Inkojen tyttäret

"Kun lehmä kuolee, itkemme. Kun lapsi kuolee, teemme vaimon kanssa uuden", sanoo Andien mies.

Teksti: Eija Pulkkinen

PitkätAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaPeru

Kuva:  (Kuvaaja: Eija Pulkkinen

 

Elämä Perun Andeilla on säilynyt lähes muuttumattomana satoja vuosia. Muutoksesta kielii ainoastaan kylien naisvaltaisuus, sillä 80-luvun loppupuoliskolla terroristiryhmä Loistava polku tyhjensi kylät miehistä.

 

Varsinkin naiset pitävät kiinni vuosisataisista perinteistä, josta merkkinä on värikäs monen alushameen asu ja päässä hattu, jonka koristeet kertovat siviilisäädyn. Koko olemus kertoo heidän olevan inkojen jälkeläisiä.

Cordillera Negran vuoristossa seitsemän kymmenestä perheestä elää äärimmäisessä köyhyydessä, 80 prosenttia alle kolmivuotiaista kärsii aliravitsemuksesta, imeväisyyskuolleisuus on 43 tuhannesta, mikä on maailman korkeimpia. Eikä naisten eliniän odotuskaan ole kaksinen - 60 vuotta - kun Suomessa se on 84. Ja vain ani harva voi edes haaveilla murtavansa vuosisataisen köyhyyden kierteen.

Kylien olemassaolon perustana on yhteisöllisyys, sillä kukaan ei pärjää yksin. Talkoilla rakennetaan koulut sekä nuorenparin ensimmäinen asunto ja yhteismaata annetaan nuorten täyttäessä 18 vuotta. Jo inkojen ajoista myös tyttö on saanut maata, jotta hänen elantonsa ei olisi miehestä riippuvainen.

"Rikoksesta on aina seurattava rangaistus, jotta Jumalan viha ei kohtaisi koko yhteisöä. Jos mies juopottelee, pettää vaimoaan tai ei osallistu kylän hankkeisiin, juhlissa hän joutuu ‘häpeänurkkaan’ koko kylän pilkattavaksi. Ankarin rangaistus on yhteisöstä karkottaminen, sillä rikoksen tekijän talo poltetaan ja perhe ajetaan mierontielle. Eli yhteisössä saa elää vain noudattamalla sen vuosisataisia lakeja, jotka monesti ovat ankarammat kuin Perun valtion lait", kertoo parikymmentä vuotta Andien vuoristokylien elämää tutkinut antropologi Emma Velasco de Tord.

Yli neljäntuhannen metrin korkeudessa jököttävissä taloissa on kaksi huonetta ja pienet ikkunat, jotta kylmä ei tunge sisään, sillä kesälläkään lämpötila ei kohoa yli kymmenen asteen. Miehet istuvat huonetta kiertävällä kivipenkillä, naiset maalattialla, johon yöksi levitetään olkia, sillä vain varakkaimmilla on vuode.

Pöytää ja penkkiä lukuun ottamatta muita huonekaluja ei ole. Arvokkain omaisuus on patteriradio, joka on ainoa päivittäinen yhteys ulkomaailmaan. Tämän kylän ylpeys on suomalaisten kehittämä hella. Siinä on kolme tulisijaa ja piippu, josta savu tuprahtelee taivaalle eikä jää sisään tukkimaan keuhkoja ja kirvelemään silmiä.
 

Siirtomaa-aika vei ravintokasvit

Vuorilla luonnonmukainen viljely on ainoa vaihtoehto, sillä lannoitteita ei edes tunneta. Miehet kyntävät härillä, eivätkä mitkään traktorit näissä korkeuksissa pärjäisikään. Lähes pystysuorilla rinteillä laiduntavat niin lehmät, laamat, lampaat kuin pikimustat siat. Vaikka lehmä lypsää vain kolme, neljä litraa vuorokaudessa, se on perheen tärkein omaisuus, sillä sitä vastaan saa lainaa ja hädän tulleen sen voi myydä. Koska lehmä maksaa miehen vuoden palkan, mies sanoo: "Kun lehmä kuolee, itkemme. Kun lapsi kuolee, teemme vaimon kanssa uuden."

