Nainen, taakse poistu

Sodat ja muut aseelliset konfliktit uhkaavat naisia eri tavoin kuin miehiä. Naiset kärsivät konfliktin joka vaiheessa, muistuttaa Amnesty Internationalin kampanjajohtaja Hilary Fischer.

Teksti: Anna Berghäll

IhmisoikeudetRauhaTasa-arvoNaisetVäestö

 

 Kuva:  (Kuvaaja: Iiro Törmä)
 

Raiskaus, ihmiskauppa, seksiorjuus, perheen pääasiallisen elättäjän kuolema, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien menettäminen. Kaikki tämä on todellisuutta sadoille tuhansille naisille maailman aseellisissa konflikteissa.

Bagdadissa on viime vuoden huhtikuun ja tämän vuoden lokakuun välillä raportoitu yli 400 raiskausta. Myös Sudanissa satoja naisia ja tyttöjä on raiskattu janjaweed-joukkojen terrorisoidessa väestöä Darfurin maakunnassa. Kongon demokraattisessa tasavallassa tilanne on vielä pahempi: raiskattuja ja kidutettuja naisia, tyttöjä, lapsia ja myös miehiä arvioidaan olevan kymmeniätuhansia. Kaikki edellä mainitut maat ovat yhteiskuntia, joissa raiskatuksi tuleminen on valtava häpeä. Niinpä suurin osa tapauksista ei koskaan tule kenenkään tietoon.

Väkivalta on erottamaton osa sotia ja muita aseellisia konflikteja, mutta sodassakin ihmisellä on oikeus olla tulematta kidutetuiksi tai murhatuiksi. Mielivaltaiset tapot ja kidutus, johon myös raiskaus luetaan, ovat kaikkein räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia. Ne on kielletty kansainvälisillä sopimuksilla kaikissa olosuhteissa, myös sodissa.

Raiskaukset alettiin tunnistaa järjestelmälliseksi sotarikokseksi Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla, vaikka niitä todennäköisesti on tehty niin kauan kuin on sodittu. Laajemmassa mittakaavassa raiskauksia tiedetään tehdyn ainakin toisessa maailmansodassa. Kuitenkin 1990-luvun konflikteissa raiskaukset yleistyivät räjähdysmäisesti muun muassa siksi, että osapuolilla oli yhtäkkiä käytettävissään valtava määrä pienaseita. Aseelliset raiskaukset sisältävät usein myös todella raakaa väkivaltaa.

Militaristiset arvot kunniassaan

"Yhteiskunnan militarisoituminen on lisääntynyt, ja väkivalta on sen keskeinen piirre. Kun ajattelee, kuinka paljon naisiin kohdistuu väkivaltaa rauhankin aikana, niin miten voisimme olettaa, että tilanne olisi yhtään parempi sodissa", kysyi Amnesty Internationalin kampanjajohtaja Hilary Fisher vieraillessaan Suomessa marraskuussa.

Yhteiskunnan militarisoitumisella tarkoitetaan prosessia, jossa sotilaalliset arvot, instituutiot ja käyttäytymismallit alkavat yhä enemmän hallita yhteiskuntaa. Militarisoituminen alkaa kauan ennen kuin varsinainen aseellinen konflikti puhkeaa ja sen vaikutus säilyy yhteiskunnassa kauan taistelujen päätyttyä. Tällaisia yhteiskuntia ovat esimerkiksi Afganistan ja Kolumbia.

Maailmanlaajuisesti militarisoitumisen vaikutus on nähtävissä valtioiden puolustusbudjettien kasvuna ja ihmisoikeuskysymysten alistamisena "turvallisuuskysymyksille". Militarisoitumista on myös nykyinen yleistyvä käytäntö ratkaista kansainväliset ja kansalliset kiistat voimakeinoin.

Valloitettua aluetta miehittävät sotilaat ovat irrallaan omien yhteisöjensä ja perheensä vaikutuksesta ja keskellä maskuliinista kulttuuria, jossa "heikkouden" ja pehmeyden osoittaminen on arveluttavaa ja halveksuttavaa. Samaan aikaan heitä ympäröi siviiliväestö, joka edustaa heille vihollista tai alempaa kulttuuria. Sotilaiden naisia kohtaan tuntema ylemmyys, sotilaallinen aggressio ja usko ilman rangaistusta selviämiseen saa aikaan yhtälön, jonka tulos on väkivallanteko naista kohtaan, tavallisimmin raiskaus.

Huolestuttavinta on se, että myös niiden sotilaiden keskuudesta, jotka on varta vasten lähetetty suojelemaan siviiliväestöä, löytyy yksilöitä, jotka kohtelevat naisia kaltoin. YK:n pääsihteeri Kofi Annan joutui marraskuun lopussa myöntämään Amnestyn saamat tiedot, joiden mukaan YK:n rauhanturvaajat olisivat syyllistyneet paikallisten naisten raiskauksiin ja alaikäisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön Buniassa Kongossa. Somaliassa joidenkin rauhanturvaajien todettiin kiduttaneen paikallisia asukkaita.

