Vuoheni syövät vihannekseni!

Guineassa ruoantuotantoa turvataan perinteisiä risuaitoja tehokkaammilla verkkoaidoilla.

Kuva: Ramatoullaye Diallo (Kuvaaja: Anita Lintula

Indigon työntekijälle Ramatoullaye Diallolle tulee jatkuvasti pyyntöjä verkkoaidasta.

Futa Djallonin ylängöllä Guineassa asuu enimmäkseen pulareita eli fulaneita, entisiä paimentolaisia. Parisen sataa vuotta sitten fulanit asettuivat Futa Djallonilla aloilleen valloitettuaan ylängön ja ryhtyivät viljelemään maata.

Karjanhoidosta ei kuitenkaan luovuttu, ja vielä nykyäänkin lähes kaikki omistavat ainakin muutaman eläimen. Karja aiheuttaa kuitenkin suuria ongelmia maataloudelle ja ruokaturvalle. Vapaana laiduntava karja tuhoaa suuren osan sadoista, jos peltoja ei ole aidattu kunnolla.

Tamperelainen Kehitysmaayhdistys Indigo ry. on osana ulkoasiainministeriön rahoittamaa projektia rakentanut verkkoaitoja kyläpuutarhojen ympärille Futa Djallonilla Malin prefektuurissa. Sekä miehet että naiset hyötyvät aidan rakennuksesta. Kyläpuutarhat ovat pääosin naisten viljeltävinä. Miesten vastuulla on ollut kerätä pusikoista materiaalia ja rakentaa perinteiset aidat, jotka joudutaan uusimaan joka vuosi.

Aitojen rakentaminen on yhä hankalampaa, sillä syrjäistä prefektuuria vaivaa metsien väheneminen ja nuorten miesten katoaminen kaupunkeihin työtä etsimään.

Indigo on viiden vuoden aikana aidannut parisenkymmentä kylää verkkoaidalla. Aitamateriaali joudutaan tuomaan Ranskasta asti, joten kustannukset ovat suuret. Kyliin on perustettu samalla taimitarhoja, joilla tuotetut puut istutetaan tukemaan verkkoaitaa ja ehkäisemään eroosiota.

Kyläläiset maksavat noin viidenneksen kustannuksista, ja he pystyttävät aidat Indigon työntekijöiden ohjauksella. Aidat eivät ole monien infrastruktuuriin keskittyneiden kehitysyhteistyöprojektien lailla menneet hukkaan, sillä ne todellakin parantavat kylien ruokaturvaa ja tuovat tuloja .

”Kylien aitaaminen on kyläläisten prioriteetti numero yksi. Aidat mahdollistavat viljelyn muinakin kuin sadekausina. Verkkoaidoilla aidatut kylät viheriöivät ja ihmiset viljelevät useampia lajeja”, Indigon maa­talousneuvoja Mamodou Ndiaye kertoo.
 

Maanviljely on karjanhoitoa tuottavampaa

Kehitysetiikkaan perehtynyt tutkija Jari Lanki Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitokselta vertaa karjaongelmaa pulmiin, jotka syntyvät yksityisautoilusta Suomessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla useat haluavat ajaa omalla autolla töihin, vaikka joukkoliikennekin on käytettävissä. Tiet ruuhkaantuvat, minkä jälkeen ihmiset vaativat uusia teitä, vaikka ongelma on paljolti itse aiheutettu.

”Ero on siinä, että kyläläiset Malissa elävät olosuhteissa, joissa elannon hankkiminen on vaikeaa. Emme voi olettaa, että heillä olisi voimavaroja ratkaista ongelmaa yksin”, Guineassa itsekin Indigolle työskennellyt Lanki sanoo.

50-vuotias Halimata Diallo, joka asuu Bogoman kylässä noin 15 kilometriä Malin kaupungin keskustasta, valittaa itsepäisten eläinten syövän suuren osan hänen sadostaan. Tällä hetkellä kaupungeissa työskentelevät lapset tukevat leskinaista jonkin verran rahallisesti.

”Jos puutarhani aidataan, minun ei tarvitse ostaa niin paljon ruokaa, ja myymällä osan sadosta tuloni kasvavat.”

Kasvaneilla tuloilla hän kertoo ostavansa ruokaa, lääkkeitä, vaatteita ja karjaa. Miksi karjaa, kun siitä on niin paljon ongelmia?

”Karjanpito on meidän tapamme.”

Halimatalla on onnea, sillä Indigo aitaa kylän tänä vuonna. Aitaus ei toki ole ainoa mahdollinen ratkaisu ongelmaan, mutta se on yksinkertaisin tapa hoitaa asia. Aikaisemmin, kun alueen petoeläimiä ei vielä ollut metsästetty loppuun, karjaa vartioitiin ja se suljettiin aitauksiin yön ajaksi. Karjan aitaaminen ja ruokkiminen ostetulla ruoalla tulisi liian kalliiksi, ja koska valtiokaan ei velvoita karjan valvontaan, eläimet kulkevat vapaana.

”Puhtaasti taloudellisesti näkökulmasta karjanpito pitäisi lopettaa. Maanviljely on kannattavampaa”, sanoo Indigon projektipäällikkö Souleymane Diallo.

