Suruliputus unohdetuille

Teksti: Sini Kuvaja

NäkökulmatHätätilaKehitysyhteistyöAasiaEtelä-AasiaKaakkois-Aasia

 

 Kuva: Sini Kuvaja. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
 

Suomi on herännyt ennennäkemättömällä tavalla maailman hätään. Sekä Suomessa että muissa länsimaissa tavalliset kansalaiset ja poliitikotkin on vallannut niin suuri auttamisen halu, että uskon Aasian tuhoalueille virtaavan riittävästi katastrofiapua.

Enemmän olen huolissani avun riittävyydestä myös tulevina vuosina, sillä esimerkiksi Indonesiassa tarve tuelle jatkuu pitkään sen jälkeen, kun media kyllästyy koko aiheeseen.

Katastrofiavun jälkeen on pitkäjänteisen kehitysyhteistyön vuoro. Viimeistään nyt Suomen pitäisi tuntuvasti korottaa kehitysyhteistyömäärärahoja. Pelkkä hätäapu ei riitä, vaan Suomen täytyy sitoutua Aasian maiden auttamiseen pitkällä tähtäimellä. Vanhasen hallitus on kirjannut tavoitteeksi päästä YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Nykyvauhdilla sitä ei tavoiteta ja hallituksen omalle kaudelleen asettamat tavoitteet ovat liian vaatimattomat. Nyt on kirimisen aika.

Maailman valokeila osoittaa hyökyaallon runtelemaan Aasiaan. Valoon ei mahdu monta kriisiä. Varjoon jää joukko muita katastrofeja, ja pelkään, että ne unohtuvat. Katastrofiapujärjestöille on arkipäivää se karu totuus, että toiset kriisit saavat median ja sitä kautta myös kansan huomion ja varat, toiset jäävät huomiotta. Erityisen vaikeita ovat pitkäkestoiset kriisit sekä jatkuvat hiljaiset katastrofit, kuten nälkä ja aids tai vaikka tuhkarokko, joka tappaa vuosittain kaksi miljoonaa lasta.

Maailmassa kuolee joka viikko saman verran ihmisiä nälkään kuin Aasian hyökyaaltokatastrofi vaati uhreja. Pelkästään yhdessä Afrikan maassa, Sambiassa, kuolee puolessa vuodessa sama määrä ihmisiä aidsiin.

Hiljaiset katastrofit ovat ajankohtaisia joka päivä. Kuitenkin viime syksyn nälkäpäiväkeräykseen ihmiset kantoivat ropojaan 2,7 miljoonan euron edestä, kun SPR:n Aasian katastrofikeräys oli jo tammikuun puoliväliin mennessä saanut suomalaisilta kasaan 17 miljoonaa euroa. Unohdetut katastrofit tarvitsevat äänen joka huutaa. Mikä muistuttaisi meitä niistä?

Ehdotan kansallista suruliputusta. Kun Suomessa vedettiin liput tangon puoliväliin uuden vuoden päivänä, lippu liehui ainakin omasta mielestäni yhtä lailla kaikille Aasian katastrofin uhreille kansallisuuksia erottelematta. Suru yhdisti maailman.

Soisin, että myös nälän uhrit eri puolilta maailmaa saisivat Suomessa yleisen suruliputuksen vaikka kerran vuodessa nälkäpäivänä. Kun lähiöt täyttyisivät puolisalossa liehuvista siniristeistä, suomalaiset muistaisivat surren nälkäkatastrofin miljoonia uhreja. Valokeila osoittaisi nälkää, kukkarot avautuisivat, ja apu tavoittaisi aliravitut.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!