Kotona Joensuussa

Kymmenen vuotta sitten rasismisyytösten keskelle joutunut Joensuu on kohentanut ilmettään roimasti viranomaisten ja asukkaiden yhteispelillä.

Teksti: Mia Rouvinen

PitkätIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

Kuva: Aleksi Agava ja Anu Virnes. (Kuvaaja: Maija Yrjölä)
Inkerinsuomalainen Aleksi Agava löysi Joensuun Nuorisoverstaalta työn lisäksi tyttöystävän Anu Virneksen.
 

Joensuu on muuttunut reilussa kymmenessä vuodessa paljon. Skinejä ei kaupungissa juuri näy, kun taas ulkomaalaisia tapaa kaikkialla. He ovat eri puolilta maailmaa tulleita vaihto-oppilaita, venäläisiä ostos- ja lomamatkailijoita, muita turisteja tai kaupungissa asuvia maahanmuuttajia. Merkittävä muutos on tapahtunut myös ilmapiirissä: pelko, viha ja ahdistus ovat poissa.

Joensuu oli 1990-luvun alussa pikkukaupunki, jossa ulkomaalaisia ei ollut kuin kourallinen. Toistasataa somalialaispakolaista saapuivat pahimman laman ja epävarmuuden aikaan, eikä törmäykseltä vältytty. Pesäpallomailat heiluivat, ja skinit sekä koko kaupunki saivat palstatilaa ulkomaita myöten.

Eri toimijoiden kuten poliisien ja opettajien vuosien ponnisteluiden jälkeen elämä on tasaantunut. Rasismiin on yritetty puuttua kaikkialla ja siitä on keskusteltu välillä kyllästymiseen saakka. Moni maahanmuuttaja on löytänyt kaupungista kodin, eikä joensuulaisuus ole enää häpeä.

Juuristaan ylpeä suomalainen

Joensuussa asuu tällä hetkellä reilu tuhat ulkomaalaista, jotka ovat tulleet 60:stä eri maasta. Valtaosa, lähes 70 prosenttia, on Venäjältä. Inkerinsuomalaisen Aleksi Agavan perhe muutti Pietarista Suomeen vuonna 1991 hänen ollessaan 9-vuotias.

Pienellä paikkakunnalla koulun aloittanut Agava oppi uuden kielen niin hyvin, ettei häntä arvaisi maahanmuuttajaksi.

"En koe olevani maahanmuuttaja, vaan suomalainen. Minun on nykyisin helpompi puhua suomea kuin venäjää. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että olen syntynyt Venäjällä."

Hän on ylpeä äidinkielestään, jolla on Itä-Suomessa rajayhteistyön ja vilkkaan sosiaalisen kanssakäymisen takia merkittävä asema.

"Venäjän kieli on arvokas. Sitä tarvitsee joka paikassa enemmän kuin englantia."

Agava kertoo välillä hävenneensä taustaansa, mutta enää häntä ei häiritse olla oma itsensä. Hän puhuu maahanmuuttajatuttujensa kanssa venäjää eikä aina jaksa hermostua ryssäksi kutsumisesta.

"Ryssä-sana voi olla myös läpänheittoa eikä loukkaavaa. Sillekin voi nauraa. Kaikella on kuitenkin rajansa. En koskaan menisi sanomaan turvapaikanhakijalle, että suksi sinäkin neekeri takaisin kotiisi."

Agava asuu tyttöystävänsä kanssa ja työskentelee nuorisoverstaalla harjoittelijana. Hän aloittaa tammikuussa puualan opinnot. Agava on tyytyväinen elämäänsä Joensuussa ja haluaisi auttaa muitakin alkuun uudessa maassa.

"Olisin mielelläni mukana projektissa, joka osoittaisi, etteivät suomalaiset pure. Jos jumittuu venäläisyhteisöön, Pikku-Venäjään, eikä uskalla puhua, ei myöskään löydä kavereita. Ehkä suomalaisiakin pelottaa", hän arvelee ja jatkaa:

"Voisin näyttää, että taustastaan voi heittää juttuakin ottamatta kaikkea itseensä. Kielitaito jää hankkimatta, jos pyörii vain omissa porukoissa. Omissa porukoissa pyöriminen on paha, koska silloin rasismia tulee puolin ja toisin."

Kukaan ei kiinnitä huomiota

Kymmenen vuotta sitten ulkomaalaiset pizzeriayrittäjät saivat tilata uusia ikkunoita liikkeisiinsä harva se viikko. Viime aikoina Abdul Rahaman ja muut ovat saaneet olla rauhassa. Turvapaikanhakijana Bangladeshistä tullut Rahaman vaikuttaa onnelliselta, vaikka alku ei ollut helppo.

"Olin kuukauden vastaanottokeskuksessa ja sitten sain töitä Viinijärveltä. Kyläläiset olivat mukavia, kaikki tervehtivät. Vuosi 1993-1994 oli kuitenkin pahinta aikaa asua Joensuussa. Ikkunoita rikottiin, tappeluita oli paljon ja kerran nenä meni rikki."

