille maille oiva tilaisuus kohentaa talouttaan.

Mutta jälleen kerran jäävät kaikkein köyhimmät junasta, jos ne eivät pysty kilpailemaan hieman rikkaampien köyhien kanssa. Tältä kantilta voi EU:n parjatussa sokeripolitiikassa nähdä pienen siemenen hyvään kehityspolitiikkaan. Köyhimmille maille on maksettu parempaa hintaa kuin ne olisivat saaneet maailmanmarkkinoilta.

Vaikka filantropia ei koskaan ole ollut muotia kansainvälisessä politiikassa, olisi jonkun pidettävä silmällä myös kaikkein köyhimpien etuja. Jonkun, jolla on siihen varaa, pitää huolehtia, että köyhemmille on tarjolla muutakin kuin kyynärpäätä.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Mika Railo