Kumin ja kuoleman synkkä liitto

Adam Hochschild: Kuningas Leopoldin haamu. Tammi 2004. ISBN 951-31-2850-4.

Yhdysvaltalaisen toimittajan Adam Hochschildin kirjoittama Kuningas Leopoldin haamu on perusteellinen dokumentti ajalta, jolloin Euroopan mahtivaltiot lohkoivat Afrikkaa siirtomaikseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosien 1890 ja 1910 välille.

Millekään entisistä siirtomaavalloista ei voi myöntää puhtaita papereita afrikkalaisten kohtelusta, mutta pisimmälle alkuperäisväestön riiston vei Belgian kuningas Leopold II, joka otti omaan käyttöönsä valtavan alueen Kongojoen ympäristöstä 1800-luvun lopussa. Leopold, ei siis Belgian valtio vaan kuningas henkilökohtaisesti, sai tuotot norsunluusta ja kumista. Varsinkaan jälkimmäisestä teollisuusmaiden markkinat eivät voineet saada tarpeekseen sen jälkeen kun John Dunlop keksi ilmalla täytettävän kumirenkaan.

Kymmenen miljoonan kongolaisen kohtaloksi jäi kuolema pakkotyön näännyttämänä tai julmien vartiomiesten, noiden tosielämän Kurtzien, surmaamana.

Hochschild ei säästele lukijaa kertoessaan tavoista, joilla kongolaiset saatiin täyttämään päivittäiset kuminkeruukiintiönsä. Niistä tunnetuin on käsien katkominen ja katkottujen käsien savustaminen nuotiolla – vartijoiden oli todistettava esimiehilleen, että luodit oli käytetty asianmukaisesti ihmisten eikä eläinten tappamiseen, ja savustettuina kädet säilyivät kosteassa ilmastossa paremmin. Lopulta käsiä alettiin katkoa myös eläviltä.

Jos on tutustunut ihmisoikeusjärjestöjen raportteihin nykyisestä Kongon demokraattisesta tasavallasta, ei kuitenkaan ylläty enää mistään. Hyvin ovat siirtomaaisäntien opit kantaneet nykypäivään.

Enemmän kuin kauhutarina, Kuningas Leopoldin haamu on kuitenkin kertomus ensimmäisen ihmisoikeusliikkeen synnystä ja vastaus kysymykseen, mitä yksi ihminen muka voi tehdä epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi maailmassa. Antwerpenin satamassa työskennelleen Edmund Dene Morelin ja muutaman hänen kaltaisensa rohkean miehen (muun muassa amerikkalainen musta journalisti George Washington Williams jo kymmenen vuotta ennen Morelia) käsitys perusvapauksista, jotka kuuluvat jokaiselle, oli aikanaan poikkeuksellinen. Sen perintöä ovat muun muassa nykyiset ihmisoikeusjärjestöt.

Hochschildillä on sana hallussa, ja suomentaja Heikki Salojärvi on oivasti säilyttänyt kuusi vuotta sitten ilmestyneen englanninkielisen alkuteoksen paikoin hyvinkin ironisen otteen. Leopoldin ja hänen rikoskumppaneidensa motiiveja pohtiessaan kirjoittaja sortuu paikoin spekuloimaan mitä erilaisimmilla syillä, kuten ankealla lapsuudella, mikä ihmetyttää muuten niin tarkkaan lähteytetyssä teoksessa.

Toisaalta paljon jäikin hämärän peittoon, kun Leopold ennen kuolemaansa poltti suurimman osan Kongo-dokumenteista. Jäljelle jääneet tulivat Belgiassa julkisiksi vasta 1980-luvulla.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Tilaa Maailman Kuvalehti