Humanitaarisia taistelujoukkoja

Teksti: Peik Johansson

NäkökulmatAfrikkaItä-AfrikkaSomalia

 

 Kuva: Peik Johansson. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
 

Kuuntelin toisella korvalla, kun kansanedustajat Liisa Jaakonsaari (sd) ja Tarja Cronberg (vihr) puhuivat tv:ssä hyvin myönteiseen sävyyn Suomen aikeista osallistua EU:n taistelujoukkoihin, joko YK:n mandaatilla tai ilman. Nopean toiminnan taisteluosastoja tarvitaan kuulemma ennen kaikkea humanitaarisiin operaatioihin, pysäyttämään kansanmurhia ja raiskauksia Afrikassa.

Mieleeni muistuivat kokemukset YK:n lipun alla toteutetuista humanitaarisiksi kutsutuista sotilasoperaatioista Somaliassa ja Ruandassa.

Aamuyöllä 9. joulukuuta vuonna 1992 katselin läheisen talon katolta, kuinka tuhannet Yhdysvaltojen merijalkaväensotilaat valtasivat salamavalojen loisteessa Somalian pääkaupungin Mogadishun lentokentän, joka oli ollut pakistanilaisten rauhanturvaajien hallussa jo kuukausien ajan.

YK perusteli näyttävästi alkanutta sotilasoperaatiota sillä, että 80 prosenttia Somalian maaseudun nälkäänäkeville tarkoitetusta ruoka-avusta ryöstettiin. Punainen Risti, joka yksinään vastasi lähes kaikesta Somalian hätäavusta, ilmoitti kuitenkin onnistuneensa toimittamaan perille maaseudun pakolaisleireille yli 80 prosenttia kaikesta ruoka-avusta. Niinpä ruokaa oli riittävästi ja edellisenä kesänä Somaliassa riehunut nälänhätä oli amerikkalaissotilaiden saapuessa todellisuudessa jo ohi.

Moni muistaakin YK:n Somalia-operaation lopulta kaikkea muuta kuin humanitaarisena. Italialaiset YK-sotilaat raiskasivat somalinaisia ja antoivat miehille sähkösokkeja sukuelimiin. Belgialaiset käristivät lapsia avotulen yllä ja syöttivät näille matoja ja oksennusta. Kenraali Aididin klaaniarmeijaa vastaan täysimittaiseen kaupunkisotaan ryhtyneet yhdysvaltalaiset rauhaanpakottajat surmasivat Mogadishussa yhden illan ja yön aikana yli tuhat somalialaista siviiliä.

Ruandassa oli puolestaan keväällä 1994 yli 2 500 YK:n rauhanturvaajaa, mutta kansanmurhan alkaessa heistä suurin osa kutsuttiin kotiin - heti kun kaikki länsimaiden kansalaiset oli evakuoitu maasta.

Pari kuukautta myöhemmin, kun yli puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt julmissa teurastuksissa henkensä, Ranska lähetti lopulta omat taistelujoukkonsa Ruandaan YK:n valtuuttamaan humanitaariseen operaatioon.

Kansanmurha oli tuolloin jo päättynyt, kun Ruandan isänmaallisen rintaman joukot olivat vallanneet suurimman osan maasta, mutta äärihutujen kuolemanpartioita kouluttanut Ranska piti huolen siitä, että kansanmurhaajat pääsivät pakenemaan rajan taakse naapurimaahan Zaireen, nykyiseen Kongoon. Ja siellä he ovat edelleen lietsoen sotaa sekä Ruandaa että Burundia vastaan ja terrorisoiden paikallista väestöä.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Kongossa olevien 15 000 YK:n rauhanturvaajan keskeisenä tehtävänä olisi riisua nuo äärihutut aseista, mutta siihen ei ole ryhdytty. Rauhanturvaajien on sen sijaan kerrottu syyllistyneen pakolaisnaisten raiskauksiin ja alaikäisten tyttöjen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. YK:lla on olemassa raiskauksista videonauhoja, YK-sotilaiden itse kuvaamia.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!