Lähellä, mutta kaukana

Romanit ovat asuneet Suomessa viitisen sataa vuotta. Ennakkoluulot heitä kohtaan elävät silti yhä syvällä yhteiskunnassa.

Teksti: Johanna Pohjola

IhmisoikeudetEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

Kuva: On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita, sanoo pariskunta Bollström. (Kuvaaja: Johanna Pohjola)
"On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita", sanoo pariskunta Bollström.
 

"Joka toista haukkuu, sen oma napa pirisee ja paukkuu ja se joutuu mustalaisen räkälaukkuun", saattoi kuulla luriteltavan parin vuosikymmenen takaisilla takapihoilla. "Jos et ole kiltisti, mustalainen vie", ovat vanhemmat varoitelleet lapsiaan.

"Ennen kuin tulin Suomeen, olin ihminen. Nyt olen mustalainen", sanoo Ruotsista Suomeen muuttanut Janet Stobin-Blomerus. "Syrjintä johtuu siitä, että olemme näkyviä. Meistä ei tiedetä tarpeeksi, muttei toisaalta halutakaan tietää. Kun ei tiedetä, mennään virran mukana."

Romaneiden katsotaan olevan alkujaan lähtöisin Intiasta. Nimi tulee romanikielen sanasta rom, ihminen. Ensimmäiset viralliset merkinnät romaneista Suomessa ovat 1560-luvulta, nykyään heitä on noin 10 000. Vielä 1950-60-luvuilla romanit olivat maankiertäjiä. Perinteisiä romaniammatteja ovat kaupustelu, käsityöt, hevoskauppa ja ravihevosten kasvatus.

"On sosiaalinen fakta, että erilainen kulttuuri ja ulkomuoto aiheuttavat syrjintää, kuten kaikki erilaisuus. Myös romanit ovat olleet suhteellisen sulkeutuneita eivätkä ole puhuneet avoimesti kulttuuristaan. Konfliktin ytimessä on paljon tabuasioita. Juuri siitä, mikä lisäisi ymmärrystä valtaväestön keskuudessa, on vaikea puhua", pohtii romaneita 1960-luvulta lähtien tutkinut antropologi Anna-Maria Viljanen.

Romanikulttuurissa puhtaudella on tärkeä arvo. Myös vanhojen ihmisten kunnioittaminen on keskeistä: heidän kuultensa on sopimatonta puhua esimerkiksi seksuaalisuuteen tai ruumiintoimintoihin liittyvistä asioista. Seksuaalitabujen vuoksi syntyy konflikteja esimerkiksi terveydenhuollossa, jonka demokraattinen käsitys asiakkaiden tasapuolisesta kohtelusta on Viljasen mielestä paradoksaalinen.

"Se tarkoittaa sitä, että romanien erityispiirteitä ei oteta huomioon. Ei heiltä voi etenkään toisen romanin läsnäollessa kysyä, että ’mitenkäs teidän mahanne tänään voi?’ Perehtyminen romanien tapoihin ei olisi lainkaan huono asia."

Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa romanit vielä käyttävät perinteistä kansanpukuaan. Sen jälkeen, kun romanityttö on päättänyt "ottaa hameet", ei puvusta luopumista katsota hyväksi. Oman kulttuurin julkinen tunnustaminen on kuitenkin jokaisen oma valinta.

Toimittaja-kirjailija Harri Nykänen esitti syyskuussa Helsingin Sanomissa mielipiteen, jonka mukaan ennakkoluulot vähenisivät ja romanien työnsaantimahdollisuudet paranisivat, jos he rajoittaisivat kansanpukunsa käytön juhlatilaisuuksiin. Auttaisiko siis, jos romanit pukeutuisivat tuulipukuun?

"Tottakai he erottuisivat edelleen ulkonäkönsä perusteella. Kansanpuvusta luopuminen kuitenkin osoittaisi, että romani hyväksyy valtaväestön työkulttuurin ja haluaa tulla puolitiehen vastaan. Kyseessä olisi kädenojennus", Nykänen pohtii.

Viljanen kiistää väitteen. "On puppua, etteivät romanit kävisi töissä pukunsa takia. He ovat käyneet vuosikymmeniä töissä ja vaihtaneet vaatteet työpaikalla."

Janet Stobin-Blomerus on elävä esimerkki, sillä hän on vaihtanut kansanpukunsa bussinkuljettajan univormuun päivittäin jo 16 vuoden ajan.

"Työasun käyttö töissä ei tarkoita, että romanius häviäisi. Asussa ei kuitenkaan saa esiintyä toisten romaneiden läsnäollessa. Olen joutunut jättämään pari romanimummoa pysäkille, kun en kehdannut näyttäytyä heille."

Vaikka etnisin perustein harjoitettu syrjintä kiellettiin Suomessa lailla 1970-luvulla, on Stobin-Blomerus työssään kokenut sitä pukunsa takia. Johto on tehnyt selväksi, että työvaatteet vaihdetaan jo kotona. Kun Stobin-Blomerus työskenteli välillä työvuorosuunnittelussa, keksi työnantaja virkapukupakon myös suunnittelijoille.

