Elämää suurempi jyvä

Riisi ruokkii puolet ihmiskunnasta. Pieni jyvä on myös aasialaisen kulttuurin perusta.

Teksti: Timo Kuronen

KulttuuriMaatalous ja maaseutuRuokaAasiaKaakkois-AasiaThaimaa

Puolet maailman väestöstä elä riisillä. Kuva: Timo Kuronen Puolet maailman ihmisistä syö riisiä kuin suomalaiset perunaa. Ja jopa enemmän: Aasian riisikulttuureissa elämän jyvä kuuluu joka ateriaan. Lisäksi tulevat riisistä tehdyt välipalat ja jälkiruoat.

Riisiä on helppo syödä, sillä se on ainoa viljalaji, jonka jyviä ei tarvitse murskata keitettynä. Se on myös runsasravinteinen, jos jyviä ei kuorita ja kiilloteta liikaa.

Riisi ei kuitenkaan ole pelkkää ruokaa. Se on myös keskeinen osa aasialaista kulttuuria. Nykyäänkin useimmat riisinviljelijät palvovat riisin jumalatarta. Sadonkorjuun alkaessa sille leikataan varovasti muutama röyhy, ja sato käsitellään huolellisesti, jotta hyvä henki ei jätä perhettä. Onnistuneen satokauden jälkeen juhlitaan koko kyläyhteisön voimin – riisiviinin ja -viinan avulla.

"Thaimaassa riisi on elämän ytimessä. Riisi esiintyy musiikissa, varsinkin kansanlauluissa. Se kuuluu kaikkiin taiteen muotoihin, runoista maalauksiin ja veistoksiin. Se on perinnettä, kansantaruja, rituaaleja ja jopa kieltä. Thaikielen sana ruokailla tarkoittaa nimenomaan riisin syömistä", kertoo thaimaalaisen riisisäätiön pääsihteeri Kwanchai Gomez.

"Useimmille meistä elämä ilman riisiä on yksinkertaisesti mahdotonta."

Arkisen riisikulttuurin lisäksi myös hallitsijat ovat nähneet viljan merkityksen. Seitsemisensataa vuotta sitten nykyisen Thaimaan pohjoisosissa kukoistaneen Lanna-kuningaskunnan nimi tarkoitti miljoonaa riisipeltoa.

Nykyäänkin Thaimaan kuningasperhe isännöi vuotuista brahmaaniperinteen mukaista seremoniaa, jossa valkeat pyhät härät ennustavat tulevan vuoden sateet ja sadon ja suorittavat pienen kyntönäytöksen Bangkokin keskustan juhla-aukiolla.

 

Kiinalaiset kesyttivät

Riisillä on takanaan yhtä värikäs historia kuin sen kasvualueellakin. Villien riisilajikkeiden käyttö ruokana alkoi viime jääkauden lopulla yli 13 000 vuotta sitten. Arkeologien mukaan ensimmäiset riisinviljelijät kaskesivat vainioitaan noin 9000 vuotta sitten nykyisen Jiangxin maakunnan alueella Kaakkois-Kiinassa. Aiemmin riisin alkukodin arveltiin olevan Intiassa Himalajan jokilaaksoissa.

Kun riisiä alettiin kuutisentuhatta vuotta sitten hajakylvön sijasta istuttaa huolellisemmin vakituisille viljelypalstoille, satotasot alkoivat nousta. Kosteikkoalueilla eläneitä villiriisilajikkeita alettiin valikoida tulvatasankojen märkäriisin viljelyyn ja rinnepeltoja alettiin pengertää veden kontrollointia varten.

Mekong-joen varrelta Koillis-Thaimaasta löytyneet yli viisituhatta vuotta vanhat kalliomaalaukset osoittavat, että riisi oli jo tuolloin ihmisten perusruokaa.

Aasian riisi (lat. Oryza Sativa) jaetaan kolmeen päätyyppiin: pitkähköön Intiasta lähtöisin olevaan indicaan, itäaasialaiseen pyöreämpään japonicaan sekä suurijyväiseen Indonesian ja Filippiinien saaristoissa viihtyvään javanicaan, jonka oletetaan olevan indican ja japonican risteytymä.

