Arabien liberaali ääni

"George W. Bush on Osama bin Ladenin tehokkain värvääjä", sanoo Lontoossa ilmestyvän arabiankielisen sanomalehden Al-Quds Al-Arabin päätoimittaja Abdel Bari Atwan.

 

Kuva: Abdel Bari Atwan. (Kuvaaja: Lina Laurent)
 

”Emme usko arabitoimittajiin”, sanottiin Abdel Bari Atwanille, kun hän 1970-luvun lopussa pyrki opiskelemaan University of Londoniin. Aluksi yliopisto ei edes halunnut Atwanin tulevan pääsykokeisiin, mutta tämä onnistui ylipuhumaan sihteerin, joka järjesti haastattelun. Lopulta Atwan pääsi opiskelemaan politiikkaa Lontoossa. Hänellä oli jo korkeakoulututkinto journalistiikasta Kairon yliopistosta sekä kielenkääntäjän diplomi Kairon amerikkalaisesta yliopistosta.

Vuodesta 1989 Atwan on työskennellyt Lontoossa ilmestyvän arabiankielisen Al-Quds Al-Arabi -lehden päätoimittajana. Lehti on arabimaailman tunnetuimpia riippumattomia sanomalehtiä, ja se kritisoi avoimesti niin Yhdysvaltoja kuin arabivaltioitakin. Atwania haastatellaan usein asiantuntijana kysymyksissä, jotka liittyvät Lähi-itään ja arabimaihin, ja hänet voi nähdä kommentaattorina muun muassa BBC:llä tai CNN:llä.

Al-Qudsin toimitus on Lontoossa, koska mikään arabivaltio ei sallisi lehden toimintaa omalla maaperällään. Lehdellä on kuitenkin vahva side Lähi-itään ja erityisesti Palestiinaan, siitä kertoo jo lehden nimikin: Al-Quds on Jerusalem arabiaksi.

”Al-Quds on liberaali lehti, joka kannattaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja mielipidevapautta. Tästä syystä monet arabihallinnot vihaavat sitä ja se on kielletty monessa maassa”, sanoo Atwan, joka kesällä kävi Suomessa ruotsinkielisten toimittajien seminaarissa.

Monet vihaavat Atwania tämän mielipiteiden takia, ja hän pelkää jatkuvasti turvallisuutensa puolesta.

”Saan tappouhkauksia koko ajan. Uhkaajat ovat sekä islamisteja että oikeistoryhmiä, jotka luulevat, että puolustan islamilaisia fundamentalisteja. Jopa Ku Klux Klan on uhannut tappaa minut. Pelossa eläminen ei tunnu mukavalta. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni ja työhöni, koska olen saavuttanut paljon enemmän kuin ikinä osasin toivoa.”

Al-Quds on kasvanut jatkuvasti perustamisvuodestaan 1989 lähtien, ja lehden levikki on nyt 85-100 000 kappaletta. Tietyt historialliset tapahtumat ovat myös edesauttaneet lehden kasvua, sanoo Atwan.

”Persianlahden sodan aikana, vuonna 1991, levikki kasvoi kymmenkertaiseksi, koska lehtemme oli ainut, joka kertoi sodasta arabinäkökulmasta. Osama bin Ladenin haastattelu vuonna 1996 kasvatti taas levikkiä, kuten myös raportointi syyskuun 11. päivän jälkeen.”

Viestinnällä eteenpäin

Atwan syntyi vuonna 1950 pakolaisleirillä Gazassa. Kaksi vuotta aikaisemmin Israel oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi, minkä seurauksena alkoi vuoden kestävä sota ympäröiviä arabimaita vastaan. Samoihin aikoihin syntyi palestiinalaisten pakolaisten ongelma, joka on jatkunut ja laajentunut tähän päivään asti.

