Näkökulmat

Sosiaalifoorumin nuorisoleiri

 

 
Kuva: Teivo Teivainen. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)

 

Istumme Kabuliksi ristityssä rauniokellarissa. Sotilashallituksen aikainen kidutuskeskus on muuttunut salamajaksi, jonne Maailman sosiaalifoorumin nuorisoleirin järjestäjät kokoontuvat hahmottamaan tilannetta.

Porto Alegressa on Brasilian työväenpuolueen johdolla toteutettu osallistavaa budjettisuunnittelua kuudentoista vuoden ajan. Puolueelle kaupunki on ollut tärkeä näyteikkuna. Ihailua eri puolilla maailmaa herättänyt budjettisuunnittelu vaikutti osaltaan siihen, että äänestäjät valitsivat kaksi vuotta sitten työväenpuoleen perustajan Luiz Inácio ”Lula” da Silvan maan presidentiksi. Porto Alegren maine osallistavan demokratian uranuurtajana houkutteli tänne myös Maailman sosiaalifoorumin. Kun sosiaalifoorumi kokoontuu Porto Alegreen jälleen ensi tammikuussa, yksi aikakausi on ohi. Työväenpuolueen kuusitoistavuotinen valtakausi Porto Alegressa päättyi lokakuun kunnallisvaaleissa. Nuorisoleiriläisille vaalitappio on karvas pala. Useimmat Kabulin keskustelijoista paikantavat tappion syyksi Lulan vasemmistohallituksen oikeistolaisen talouspolitiikan.

Osa nuorista näkee vaalitappiossa kuitenkin mahdollisuuden järjestää aiempaa parempi tapahtuma. Kun kunnanhallitus ei ole enää ideologisesti sitoutunut foorumiin, se ei myöskään sekaannu sen järjestämiseen.

Nuorisoleiri on perinteisesti sosiaalifoorumin radikaali oheistapahtuma. Vanhan polven aktivisteille käytännön järjestelyt koostuivat teknisistä kysymyksistä, jotka oli helpointa siirtää tehokkaiden konferenssiammattilaisten harteille. Porto Alegreen tultiin keskustelemaan maailman muuttamisesta, ja nuorisoleiriläisten vaatimukset konferenssin omien käytäntöjen muuttamisesta kaikuivat enimmäkseen kuuroille korville.

Nyt monet nuorten vuosien aikana esittämistä vaatimuksista on ensi kertaa otettu vakavasti. Muutoksia symboloi se, että nuorisoleiri on ensimmäistä kertaa osa virallista järjestelykomiteaa. Joku toteaa, että nuorisoleiri on tehnyt vallankumouksen sosiaalifoorumin sisällä.

Foorumia ei järjestetä enää Porto Alegren elitistisessä katolisessa yliopistossa vaan ekologisesti rakennetuissa tiloissa joen rannalla. Minulle vakuutetaan, että tammikuun suurkokouksessa tarjoillaan ainoastaan paikallisten osuuskuntien tuottamia juomia. Monien tavoitteena on myös, että foorumin sisälle luotaisiin oma paikallisraha.

Maailman sosiaalifoorumi on monimutkainen oppimisprosessi, jossa on viime kuukausina ilmiselvästi tapahtunut paljon. Tapahtuman sisäiset käytännöt ovat aiempaa demokraattisempia ja ekologisempia. Monille Porto Alegreen tammikuussa odotetuista 150 000 osallistujasta ratkaiseva kysymys saattaa kuitenkin olla, onko tapahtumasta oikeasti hyötyä myös ulkopuolisen maailman muuttamisessa.

Sosiaalifoorumin tunnuslauseen mukaan toisenlainen maailma on mahdollinen. Sitä on toistettu kohta viiden vuoden ajan. Nyt on aika keskittyä kysymykseen siitä, millainen tuo toisenlainen maailma oikeasti voisi olla ja miten sinne päästään. Siis muutenkin kuin juomalla ekologisten osuuskuntien tuottamaa olutta.

 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!