Näkökulmat

Kunnilta kanta kaiken maailman ongelmiin!

Mika RailoSuomen tasavalta oyj:n vuosikokous lähestyy. Omistajat pääsevät jälleen kerran lausumaan mielipiteensä yrityksen ammattijohdon toiminnasta. Odotettavissa on pientä urputusta sivuseikoista ja lopulta suuromistajat äänestävät johdolle vastuuvapauden ja neljä vuotta lisäaikaa.

Puhun siis kunnallisvaaleista, jotka järjestetään ensi viikolla.

Suuret mediatalot ovat jo aikaa sitten analysoineet omistajien mielialoja ja nimenneet kiinnostavimmat teemat. Yllätys yllätys, kenkä puristaa jälleen koulutuksesta ja terveydenhoidosta.

Yllätys yllätys: globaalit teemat loistavat jälleen poissaolollaan.

Kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin kaikesta median salaliitonomaisesta vaikenemisesta huolimatta päättäneet kiusata johtoa myös ikävillä kysymyksillä globaalista köyhyydestä. Tavoitteena on edistää reilun kaupan tuotteiden sekä lähi- ja luomuruoan käyttöä kunnissa.

Aie pohjaa siihen tosiasiaan, että kunnat käyttävät vuosittain melkein 300 miljoonaa euroa ruokaan. Jos tuo summa suunnattaisiin oikein, sillä voisi olla iso merkitys sekä Suomessa että kehitysmaissa.

Suomessa juodaan pelkästään kahvia 20 miljoonaa kuppia päivässä. Reilun kaupan kahvikupillisesta palautuu tuottajalle viisi kertaa niin paljon tuloja kuin tavallisesta kahvista. Joka viides suomalainen työpaikka on kunnissa. Jos kunnat siirtyisivät käyttämään reilua kahvia, sadat tuhannet kahvinviljelijät etelässä saisivat merkittävän kohennuksen elämäänsä.

Lähiruoka on monessa maaseutukunnassa vielä läheisempi teema. Kunnan tilausten suuntaaminen paikallisille tuottajille on kuin panisi rahaa pankkiin.

Kansalaisjärjestöt kyselivät kesällä suomalaisten mielipiteitä kuntien roolista näissä kysymyksissä. Kolmellatoista paikkakunnalla Caffè Latte -äänestykseen osallistuneista yli 2 200 ihmisestä alle yksi prosentti oli sitä mieltä, ettei kauppajärjestelmää tarvitse muuttaa. Loput, yli 99 prosenttia vastanneista, piti tärkeänä, että myös kunnat tarttuvat toimeen nälän poistamiseksi.

Järjestöt kiikuttavat äänestystuloksen puolueille ja ehdokkaille vaalien alla. Tampereella järjestetään Reilun kaupan markkinoiden yhteydessä vaalipaneeli, jossa ehdokkaat joutuvat esittelemään näkemyksiään omasta roolistaan absoluuttisen köyhyyden poistamisessa.

Helsingissä puolueiden nuorisojärjestöt pitävät yhteistä, poikkipoliittista esittelypistettä kaupungin keskustassa. Siellä ehdokkaat mainostavat paitsi itseään, myös reilua kauppaa sekä lähi- ja luomuruokaa. Räntäsateeseen värjöttelemään ovat lupautuneet ainakin vihreät, vasemmistoliitto, kristilliset, keskusta ja kokoomus.

Myös muilla paikkakunnilla kuten Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä järjestöt tenttaavat puolueita ja ilmoittelevat näille omia näkemyksiään siitä, mihin puolueiden vaalien jälkeen pitäisi tarttua.

Jos olet aikonut osallistua kansanvallan vuosikokoukseen, ota selvää, mitä ehdokkaasi ajattelee, etteivät seuraavat neljä vuotta mene pelkäksi kahvitteluksi.

Tilaa Maailman Kuvalehti