Vuonna 1967, kuuden päivän sodan jälkeen, Atwanin perhe päätti lähettää hänet ulkomaille. Perhe uskoi, että pojasta voisi tulla jotain suurta, ja toivoi hänen pääsevän opiskelemaan. Perhe pelkäsi myös Atwanin turvallisuuden puolesta, koska niihin aikoihin Israelin armeija oli tappanut monta nuorta palestiinalaismiestä.

Aluksi Atwan työskenteli Jordaniassa ja teki Ammanissa töitä muun muassa jäteauton kuljettajana. Lopulta hän pääsi Kairon yliopistoon, jossa media ja journalistiikka olivat itsestään selviä valintoja pääaineiksi.

Kun Atwan lähti Lontooseen, elettiin öljykriisin aikaa ja länsimaalaisissa tiedotusvälineissä kuva arabeista oli varsin yksipuolinen. Arabit kuvattiin usein lihavina sheikkeinä, joiden taustalla näkyi neljä vaimoa ja dollarinippuja.

”Lontoossa halusin oppia kommunikoimaan länsimaalaisittain ja sellaisella tyylillä, joka olisi uskottava täälläpäin. Halusin tietää miten ja miksi länsimaat oli saatu vihaamaan arabeja, koska vain silloin pystyisin kääntämään prosessin niin, että länsimaalaiset päinvastoin alkaisivat rakastaa meitä”, sanoo Atwan.

Atwan sanoo, etteivät arabit pärjää perinteisellä viestintätyylillään länsimaalaisessa mediassa.

”Arabit puhuvat usein päällekkäin, pitkillä lauseilla ja äänekkäästi. Jos haluaa menestyä länsimaalaisissa viestimissä, etenkin televisiossa, on osattava ilmaista itsensä lyhyesti ja ytimekkäästi, on oltava hauska ja analyyttinen, mutta myös näytettävä siistiltä.”

Vaikka Atwan onkin suosittu kommentaattori, hän kohtaa edelleen samoja ennakkoluuloja kun aikoinaan Lontoon yliopistossa.

”Minua loukkaa se, ettei meihin uskota. Lehteämme ei myöskään pidetä luotettavana tiedonlähteenä. Kirjoitimme esimerkiksi alusta lähtien, ettei Irakilla ole joukkotuhoaseita ja ettei Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välillä ole yhteyksiä. Vasta kun riippumaton komissio Yhdysvalloissa julkaisee samat asiat kertovan raportin, siihen uskotaan.”

Kolmas vaihtoehto?

Atwan puhuu mielellään demokratiasta, Yhdysvaltain ja lännen politiikasta Lähi-idässä sekä arabihallituksista, jotka ovat hänen mielestään korruptoituneita diktatuureja. Kun puhe kääntyy Yhdysvaltain ajamiin demokraattisiin uudistuksiin arabimaailmassa, Atwan synkkenee.

”Länsi ei ole koskaan kannustanut arabimaita demokratiaan, sen sijaan se on tukenut korruptoituneita valtioita. Jos maassa ei ole demokratiaa, se tarkoittaa halpaa öljyä, ja siitä länsi ei ole valmis luopumaan. Jos saamme demokratian nyt, johtoon nousevat islamistit tai sitten syntyy anarkia. Tällä hetkellä vaihtoehdot ovat Osama bin Laden tai arabihallitukset, mutta meidän on löydettävä kolmas vaihtoehto.”

Atwan ei epäröi kritisoidessaan arabihallitsijoita, jotka hänen mukaansa rajoittavat sekä demokratiaa että sananvapautta. Kiitos demokratian puutteen, Osama bin Laden ja muut ääri-islamistit ovat onnistuneet saamaan viestinsä kuulluksi, sanoo Atwan. Bushin hallinto saa myös oman osuutensa kritiikistä.

”George W. Bush on Osama bin Ladenin tehokkain värvääjä”, sanoo Atwan.

Abu Ghraib viimeinen pisara

Yksi Abdel Bari Atwanin päämääristä on pienentää kuilua lännen ja arabimaailman välissä. Nyt Al-Quds-lehden ja monen muun tahon monivuotinen työ sananvapauden ja demokratian puolesta arabi- maailmassa on Atwanin mukaan kuitenkin valunut hukkaan. Tärkeä syy on hänen mielestään irakilaisten vankien kohtelu Abu Ghraibin vankilassa.

