Kolme kotimaata

Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Shumeng Ye, 23, vietti lapsuutensa Kiinassa, varhaisnuoruutensa Saksassa ja muutti Kajaaniin 13-vuotiaana.

Teksti: Suska Olli

Muuttoliike ja pakolaisuusVähemmistötKiinaSaksaSuomi

"Eihän Suomessa ole rasismia". Mainosteksti, joka ponnahtaa esille kerran vuodessa rasismin vastaisena päivänä.

Ei, mehän emme ole rasisteja, en minäkään. Silti istun vastapäätä aasialaisen näköistä kaunista nuorta naista enkä voi ymmärtää puhuvani oikeastaan saksalaisen kanssa.

Shumeng Ye asui Kiinassa kuusivuotiaaksi. Isä, joka on tekniikan tohtori, oli muuttanut edeltä käsin Saksaan. Hän oli ensimmäisten tutkijoiden joukossa, jotka lähetettiin ulkomaille Kiinan avautuessa 1980-luvulla. Isän muutto pois perheen luota vaati veronsa.

"Olihan se aika vaikeaa varsinkin äidille. Äiti oli käytännössä yksinhuoltaja siihen asti kun muutimme Saksaan. Mutta ei se ollut samalla tavalla kauheaa kuin olisi suomalaiselle. Uhraukset ovat osa kiinalaista elämää. Niitä tehdään, jotta elämä paranisi. Ja olihan ulkomaille lähtö suuri kunnia varsinkin tuohon aikaan. Nyt melkein kaikki tuntevat jonkun ulkomaille lähteneen", Ye muistelee.

Kiinalainen Kajaanissa

"Mutta jos oli Kiinassa erikoista, että joku muuttaa ulkomaille, niin erikoista oli ulkomaalaisten näkeminen eurooppalaisillekin", Ye muistelee ja pudistelee huvittuneena päätään. Perhe muutti Kajaaniin, kun Ye oli 13-vuotias eli kymmenen vuotta sitten.

"Kajaanissa ei ollut vielä silloin totuttu ulkomaalaisiin. Huomio oli kuitenkin mielestäni ennemminkin uteliaisuutta. Muistan, kuinka esimerkiksi koulussa luokat kilpailivat siitä, mille luokalle minä tulen", nuori nainen nauraa lämpimästi.

"Kajaanin vastaanottokeskuksen myötä maahanmuuttajista on tullut sielläkin arkipäiväisempi ilmiö, hyvässä ja pahassa. Itse en silti ole kokenut median kuvaamia muutoksia 'Kajaanin muuttumisesta uudeksi Joensuuksi'. Pienessä paikassa kaikki tuntevat toisensa ja tunteet kärjistyvät ehkä helpommin kuin isoissa ympyröissä, joissa ärsyttävä naama ei tule yhtä usein vastaan."

Ye pohtii asiaa vielä hetken.

"Se kahakka käytiin Kajaanissa ihan äitini kiinalaisen ravintolan lähistöllä. Ei se kuitenkaan meitä säikäyttänyt millään tavalla, ei meihin ole koskaan kohdistettu mitään väkivaltaista huomiota. Toisaalta, kukapa mies kokisi naisia yhtä suurena uhkana kuin vieraita miehiä? Aasialaiset piirteet eivät myöskään herätä yleensä yhtä voimakkaita reaktioita, meitä kai pidetään ahkerina ja rauhallisina", nuori teekkari miettii vakavana.

Halu sulautua massaan

Eilisen juhlinnan jälkeisen väsymyksen huomaa Yestä selvästi. Hämmästyn siitä juuri kun luulin olevani avoin ja suvaitsevainen. Stereotyyppi ahkerasta, kohteliaasta ja pidättäytyvästä kiinalaisesta todella istuu tiukasti ajatuksissa.

"Ensivaikutelma minustakin on varmaan juuri sellainen tyypillinen kiinalainen. Mutta todellisuudessa olen aika vastakohta", Ye nauraa.

Töykeä, räpätäti ja laiska vai?

"No en ihan stereotyyppisen kiinalaisen vastakohta ole. Olen aina hoitanut koulun, se on ollut tavallaan ehtona vapaudelle. Niin kauan kuin koulu sujui, vanhemmat antoivat olla myöhään ulkona kavereiden kanssa ja ottaa vaaleita raitoja hiuksiin. Pari kertaa mä ajoin kaljuksikin", Ye kertoilee. Tai siis äiti ajoi tyttärensä hiukset.

"Kalju ei edusta kiinalaiselle samaa anarkismia kuin länsimaalaiselle. Kiinalaiset ovat tottuneet yhdistämään sen munkkeihin ja arvostavat sitä ihan toisella tavalla. Suomalaiselle se on merkki kapinasta."

"Minullekin se oli tavallaan kapinaa silloin. Olen aina halunnut sulautua massaan, ja varsinkin teini-iässä minulla oli kova kapinavaihe omaa kiinalaisuuttani vastaan. Kun poikkesi ulkoisesti niin selvästi kaikista muista koulussa ja kaupungilla, oli tärkeää, että muuten sitten oli samanlainen kuin valtaväestö. Kapinointitapoja myöten", Ye sanoo.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!