Vaikka riisi on suurelta osin itsepölytteinen, sen kyky ristiinpölyttyä on johtanut valtavaan määrään sekä villejä että viljeltyjä riisilajikkeita. Niitä arvellaan Aasiassa olleen ainakin 120 000. Ilmeisesti suuren mantereen jokainen lauhkean tai trooppisen vyöhykkeen ekologinen lokero on kasvattanut oman lajikkeensa. Thaimaan kansallinen riisigeenipankki aloitti maan riisilajikkeiden kartoittamisen vuonna 1982; tähän mennessä eri lajikkeita on listattu 5928.

 

Pääomana tieto

Riisinviljelijät ovat perinteisesti viljelleet useita erilaisissa maaperissä viihtyviä ja eri aikaan kypsyviä lajikkeita, jolloin työvoimaa on voitu käyttää tehokkaammin ja huonon sään ja tuholaisten aiheuttamia katoja on pystytty minimoimaan. Parhaista röyhyistä kerättyjen jyvien valinta siemenviljaksi on johtanut luonnolliseen kasvinjalostukseen.

Riisiyhteiskuntia tutkineen Californian yliopiston antropologian professorin Francesca Brayn mukaan riisinviljely on ollut tietovaltaisempaa kuin esimerkiksi vehnän viljely, jonka menestys on perustunut laajoihin pinta-aloihin ja koneellistumiseen.

Koska märkäriisin viljely on mahdollistanut tehokkaan maankäytön ja korkeamman väestömäärän, Bray on varma, että juuri riisi selittää aasialaisten yhteiskuntien sosiopoliittiset ja taloudelliset erot länsimaihin verrattuna.

Edelleenkin suurin osa Aasian riisistä, jopa vientiin suuntautuvasta tuotannosta, kasvaa pienillä perheviljelmillä. Riisi tuottaa hyvin pinta-alaa kohden, sillä kuivapeltojen viljalajeihin verrattuna yhdessä korressa on paljon enemmän jyviä. Usein riisi ei myöskään tarvitse keinolannotteita, sillä kasvi kykenee sitomaan tehokkasti typpeä ja muita ravinteita vetisen vainion maaperästä.

 

Kulttuuri kuolemassa?

Riisiin liittyvä rikas kulttuuriperinne on vaarassa kuihtua kaupallistumisen ja modernisaation myötä, valistaa riisisäätiön pääsihteeri Kwanchai Gomez.

"Käännekohta Thaimaan riisikulttuurissa tapahtui noin vuonna 1947, jolloin uusi maatalouspolitiikka painotti riisin kaupallista viljelyä. Uudet lajikkeet, kemikaalit, keinokastelu ja koneellistuminen ovat sittemmin irrottaneet riisinviljelyn sen riippuvuudesta luontoäitiin."

Nykyään maan viranomaiset ja riisiyhtiöt tarjoavat maanviljelijöille kasvatettavaksi vain 31:tä eri lajiketta, joista useat ovat pitkälle jalostettuja, suurisatoisia ja nopeasti kypsyviä. Muun muassa vuonna 1933 kansainvälisen riisikilpailun Kanadassa voittanut Pinkaew-lajike on kadonnut kokonaan pelloilta.

Thaimaan maanviljelijöiden etujärjestön Suwan Kathawutin mukaan myös viljelijöistä on tuotantopaineiden vuoksi tullut entistä yksilöllisempiä.

"Monet meistä ovat sijoittaneet koneisiin ja kemikaaleihin ilman riittävää tietoa ja velkaantuneet pahoin. Monet ovat joutuneet myymään maansa ja toiset ovat huomanneet, että lisätuotanto vain pienentää riisin hintaa. Olemme entistä riippuvaisempia valtion avusta."

Thaimaa on maailman suurin riisinviejä. Toissa vuonna viljaa vietiin 7,3 miljoonaa tonnia 1,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta. Uusin vapaakauppasopimuksin lukuja yritetään kasvattaa entisestään.

"Näyttöä on jo tarpeeksi siitä, että keskittyminen ulkomaankauppaan on ollut väärä askel. Valtion vientitulojen lisääntyminen ei ole parantanut yhtään viljelijöiden asemaa", Kwanchai lisää.

