Kruunuja vai kaurakakkusia?

Mika Railo

Ruotsi on vastikään päättänyt ”vapauttaa” kehitysapunsa. Eli? Eli kehitysavun saajamaita ei enää velvoiteta käyttämään rahoja vastaostoihin Ruotsista.

Ajatus ei ole uusi, eurooppalainen kehitysapughetto on keskustellut siitä jo parisenkymmentä vuotta. Avun ”sitomisesta” on näissä piireissä tullut vaivihkaa kirosana. Kun pohjoisen pallonpuoliskon antajat suunnittelevat projektit kuihtuvan savupiipputeollisuutensa tarpeisiin eivätkä saajamaiden tarpeisiin, on tuloksena ruostuvia traktoreita.

Tuore päätös ei miellytä ruotsalaista teollisuutta, joka laskee menettävänsä miljardeja kruunuja. Teollisuuden mielestä Ruotsilla ei ole mitään tarvetta ryhtyä tällaiseen yksipuoliseen aseistariisuntaan, vaan asiassa pitäisi edetä samassa rintamassa pahimpien kilpailijoiden kanssa.

Missä pirussa tuo argumentti on kuultu aikaisemmin?

Ruotsin hallituksen perustelut vapauttamiselle ovat kuitenkin vahvat: tutkimusten mukaan avusta häviää 20-25 prosenttia, kun saajat joutuvat ostamaan liian kalliita tavaroita ja palveluja antajilta. Eikä sidottu apu ole edes tehokasta työllisyyspolitiikkaa.

Jos avulla todella pyrittäisiin poistamaan köyhyyttä, voitaisiin sillä tukea pohjoisen työpaikkojen sijasta elinkeinoelämää ja maataloutta eteläisellä pallonpuoliskolla. Esimerkiksi nälkäkatastrofeihin tarvittu apuvilja voitaisiin ostaa läheltä hätäalueita ja tukea näin naapurimaiden viljelijöitä. Nyt antajat haluavat tukea omaa maatalouttaan vaatimalla ostoja omasta maastaan. Yhdysvaltain geeniviljaa sisältävä ruoka-apu on tästä surullisin esimerkki, mutta myös Suomessa on mietitty tapoja saada kaurasta paistetut kakkuset maistumaan ihmisille, jotka eivät ole eläessään moista herkkua maistaneet.

Ruotsi ei ole ensimmäinen sventuuva, joka on päättänyt ottaa tämän tyhmänrohkean askeleen. Itse asiassa enemmistö EU-maista on menossa samaan suuntaan. Jäsenmaista ainoastaan Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali eivät ole tehneet elettäkään tähän suuntaan.

Ja sitten meillä on tämä Suomi.

Suomi ui reippaasti ja vaikeuksia pelkäämättä vastavirtaan. Avun ”vapauttamisen” vierautta suomalaiselle ajattelulle kuvaa se, ettei käsite ole vakiintunut edes ammattilaisten kieleen. Ammattislangissa käytetään sekaisin ”vapauttamista” tai ”avaamista” ilmeisesti sen perusteella, mielletäänkö kehitysapu ihmisiksi vai kengännauhoiksi.

Suomi on kansalaisjärjestöjen vastustuksesta huolimatta viime vuosina kasvattanut niin sanottuja vientiluottoja, joilla tuetaan suomalaisyritysten vientiä kehitysmaihin. Hallituksen tuore kehityspoliittinen linjaus esittelee uusvanhan termin ”suomalainen lisäarvo”, jota tuodaan nyt kehitysyhteistyöhön. Ministeriön viimeaikaisten lausumien perusteella lisäarvoa saadaan keskittymällä asioihin, jotka me osaamme hyvin: tieto- ja viestintäteknologiaan sekä maatalous-, opetus-, sosiaali-ja ympäristöaloihin.

Toistaiseksi en ole kuullut ainuttakaan ymmärrettävää selitystä sille, mitä ”suomalainen lisäarvo” tarkoittaa. En voi sille mitään, mutta kun kuulee ulkomaankauppa- ja kehitysministerin käyttävän termiä, tulee kylmiä väreitä selkäpiihin.

 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004

Tilaa Maailman Kuvalehti