Kyläläisten käännyttäminen kasvissyöjiksi ei auttaisi, sillä käytännössä he ovat sitä jo. Omaan käyttöön lihaa syödään lähinnä juhlapäivinä. Vaikka karjasta on enemmän hyötyä kuin haittaa, se mahdollistaa toisaalta nopean ja suuren tulon hetkessä. Vihanneksia saa myydä viikkoja, jotta saisi vuohesta tai lehmästä maksettavan 20-40 euroa.
 

Tehokasta mutta kallista

”Aidat eivät hyödytä pelkästään aidattuja kyliä vaan myös naapurikyliä. Naapurikylät voivat ostaa ruokaa lähempää ja halvemmalla, ja jotkut ostavat tuotteita myydäkseen niitä eteenpäin”, huomauttaa projektipäällikkö Diallo.

Maatalousneuvoja Ndiaye haluaisi jatkaa aitojen rakentamista.

”Se on paras keino taistella köyhyyttä vastaan.”

Indigoa voisi kritisoida helpon ratkaisun etsimisestä. Toisaalta kansalaisjärjestöjen resurssit ovat rajalliset, ja verkkoaidat ovat osoittautuneet tehokkaaksi ja nopeaksi ratkaisuksi. Kyseessä on Langin mielestä kohtuullinen hätäratkaisu, jota sovelletaan, kunnes jotain parempaa löytyy.

Nyt on käynnissä projektin viimeinen toimintavuosi, jonka aikana pyritään etsimään kestävämpiä ratkaisuja karjaongelmaan. Indigo järjestää seminaarin, jossa pohditaan viranomaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa karjaongelmaa. Alueella aloittanut saksalainen ARSAMA-projekti aikoo tosin tuoda Maliin koneen, jotta aitaverkko voitaisiin edes punoa Malissa. Tämä laskee kustannuksia, mutta ei vielä tarpeeksi kyläläisten kannalta, sillä materiaali tulee edelleenkin Euroopasta.

Indigo aikoo jatkossa siirtyä uusille toiminta-alueille, mutta järjestö jatkaa kylien neuvomista elävien aitojen kasvattamisessa, koska aidat ovat niin tärkeitä alueen taloudelle. Perinteisten risuaitojen ympärille istutetaan puita, joita eläimet eivät syö.

”Kyläläiset ovat kärsimättömiä, sillä elävän aidan kasvaminen kestää vähintään viisi vuotta. Elävä aita on kuitenkin kohtuullisen hyvä vaihtoehto huolellisesti toteutettuna”, miettii Souleymane Diallo.

Kestävin ratkaisu ongelmaan olisi karjanhoidon kehittäminen, mutta suurta kehitystä tuskin tapahtuu aivan lähiaikoina.

”Guinean nykyhallinto ei ole kiinnostunut kaukaisista pulareiden alueista. Karjanhoitoa pitäisi ohjata ja säädellä”, huomauttaa oppositiopuolueessa toimiva Diallo.
 

Kulttuuria ei pidä ihannoida

Kehitysyhteistyössä painotetaan nykyään ihmisten osallistumista ja omistajuutta. Verkkoaitojen rakentamisessa ei ole ainakaan kyse ulkoa ohjatusta toiminnosta – kaikki haluavat verkkoaidan.

Kehitysyhteistyöntekijä joutuu miettimään, miten suhtautua ilmeiseen, mutta myös ristiriitaiseen ongelmaan. Pitääkö sekä hyväksyä pulareiden tapa pitää karjaa vapaana että suojella heidän viljelyksiään heidän omalta karjaltaan?

Lanki on sitä mieltä, että kehitysyhteistyössä kulttuurisia asioita ei pidä hyväksyä sellaisenaan. ”Kulttuurin sisällä käydään aina keskustelua siitä, mikä on ongelmallista omassa kulttuurissa. Samaa keskustelua pitää voida käydä myös kulttuurien välillä.”

Langin mielestä kehitysyhteistyöntekijät ovat ulkopuolisia välittäjiä.

”Kehitysyhteistyöntekijän pitää tutkia tarkkaan kulttuurisia ja taloudellisia lähtökohtia tilanteelle ja miettiä, mikä ratkaisu voisi toimia kunkin yhteisön sisällä ja mikä ei.”

Kulttuuria ei Langin mielestä pidä ihannoida. Kulttuuri ei ole oma irrallinen alueensa, vaan liittyy läheisesti esimerkiksi taloudellisiin ja teknisiin olosuhteisiin.

Pularit ovat siirtyneet viljelijöiksi, ja heidän entinen elinkeinonsa karjanhoito on ainakin nykyisessä muodossaan ristiriidassa sen kanssa. Mutta koska muita toimeentulon muotoja kuin maatalous ei juuri ole, karjalla on merkitystä toimeentulon täydentäjänä.

”Eläimet ovat tuholaisia viljelyksillemme”, myöntää 38-vuotias kyläläisnainen.

”Karjasta ei voi kuitenkaan luopua, sillä jos esimerkiksi sato on huono tai joku sairastuu, karjasta saa nopeasti tuloja.”

Tilaa Maailman Kuvalehti