Koko perheen Madagaskar

Teksti: Peik Johansson

NäkökulmatLapset ja nuorisoYmpäristöAfrikkaEteläinen AfrikkaMadagaskar

 

 Kuva: Peik Johansson.
 

Käytiin koko perheen voimin katsomassa syksyn suosituinta elokuvaa, tietokoneanimaatiota nimeltä Madagaskar. Jopas oli kamalaa kohellusta. Tarina ontuu, jämähtää välillä tyystin ja katkeaa kesken.

Elokuvan juoni on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: Seepra, leijona, kirahvi ja virtahepo karkaavat New Yorkin Central Parkin eläinpuistosta, otetaan kiinni ja lähetetään rahtilaivalla Keniaan. Tai näin oli tarkoitus, mutta Etelämantereelle hinkuvat pingviinit kaappaavat laivan ja eläinystävykset joutuvatkin Madagaskariin.

Koulujen historiankirjoissa ei taideta kertoa natsien suunnitelmista juutalaisväestön pakkosiirtämiseksi kaukaiselle saarelle Afrikkaan. Saksan ulkoministeriön juutalaisasiain yksikön päällikkö laati ulkoministeri von Ribbentropin käskystä heinäkuussa 1940 seikkaperäisen muistion, jossa Ranskaa vaadittiin luovuttamaan Madagaskarin siirtomaansa juuri tähän tarkoitukseen. Eivätkä natsit suinkaan olleet ensimmäisiä, jotka halusivat karkottaa juutalaiset joukolla Madagaskariin. Puola lähetti jo vuonna 1937 tutkimuskomission paikan päälle selvittämään alueen soveltuvuutta juutalaisten uudelleensijoittamiseen.

Madagaskar-elokuvassa kaukaiseen Afrikan saareen ajautuneet eläimet päätyvät makiapinoiden villeihin teknoreiveihin newyorkilais-dj Erick Morillon I like to move it, move it -kappaleen tahtiin. Pystyhäntäiset puoliapinat keksivät liittoutua uusien tulokkaiden kanssa, sillä etenkin leijonan läsnäolo voisi auttaa pitämään loitolla paikalliset petoeläimet, Disneyn Leijonakuningas-elokuvien hyeenoja kovasti muistuttavat fossat.

Käsikirjoittajat hukkaavat tilaisuutensa. Todellisessa maailmassa Madagaskarin makit ovat erittäin uhanalaisia. Bambumakit ja kultatöyhtösifaka luokitellaan peräti äärimmäisen uhanalaisiin lajeihin. Mutta makien säilymistä eivät uhkaa fossat (erittäin uhanalaiseksi luokiteltu laji sekin), vaan ihminen, joka hakkaa metsiä viljelymaiksi, tukkipuuksi tai puuhiilien tuotantoon. Silti elokuvan Madagaskarissa ihmisistä ei näy jälkeäkään.

Afrikan mantereella, Keniassa, eläimiä suojellaan ihmisiltä siirtämällä niitä paikasta toiseen. Mombasan lähellä sijaitsevasta Shimba Hillsin luonnonpuistosta kärrätään lähikuukausina 400 norsua kahdeksan tunnin ajomatkan päähän Tsavon kansallispuistoon. Tätäkin voidaan pitää vain väliaikaisratkaisuna. Kenian entisen luonnonsuojelujohtajan, paleontologi Richard Leakeyn mukaan Afrikan suuria nisäkkäitä uhkaa ilmaston lämpenemisen myötä joka tapauksessa joukkosukupuutto.

Biologi Josh Donlan tarjoaa Nature-lehdessä Afrikan suurnisäkkäille turvapaikkaa Pohjois-Amerikan preerioilta. Näin lajeja pelastettaisiin tulevalta tuholta, ja samalla Amerikkaan ikään kuin palautettaisiin lajeja, jotka katosivat sieltä pleistoseenikauden päätteeksi noin 13 000 vuotta sitten. Gepardit ja leijonat olivat yleisiä Amerikassa ennen muinoin, ja mammutit ja mastodontit voitaisiin korvata norsuilla. Yksityisillä karjatiloilla Teksasissa elää jo tätä nykyä kymmeniä tuhansia "eksoottisia" nisäkkäitä, enimmäkseen villisikoja ja antilooppeja, mutta myös seeproja, kirahveja ja gepardeja.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Peik Johansson