Ihmisen merkki

Ihmiset ovat kautta aikojen merkinneet ruumiinsa tatuoinneilla, lävistyksillä jne. Merkit siirtyvät aikakaudesta toiseen mutta muuttavat muotoaan.

Teksti: Taina Tervonen

PitkätKulttuuriTaideEurooppaLänsi-EurooppaRanska

 

 Kuva: . (Kuvaaja: Alain Soldeville)
 

Tiesitkö, että lävistykset olivat muotia jo muinaisten egyptiläisten parissa? Että sana tatuointi tulee Tahitilta?

Pariisissa sijaitsevan Dapper-museon uusin näyttely "Signes du corps", "Ruumiin merkit", esittelee tatuointi- ja lävistyskulttuuria eri puolilla maailmaa: Afrikassa, Aasiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Polynesiassa. Esillä on veistoksia, naamioita ja koruja, jotka kertovat ruumiin merkitsemisen symboliikasta. Valokuvaaja Alain Soldevillen näyttely pariisilaisista tatuointi- ja lävistysliikkeiden asiakkaista luo yhteyden nykymaailmaan.

Ruumiin merkitseminen on ikiaikainen perinne, kertoo sosiologi David Le Breton.

"Iho piirtää ruumiin rajat. Se on loputon identiteetin rakentamisen väline. Sen koostumus, väri, arvet ja erityisominaisuudet piirtävät ainutlaatuisen maiseman. Se säilyttää arkistojen tavoin elämän jälkiä", hän luonnehtii.

Pitkin maailmaa ihmiset ovat merkinneet ruumistaan tavalla tai toisella: tatuoimalla, arpeuttamalla, koruilla, kampauksilla, silpomalla, muotoilemalla jotain tiettyä ruumiinosaa, värjäämällä... Merkit ovat pysyviä tai pois pyyhkiytyviä.

Ruumiin merkitseminen erottaa ihmisen luonnosta ja tekee tästä yhteisönsä täysivaltaisen jäsenen. Ghanan alueella asuvat aowinit merkitsivät vastasyntyneen vasempaan poskeen tehdyllä viillolla. Japanissa, Hokkaidon saarella asuvien ainujen parissa tytöt saivat ensimmäiset tatuointinsa kolmevuotiaina.

Merkillä on siten aina ollut syvempi merkitys, joka on yhteydessä vallitsevan yhteiskunnan ja kulttuurin arvoihin. Se kertoo kantajansa syntyperästä tai asemasta yhteiskunnassa, kuten Sudanin nubien parissa, jossa jokainen ikäluokka maalaa iholleen samat kuviot. Tummalla iholla mustetatuointeja paremmin näkyvät arpitatuoinnit kuuluivat useissa afrikkalaisissa kulttuureissa aikuistumisriitteihin.

Merkit voivat toimia flirtin välineenä tai korostaa hedelmällisyyttä. Nuorten naisten vatsaan viillellyt arpitatuoinnit näkyvät useissa näyttelyssä esillä olevissa veistoksissa, oli kyse sitten Länsi- tai Keski-Afrikasta peräisin olevista teoksista.

Naisen ruumis saatettiin merkitä myös korvalehteen, ala- tai ylähuuleen tehdyillä lävistyksillä, joita venytettiin erikokoisilla renkailla. Menetelmä oli käytössä yhtä lailla Aasiassa kuin Afrikassa. Etelä-Amerikan kulttuureissa miehillä ja naisilla oli nenä- ja korvarenkaita.

Villi-ihmisten tavasta muoti-ilmiöksi

Länsimaiset tutkimusmatkailijat ja sittemmin lähetyssaarnaajat pitivät tapoja lähinnä merkkeinä "villi-ihmisen luonteesta". Amerikan "punanahat", punaisella värillä ihonsa maalanneet mantereen alkuperäisasukkaat saivat osakseen kauhistuneita reaktiota. Afrikassa lähetyssaarnaajat kehottivat Raamattuun vedoten lopettamaan kaikenlaiset viiltelyt ja lävistykset.

Perinteet siirtyivät kuitenkin länsimaihin. Eurooppaan tatuoinnit rantautuivat merimiesten välityksellä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Tyynellämerellä seilaavat merikarhut kiinnostuivat Tahitilla ja Uudessa Seelannissa tehdyistä tatuoinneista ja ottivat tavakseen ottaa uuden kuvan jokaisessa uudessa satamassa.