Valtaväestön mielikuva romaneista on usein se, etteivät he tee töitä vaan laiskottelevat yhteiskunnan rahoilla. Viljanen korostaa, että romanien työmääritelmä on erilainen. Hän vertaili väitöskirjaansa varten romanirikollisista ja valtaväestöstä kirjoitettuja oikeuspsykiatrisia mielentilatutkimuslausuntoja. Psykiatri kirjoitti romaneista usein, ettei "henkilöllä ole minkäänlaista työhistoriaa". Omaelämäkerroista kävi kuitenkin ilmi, että romanit olivat tehneet elämässään kaikenlaista.

"Mikä on oikeaa työtä? Onko tutkijan työ jotenkin juhlallisempaa kuin mustalaisen hevoskauppa?", tutkija kysyy.

Opetushallituksen selvitys romanilasten perusopetuksen tilasta paljastaa, että lukuvuonna 2000-2001 luokalleen jäi viidesosa ja koulunkäynnin keskeytti viisi prosenttia kaikista romanioppilaista. Keskeyttäneiden määrä on suuri, sillä koko maan keskiarvo lähentelee nollaa.

"Meiltä on puuttunut valtaväestön kaltainen oppimisperinne. Koska ammatit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle, ei muodollinen koulutus ole ollut tärkeää", kertoo projektisihteeri Tuula Nyman Romaniväestön koulutusyksiköstä Opetushallituksesta.

Koulutustradition puuttuminen on johtanut joidenkin romaninuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Romanit ovatkin valtaväestön tavoin huolissaan lisääntyneestä rikollisuudesta ja huumeidenkäytöstä. Erona on se, että huonosti käyttäytyvä romani nähdään yleensä kulttuurinsa edustajana, valtaväestöön kuuluva taas yksilönä.

"Arvostan todella paljon romanien tekemää valistustyötä. Työltä viedään kuitenkin pohja pois, kun seuraavana päivänä iltapäivälehti kertoo, kuinka kaksi romania on puukotellut. Valistustyö ei ole turhaa, mutta se on turhauttavaa", miettii Nykänen.

"Vanhempien kunnioitusta korostavassa kulttuurissa vanhemmilla on suuri vastuu. Heidän pitäisi nykyistä enemmän painostaa lapsiaan lukemaan ja opiskelemaan."

Stobin-Blomerus muistelee, kuinka oma isä kuulutti koulutuksen perään. Kouluun oli mentävä aina: vasta jos opettaja lähetti kipeänä takaisin, sai jäädä kotiin.

"Joskus romanit pelkäävät kouluttautua, koska he luulevat tulevansa valtaväestön kaltaisiksi. Sanon aina, ettei se pidä paikkaansa, vaan he oppivat hoitamaan asioita toisella tavalla."

Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajien Unelma ja Henry Bollströmin täyttyvät ennakkoluulojen rikkomisesta puolin ja toisin.

"Romanit pelkäävät usein sitä, etteivät he osaa tai pärjää tai ettei heitä hyväksytä. Valtakulttuuriin tutustumalla ymmärrys kasvaisi", Unelma Bollström sanoo.

Viljanen on kokenut, että tieto voi ymmärryksen lisäksi lisätä myös ennakkoluuloja. Jos ihmisellä on voimakas käsitys oman kulttuurinsa oikeellisuudesta, on sen muuttaminen vaikeaa.

"Olen vuosikymmeniä paasannut naama sinisenä kulttuurieroista, opettanut viranomaisia ja erilaisia ammattiryhmiä. Muistan ikuisesti, kun nuori tähtisilmäinen mies kysyi kerran luennon päätteeksi, että minkä takia romanit eivät tee töitä ja mikseivät he ole jo sopeutuneet tänne. Kerron innostuneena kulttuurista ja sitten kysytään, miksi he tekevät noin, tuohan on naurettavaa. Se oli kuin märkä rätti päin pläsiä."

Opetushallituksen selvityksen mukaan henkilökuntaa oli perehdytetty romanikulttuuriin vain 22 prosentissa niistä kouluista, joissa oli romanioppilaita. Vähemmistöopetus ei kuulu pakollisena myöskään peruskoulun opetusohjelmaan. Eikö käsityksiin kannattaisi yrittää vaikuttaa silloin, kun ennakkoluulot eivät vielä ole pinttyneitä?

"On pitkälti kouluista kiinni, mitä niissä halutaan opettaa. Olisi todella tärkeää, että vähemmistökulttuureista annettaisiin systemaattisempaa opetusta", korostaa kulttuurisihteeri Terno Hagert Romaniväestön koulutusyksiköstä.

Henry ja Unelma Bollström luottavat myös tiedottamisen voimaan.

"On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita. Haluamme omalla esimerkillämme tuoda myönteistä romaniutta esiin, ja olemme pystyneet nujertamaan monet ennakkoluulot. Pohjimmiltaan olemme kaikki samanlaisia."

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!