”Amerikkalaiset sotilaat nähdään länsimaailman edustajina, ja he loukkasivat pahimmalla tavalla näitä vankeja. Ihmiset, jotka aikaisemmin puhuivat länsimaalaisten arvojen puolesta, häpeävät tai pysyvät hiljaa.”

Nykyhetken synkistä tapahtumista huolimatta Atwan suhtautuu optimistisesti tulevaisuuteen.

”Uskon, että voimme viedä viestimme eteenpäin. Erityisen tärkeässä asemassa ovat ihmiset, jotka liikkuvat sujuvasti kahdessa kulttuurissa, sekä toisen polven maahanmuuttajat. He ovat ihmisiä, jotka pystyvät esittämään meidän näkemyksiämme teidän tavallanne.”
 

Suomalaistoimittajat tuntevat harvoin arabikulttuuria

Toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hanna on seurannut suomalaisten joukkoviestimien uutisia arabimaailmasta yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen mukaansa tapa kertoa arabimaista on pitkään ollut liian yksipuolinen. Yksi syy tähän saattaa olla se, ettei Suomessa akateemisella tasolla ole ollut juuri kiinnostusta eläviä arabikulttuureja kohtaan. Toinen syy voisi olla, ettei media aktiivisesti ole etsinyt syntyperäisiä arabeja, jotka toimisivat asiantuntija-kommentaattoreina.

”Kun tulin Helsingin yliopistoon vuonna 1983, eläviä arabialaisia kulttuureja kammottiin tai oudoksuttiin, ja tutkimus keskittyi muinaisiin kulttuureihin. Kenelläkään ei ollut selvää ajatusta siitä, mikä oli nykyaikaista arabialaista kulttuuria.”

1970- ja 80-lukujen Suomessa arabimaailmasta ei juuri puhuttu muulloin kuin öljykriisin aikana, sanoo Abu-Hanna.

”Mutta yhtäkkiä, Afganistanin kriisin aikana, arabi- maailma alkoi kiinnostaa ja myös minä aloin saada yhä enemmän työtarjouksia tulkkina. Tulkkasin pääosin arabiasta ja hepreasta suomeen, mutta sain myös aivan kohtuuttomia työtarjouksia. Aina kun kuvassa näkyi huivipäisiä miehiä tai naisia tai koraaneja, minut kutsuttiin paikalle. Saattoi kuitenkin olla, että ihmiset uutiskuvassa puhuivat esimerkiksi farsia tai jotain muuta kieltä”, kertoo Abu-Hanna.

Palestiinalainen Abu-Hanna oli monen suomalaisen toimittajan silmissä synonyymi sanoille arabi ja muslimi, ja hän alkoi itse ymmärtää, miten muut ihmiset hänet näkivät.

”Minä edustin moniavioisuutta, huiveja, talebaneja, ympärileikkausta ja kaikkea muuta, mitä arabikulttuuriin yhdistettiin. Tämä kertoo aika paljon median sen ajan asenteista arabeja kohtaan.”

Sittemmin kuva arabeista ei ole liiemmin muuttunut. Naiset ovat huiveissaan ja miehiä näytetään koraanin taakse piiloutuneina tai huutamassa iskulauseita, sanoo Abu-Hanna.

”Suomalaiset toimittajat, jotka lähtevät arabimaihin lyhyille työkeikoille, eivät tunne paikallista kulttuuria. He eivät tunne poliittista tilannetta, ideologiaa ja niin edelleen. Länsimaista niin heiveröisellä pohjalla tehtyä journalismia ei ikinä hyväksyttäisi. Kun kerromme tapahtumista, jotka koskevat arabimaailmaa, meidän on käytettävä samoja journalistisia laatukriteerejä, joita käytämme täällä”, Abu-Hanna toteaa.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Tilaa Maailman Kuvalehti