Tatuoinnit pysyivät kuitenkin pitkään marginaalisten ryhmien merkkeinä, jotka kukoistivat vankiloissa, nuorisojengeissä tai Harley-Davidson-fanien parissa. "Oli helppo vetää yhtälö tatuointeja kantavien villi-ihmisten ja yhteiskunnan hylkiöiden välille", toteaa Le Breton.

Varsinaisen buumin tatuointi koki vasta 1960-luvulla Yhdysvalloissa, hippiliikkeen ja Vietnamin sodan vastaisen rauhanliikkeen myötä. Tatuointeja ottivat myös naiset, ja kuviot monipuolistuivat. 1970-luvun punk-liike toi puolestaan esille lävistykset, joista tuli tatuointien rinnalla todellinen muoti-ilmiö 1980-luvulla.

Merkitykset muuttuvat

Länsimaisessa yhteiskunnassa tatuoinnilla, lävistyksillä ja muilla ruumiin merkitsemistavoilla on kuitenkin varsin erilainen merkitys kuin alkuperäiskulttuureissa, muistuttaa Le Breton: "Yksilöt ovat elämänsä herroja ja päättävät itse sen kulusta." Samoin myös merkeistä. Bretonin haastattelemat nuoret luonnehtivat tatuoinnin tai lävistyksen merkitystä eroottiseksi, henkiseksi, irtiotoksi vanhemmista, uuden elämänvaiheen tai itsevarmuuden merkiksi.

"Ulkomuotoon keskittyvässä yhteiskunnassa on erotuttava ulospäin. Kuvilla pelaavassa maailmassa yksilön on muututtava kuvaksi", pohtii Le Breton.

Kuvia haetaan myös ns. primitiivisistä kulttuureista. Modern Primitives -nimellä itseään kutsuvat tatuoinnin ja lävistysten harrastajat hakevat vaikutteita ympäri maailmaa. Heitä kiinnostavat ainoastaan ruumiin merkitsemisen menetelmät ja kuviot, ei niinkään merkkien syvempi merkitys tai yhteys muihin kulttuurisiin arvoihin. Le Breton puhuu "merkkien kollaasista", jossa "primitiivisyydestä" tulee arvo sinänsä.

"Kiinnostus ’primitiivejä’ tai ’heimoja’ kohtaan kumpuaa toiseuden kuvitelmista eikä syvemmästä kiinnostuksesta vieraita kulttuureja kohtaan", analysoi Le Breton. Hän muistuttaa, että taustalla on kyseenalainen ja kuvitteellinen käsitys "primitiivisen" kulttuurin "alkuperäisyydestä", "koskemattomuudesta" tai "henkisyydestä" - merkkien alkuperäisistä käyttöyhteyksistä viis veisataan ja samalla unohdetaan, että suurimmassa osassa "primitiivisistä" kulttuureista merkit ovat kadonneet.
 

Yksilöitymisen väline

Siirtyessään länsimaisen nuoren iholle maoritatuointi saakin aivan uuden merkityksen. Siitä tulee arvo sinänsä, yksilöitymisen väline. Valokuvaaja Alain Soldevillen kuvaamat pariisilaisten tatuointi- ja lävistysliikkeiden asiakkaat kertovat suhteestaan kantamiinsa merkkeihin. Arpitatuointejaan esittelevä Bakry puhuu iholleen piirretyistä ja viilletyistä tarinoista. Georgia kertoo 17-vuotiaana ottamansa ensimmäisen lävistyksen eufo-riasta: "Se oli murrosiän kapinaa." Nyt hän puhuu neulojen tuomasta transsista. Emma kirjoittaa "ruumiista, joka on tehtävä omakseen".

Merkitys on heittänyt kuperkeikkaa: siinä missä tatuointi teki "primitiivisestä" ihmisestä ryhmänsä täysivaltaisen jäsenen, länsimaisen nuoren iholla se muuttaa kantajansa kapinoivaksi yksilöksi.

Signes du corps 3.4.2005 asti. Musée Dapper, 35 Rue Paul Valéry, 75116 Paris.
www.dapper.com.fr

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!