"On ongelmallista, että YK:lla ei ole keinoja valvoa rauhanturvaajien tekemiä rikoksia. Rikoksen tehnyt sotilas voidaan ainoastaan lähettää kotimaahan, jossa häntä rankaistaan tai sitten ei", Fisher toteaa.

Miespuolisen suojelijan myytti

Raiskauksesta on pitkään ollut elossa myytti, jonka mukaan hillitön miehinen seksuaalivietti vaatii valitettavasti mutta väistämättömästi osansa. Nykyään ymmärretään jo, että raiskauksella ei ole paljoakaan tekemistä seksuaalisuuden kanssa, vaan se on äärimmäinen väkivallanteko, joka toteutetaan seksuaalisin keinoin. Rikoksentekijän motiivi ei ole seksuaalinen, vaan vihan, väkivallan ja naisen yli ulottuvan vallan osoitus. Tarkoituksena on halventaa, nöyryyttää ja alistaa naista.

Sodassa tehtyä raiskausta voidaan pitää myös viimeisenä symbolisena miespuolisen vihollisen nöyryytyksenä, psykiatri Ruth Seifert kirjoittaa. Kokemus on osoittanut, että miespuolisen suojelijan myytti, joka herää henkiin lähes jokaisessa sodassa, on todellakin vain myytti. Lisäksi naisen raiskaaminen on viesti mieheltä miehelle: vastapuoli on kykenemätön suojelemaan "omia" naisiaan, minkä alleviivaaminen loukkaa miehistä ylpeyttä.

Jos kulttuuri halutaan tuhota, naiset ovat ensisijaisia kohteita kulttuurillisen asemansa ja perherakenteen sisäisen tärkeän roolinsa vuoksi. Elaine Scarryn mukaan kulttuurin tuhoamista voidaan pitää sodankäynnin päätarkoituksena - ei niinkään vihollisarmeijan luomista - koska vastapuoli voidaan pakottaa ratkaisuun vain tuhoamalla kulttuuri.

Guatemalan 30 vuotta kestäneessä sisällissodassa taistelleet sotilaat kertoivat Amnestylle tuhonneensa raskaana olleiden naisten sikiöitä ja vahingoittaneensa naisten sukupuolielimiä, koska he halusivat "eliminoida sissien jälkeläiset". Tällaisia nimenomaan naisen feminiinisyyteen kohdistuneita raakuuksia on raportoitu myös esimerkiksi Ruandassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Asevoimat pitäisivät mielellään vallalla käsitystä, että aseellisten konfliktien valitettaviin mutta joskus väistämättömiin seurauksiin kuuluu, että siviilit joskus satunnaisesti joutuvat sodan tapahtumien uhreiksi. Carolyn Nordström tutki Sri Lankan ja Mosambikin sisällissotia naisten kannalta ja havaitsi, että nämä sodat kohdistuivat pikemminkin siviileihin kuin sotilaisiin. Naiset muodostavat sodan aikana siviiliväestöstä suurimman osan.

Toisen maailmansodan jälkeen käydyissä sodissa 90 prosenttia kaikista uhreista on ollut siviilejä, suurin osa naisia ja lapsia. Siviileinä naiset ovat - kuten lapset ja vanhat miehet - materiaalia, jolla sotaa käydään.

Hyökkäävä mies, passiivinen naisuhri?

Raiskaukset eivät ole ainoa väkivallan muoto, joka naisiin kohdistuu aseellisissa konflikteissa. Perheväkivalta lisääntyy tutkimusten mukaan pakolaisleiriolosuhteissa samalla kun miesten turhautuminen elämäntilanteeseensa kasvaa.

Henkilömiinat tappavat pääasiassa naisia ja lapsia, koska heidän täytyy kävellä pitkiä matkoja hakemassa vettä ja polttopuita. Maissa, jossa nainen tarvitsee miespuolisen sukulaisen seurakseen poistuakseen kodin ulkopuolelle - kuten Afganistanissa yhä monilla alueilla - tai miehen hyväksynnän hoitaakseen esimerkiksi talouteen liittyviä asioita, miesten poissaolo kotoa tai kuoleminen taisteluissa aiheuttaa naisten eristäytymisen neljän seinän sisälle. Tuhansia naisia on pakotettu sotilaiden seksiorjiksi tai sotilaiksi.

Toisaalta nykyisissä konflikteissa on usein tilanteita, joissa käsitys hyökkäävistä miehistä ja passiivisista naisuhreista ei enää useinkaan päde. Täytyykin muistaa, että osa naissotilaista ja -terroristeista ei tartu aseeseen tai dynamiittireppuun miehensä pakottamana vaan vapaaehtoisesti.