"Emme selviydy vain olemalla valtion ylpeä tukipilari, jos meillä itsellämme ei ole mitä syödä. Nuoret eivät ole kiinnostuneita työskentelemään maatiloilla nähtyään vanhempiensa taloudellisen ahdingon. Pelkään, että perinteinen riisikulttuuri katoaa maaseudulta muutaman vuosikymmenen kuluessa", Suwan huokaa.

 


 

Reilun riisimyllyn luona

"Miksi ette voi ostaa meiltä enemmän riisiä?" kysyy koillisthaimaalaisen Kutchumin luomuriisiosuuskunnan puheenjohtaja Man Samsee eurooppalaisilta vierailtaan.

"Eurooppalaiset eivät osaa keittää riisiä, se ei ole heidän kulttuuriaan", vastaa sveitsiläisen reilun kaupan yhtiön Claron puheenjohtaja Andreas Sturm naurahtaen. "Hinta ei ole ratkaiseva tekijä pienissä maailmankaupoissa, mutta markkinat ovat rajalliset. Supermarketeissa puolestaan hintakilpailu on kovaa ja ihmiset ostavat halvinta", hän jatkaa vakavampana.

Sturm ja Claron riisikaupoista vastaava Max Leuzinger ovat tulleet tapaamaan thaimaalaisia riisiosuuskuntia ja viljelijöitä neuvotellakseen uusista sopimuksista. Eurooppalaisten maailmankauppojen tekemän sopimuksen mukaisesti Claro hoitaa riisin välittämisen maanosan kehitysmaakauppojen tarpeisiin. Supermarketmyyntiin Claro ei ole lähtenyt mukaan.

Thaimaalaisena kauppaosapuolena on luomutuotannon edistämiseen erikoistunut Green Net -osuuskunta, joka ostaa riisin paikallisilta jäsenosuuskunnilta.

"Green Net on tällä hetkellä maailman suurin luomuriisin tuottaja. Verkoston viljelijöitä on Surinin ja Yasothonin maakunnissa jo yli 1000", kertoo koordinaattori Vitoon Panyakul.

Kestävän kehityksen mallikylä

Kutchumilaiset näkivät jo 1980-luvulla, että kasvinsuojeluaineiden käyttö johti kalojen ja lintujen katoamiseen ja vaaransi viljelijöiden oman terveyden. Kylästä tuli pian kansallisen luomuaktivismin näyteikkuna. Viljelmien sertifiointi aloitettiin 1995, ja Green Net alkoi ostaa osuuskunnan riisiä seuraavana vuonna.

Green Net maksaa viljelijöille myllyttämättömästä jasmiiniriisistä 10 bahtia (0,2 euroa) kilolta, mikä on pari bahtia enemmän kuin kaupalliset myllyt maksavat ei-reilusta ja ei-luomusta jasmiiniriisistä. Lisäksi osuuskunnan kenttätyöntekijät antavat viljelijöille jatkuvaa koulutusta luomutuotannon nikseistä. Useilla Kutchumin perheillä onkin kala-allas ja yli 100 kasvilajin vihannes- ja yrttitarha, jotka takaavat oman ruokaturvan.

Man Samseen mukaan viljelijät ovat nähneet reilun kaupan edut. "Kun mylly on osuuskuntamme hallussa, riisinostajat eivät voi huijata viljelijöitä. Myös riisin laatu pysyy korkeana, sillä jokaisella on pelissä oma hyvinvointi. Kylässämme on oma vaihtopiiri, osuuskassa sekä erityisrahasto apua tarvitseville."

Koska luomuriisin tuotanto kasvaa Thaimaassa paljon nopeammin kuin sen kulutus, Green Net on alkanut huolestua uusien markkinoiden löytymisestä. Claron kanssa keskustellaan keinoista edistää reilun riisin kulutusta Euroopassa.

"Pitäisiköhän meidän ruveta kauppaamaan eurooppalaisille myös riisinkeittimiä, jotta he alkaisivat syödä riisiä enemmän?", Andreas Sturm vihjaisee Vitoon Panyakulille.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2005

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!