Hän jätti ammattikouluopintonsa kiusaamisen takia kesken kahden ensimmäisen viikon jälkeen.

"Vuoteen 1997 oli sellaista, mutta nyt on hyvä. Kukaan ei enää kiinnitä minuun huomiota. Ehkä jotakin vielä on, mutta minä olen aina töissä," kaksi vuotta pizzeriaa pyörittänyt Rahaman sanoo.

"Nyt on kansainvälinen kohtaamispaikka Aurora, josta saa kursseja ja se on hyvä. Vaimokin on käynyt jo kolme tai neljä kurssia."

Maaliskuussa synnyinseuduillaan käynyt Rahaman sanoo tottuneensa Suomen vuodenaikoihin eikä haikaile paluuta.

"Joensuu on kotipaikkani, hyvä ja kaunis paikka asua. En muuttaisi muualle, vaikka tuttavat aina Helsinkiin yllyttävätkin."

Maahanmuuttajatyö pirstaloitunutta

Iranilaissyntyinen Melody Karvonen on asunut Suomessa yli 30 vuotta. Hän on ollut mukana useissa rasismin vastaisissa hankkeissa. Karvonen sanoo, etteivät Joensuu tai Suomi ole sen rasistisempia kuin muutkaan kaupungit tai maat.

"Rasismi on yleismaailmallinen ilmiö. Joensuussa on edistytty paljon, mutta en sano, että kaikki rasismi on hävinnyt. Ei pitäisi ajatella, että vain me olemme rasisteja."

Karvonen toimii Joensuussa maahanmuuttajaneuvojana ja kiertää maata kouluttajana. Häntä harmittaa se, että vaikeita asioita, kuten rasismia, yritetään hoitaa nopeasti.

"Ongelmista halutaan nopeasti eroon. Rasismiin ei ole simsalabim-lääkettä. Siitä eroon pääsy vie pari sukupolvea. Se vaatii kasvua suvaitsevaisemmaksi: sitä, että me jokainen osaamme ajatella, että olemme kaikki ihmisiä, tasa-arvoisia."

Hän iloitsee kaupungin monista maahanmuuttajahankkeista ja -toiminnoista, mutta pitää ongelmana hajanaisuutta.

"Keskitetysti vahvaa organisaatiota ei ole. Työt ovat pirstaloituneet ja välillä tuntuu, ettei tukea saa tarpeeksi."

Kehutun kansainvälisen kohtaamispaikan Auroran toiminta loppuu marraskuussa, ellei kaupunki päätä jatkaa toimintaa käsillä olevan maahanmuuttajaohjelman päivityksen yhteydessä.

"Maahanmuuttajatyön koordinointityöryhmä on asettanut sen keskeisimmiksi tavoitteiksi kieli- ja yhteiskuntakoulutuksen, jonkinlaisen pysyvän keskuksen sekä kenttää hallinnoivan koordinaattorin. Nyt odotamme kaupungin päättäjien päätöksiä."


Kansainvälisyysstrategia auttaa valtuustotyössä

Yksi Joensuun kaupungintoiminnalle suuntaviivoja antavista suunnitelmista on vuosille 2002-2007 laadittu kansainvälisyysstrategia. Sen avulla pyritään muun muassa kehittämään kumppanuussuhteita sekä tekemään kaupungista kiinnostava ulkomaalaisille sijoituksille ja matkailijoille. Sen painopistealueisiin kuuluvat raja- ja lähialueyhteistyö sekä koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyys.

"Strategiasta on ollut hyötyä valtuustotyöskentelyssä. Sen tekeminen jäsensi paljon. Sitä ei ole tehty pelkäksi paperiksi, vaan se on elävä lähde, josta voi katsoa asioita", strategiaa eri alojen edustajien kanssa laatinut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pirkko Martikainen (kok.) sanoo.

Hän uskoo strategian helpottavan uusienkin valtuutettujen työtä. "Kun seuraavat valtuutetut aloittavat työnsä, niin toivoisin, että heille pidettäisiin koulutustilaisuus strategiasta ja kaupungin kansainvälisistä asioista. Kansainvälisyys on meillä arkea, ei erillinen juttu." Martikainen iloitsee valtuustoon pyrkivistä maahanmuuttajaehdokkaista ja toivoo, että muitakin kuin supisuomalaisia pääsisi läpi.

Kaupungin kansainvälistä toimintaa koordinoiva yhteyspäällikkö Janna Puumalainen on tyytyväinen työrupeamansa alkuun. "Joensuu on kansainvälisten asioiden hoidossa eturintamassa. Täällä on paljon kansainvälisiä toimijoita eikä kaupunki toimi eristyksissä muista. Kehitettävää kuitenkin riittää", hän sanoo.


 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!