Olipa syy sitten mikä hyvänsä, naissotilaiden olemassaoloa ei monesti tunnusteta, koska perinteinen käsitys naisesta elämän suojelijana on liian pahasti ristiriidassa aggressiivisen hyökkääjän roolin kanssa. Niinpä naissotilaat eivät useinkaan saa kuntoutusta ennen paluutaan yhteiskuntaan.

Esimerkiksi Sierra Leonessa arviolta 30 prosenttia kapinallisten käyttämistä lapsisotilaista oli tyttöjä. Muodollisen aseistariisunta- ja kuntoutusprosessin kautta kotiinsa päässeistä lapsisotilaista vuosina 1998-2002 kuitenkin vain kahdeksan prosenttia oli tyttöjä.

Psyykkisen hoidon lisäksi naiset tarvitsevat hoitoa väkivaltaisten raiskausten aiheuttamiin ruumiinvammoihin sekä nykyistä enemmän ymmärrystä yhteisöltään.

"Naiset tarvitsevat erikoissairaanhoitoa ja erikoistuneita lääkäreitä, joita Kongossa ei ole läheskään tarpeeksi. Tarvitaan myös erilaisia yhteisöjen koulutusprojekteja, joiden avulla on tarkoitus saada esimerkiksi aviomiehet ymmärtämään, että raiskaus ei ole naisen oma syy ja että raiskattua naista ei tarvitse hylätä. On hallitusten velvollisuus huolehtia, että lääkintään ja koulutukseen on riittävästi resursseja", Hilary Fisher sanoo.

Sukupuoleen kohdistuvan väkivallan tyypillinen piirre on, että naiset eivät pelon, uhkailun tai sosiaalisen leiman takia uskalla hakea itselleen oikeutta. Ja vaikka uskaltaisivatkin, instituutioissa on usein puutteita. Pakolaisia vastaanottavat maat eivät useinkaan tunnusta sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää vainoksi, jonka perusteella voitaisiin myöntää turvapaikka. Jos vastassa on miesvirkamies tai -tuomari, naisen kynnys kertoa kokemuksistaan on vielä korkeampi. Monissa maissa miestuomarit pitävät helposti perheväkivaltaa kodin sisäisenä asiana, eivätkä tapaukset edes päädy koskaan oikeussaleihin asti.

Tämän takia olisi tärkeää, että naiset otettaisiin nykyistä enemmän mukaan muodollisiin rauhanprosesseihin. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2000 päätöslauselman numero 1325, joka painottaa naisten osallistumisen tärkeyttä rauhansopimusten neuvottelussa, pakolaisleirien ja rauhanturvaoperaatioiden suunnittelussa ja yhteiskuntien jälleenrakentamisessa. Päätöslauselman käyttöönotossa on kuitenkin vielä paljon toivomisen varaa.

"En ota sinänsä kantaa kiintiöiden puolesta tai vastaan, mutta ei voi puhua turvallisuudesta ja jättää puolet väestöstä huomioimatta. Toisaalta ei riitä, että prosesseihin valittava henkilö on nainen. Pitää myös olla tietoinen gender-asioista", Fisher painottaa.


Naisiin kohdistuva väkivalta

-Naisiin kohdistuvalla väkivallalla tarkoitetaan kaikkea sellaista väkivaltaa, joka kohdistuu naisen sukupuoleen ja joka vahingoittaa naisia ja tyttöjä ruumiillisesti, seksuaalisesti tai henkisesti. Naisen sukupuoleen kohdistuva väkivalta tarkoittaa tekoja, jotka tehdään naiselle, koska hän on nainen, tai jotka vaikuttavat naisiin suhteettoman paljon.
-Nainen voi joutua väkivallan uhriksi
-kotonaan (perheväkivalta, raiskaus, naisen alistaminen kotiorjaksi)
-yhteisössään (prostituutioon ja pakkotyöhön pakottaminen, hallituksen virkamiesten ja poliisin harjoittama kidutus, siirtolaisviranomaisten harjoittama väkivalta)
-aseellisissa konflikteissa (hyökkäykset siviilejä vastaan, jotka ovat usein enimmäkseen naisia ja lapsia, raiskaukset ja muu seksuaalinen väkivalta)

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat allekirjoittajamaat kunnioittamaan ja suojelemaan kaikkien ihmisten oikeuksia ja ihmisarvoa kaikkina aikoina ilman mitään syrjintää. Perinteisesti sopimusten on ymmärretty koskevan valtioiden ja yksilöiden välisiä suhteita. Nykyaikaisen ihmisoikeusajattelun mukaan valtiolla on velvollisuus puuttua myös yksilöiden välisiin suhteisiin, jos yksilöt rikkovat toistensa oikeuksia.

 

Lähde: Amnesty International

 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!