Koska eletään paljolti vaihtotaloudessa, kyläkunnittain sovitaan, kuka viljelee maissia, sipulia, kaalia, papuja tai perunaa. Samassa kylässä perunaa saattaakin olla kymmeniä lajeja, jokainen eri tarkoitukseen.

"Runsaat 500 vuotta sitten alkuperäiskansoilla oli omat ravinteikkaat viljelykasvinsa, kunnes maahan saapuneet espanjalaiset kielsivät niiden viljelyn kuolemanrangaistuksen uhalla. Näin lähes 300 kasvia katosi, ja vain muutama säilyi kuten juurikasvi macca ja maailman ehkä ravintorikkain vilja quinua. Myös kokapensas on Andien ikiaikainen kasvi, sillä sen lehdistä, limetistä, perunasta tai quinua-jauhosta tehty mälli pitää nälän poissa ja helpottaa oleskelua ohuessa vuoristoilmassa", ekonomi Leena Hokkanen kertoo.

Hokkanen koordinoi Perun luterilaisen kirkon avustusjärjestön Diaconian toimintaa, jonka tarkoituksena on maaseudun olojen kehittäminen äärimmäisen köyhyyden alueilla. Projektia tukee Kirkon Ulkomaanapu, joka puolestaan saa Suomen ulkoministeriön kansalaisjärjestötukea.

Kuva: Perulainen nainen. (Kuvaaja: Eija Pulkkinen)

Toiveena tasavertaisuus

Naisen elämä on työtä vuorotta: hän hoitaa kodin, tekee vaatteet, kantaa puut ja veden, hoitaa karjan. Hän ei ole hetkeäkään jouten, jopa kävellessä hän virkkaa tai kehrää. Miehen tehtävänä on kyntää, kylvää, myydä sato ja osallistua kylän yhteishankkeisiin kuten koulujen rakentamiseen.

Tällä tavoin ovat syntyneet useimmat Andien koulut. Valtio maksaa opettajan palkan, mutta kun vanhempien on hankittava koulutarvikkeet, monen lapsen koulunkäynti päättyy ennen kuin on alkanutkaan. Lisäksi opetus on espanjaksi, vaikka suurin osa puhuu ainoastaan inkojen kieltä ketsuaa.

Naiset puhuvat elämästään ja toiveistaan. Päällimmäisenä on kaikkien äitien toive, että lapsi olisi terve ja jäisi eloon.

"Haaveilemme, että alkuperäiskansoja kohdeltaisiin yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä eikä vain avun kohteina. Ja että vuosisatoja vanhaa kulttuuriamme kunnioitettaisiin. Lisäksi haluamme miesten lailla osallistua oman alueemme kehittämiseen. Toivomme myös, että miehet oppisivat arvostamaan meitä ja löisivät vähemmän", kylän johtonaisiin kuuluva Reina Maria Castillo selittää naisten tuntoja.

Jälkimmäinen jäänee vielä haaveeksi, sillä mies puolustautuu vetoamalla Andien ikiaikaiseen sanontaan "mitä enemmän kuritan, sitä enemmän rakastan". Lasten kohdalla tämä tarkoittaa, ettei piiskaa säästetä.

"Pahempaa kuin iskut on tyttöön pienestä pitäen kohdistuva henkinen väkivalta. Koska isä haluaa vain poikalapsia, jotka ovat vahvempaa työvoimaa pelloilla ja rakennuksilla, hän vähättelee tytön tekemisiä ja koulunkäynnin tärkeyttä. Näin tyttö ei koskaan opi luottamaan itseensä ja ottamaan vastaan vaativia tehtäviä. Monesti tyttöjen on lopetettava koulu kymmenvuotiaana, koska silloin hänen katsotaan olevan tarpeeksi iso ottamaan vastuu naisten töistä."

Silti isä on lapsille läheisempi kuin äiti, jonka työpäivä kestää aamuvarhaista iltamyöhään. Isä puolestaan palaa pelloilta puoliltapäivin, mutta ei suinkaan tee "naisten töitä", vaan puuhailee lasten kanssa. Niinpä kun lapsilta kysytään, kenen kanssa he haluavat lähteä retkelle tai koulun juhliin, vastaus on aina "isän".

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!