Tietämättömyys tappaa

Teksti: Dietrich Fischer

NäkökulmatHätätilaKehitysyhteistyöAasiaEtelä-AasiaKaakkois-Aasia

 

 Kuva: Dietrich Fischer. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
 

Uutiskanava CNN haastatteli Yhdysvaltain valtameri- ja ilmakehätutkimuslaitoksen NOAA:n johtajaa Conrad C. Lautenbacheria tammikuun alussa ja esitti kysymyksen, joka oli kaikkien huulilla. Miksi NOAA ei varoittanut hyökyaallon uhkaamia maita, vaikka se havaitsi voimakkaan maanjäristyksen lähellä Sumatran länsirannikkoa 26. päivänä joulukuuta? Lautenbacher vastasi, että ensinnäkään NOAA:lla ei ollut varoitusjärjestelmää, eikä kyseisissä maissa ihmisiä, joille varoitus olisi voitu lähettää. Toiseksi sillä ei ollut tarkkaa mallia hyökyaallosta, joten se ei tiennyt, kuinka monta ihmistä olisi pitänyt evakuoida.

Ilman kallista varoitusjärjestelmääkin tiedetään, että yhdeksän richterin vedenalainen maanjäristys saattaa aiheuttaa tsunamin ja asettaa maanjäristyksen keskusta ympäröivien rannikkoalueiden tuhannet asukkaat hengenvaaraan. 8,3 richterin maanjärjestys nostatti vuonna 1958 Lituya Baylla Alaskan rannikolla 516 metrin aallot, jotka huuhtoivat puut vuorenrinteiltä. Alue oli onneksi asumatonta.

On totta, että kaikki vedenalaiset maanjäristykset eivät aiheuta tsunamia, mutta epävarmassa tilanteessa on parasta varautua pahimpaan.

Maanjäristyksen havainneiden tiedemiesten moraalinen velvollisuus olisi ollut varoittaa vaarassa olleita, vaikka se ei olisikaan kuulunut heidän toimenkuvaansa. Heillä ei ehkä ollut oikeiden viranomaisten puhelinnumeroita, mutta he olisivat voineet ottaa yhteyttä johonkuhun - edes ystäviin tai sukulaisiin - joka olisi voinut välittää viestin vaarassa olleisiin maihin ja levittää sanaa uhkaavasta hyökyaallosta. Kun yksi ihminen soittaa kymmenelle muulle ja kukin näistä kymmenestä edelleen kymmenelle ja niin edelleen, voidaan tieto teoriassa saada yhdeksällä askeleella miljardille ihmiselle. Viesti kulkisi eteenpäin, vaikka joku ei onnistuisikaan sitä välittämään.

Naapurit voivat varoittaa niitä, joilla ei ole puhelinta. Ne, jotka ovat huomanneet radiossa ja internetissä annetut varoitukset, voivat kertoa niistä muille kasvotusten ja puhelimitse. Vaarassa olleita rannikkoalueita olisi voinut varoittaa huutamalla helikoptereista varoituksia megafoneilla.

On täysin käsittämätöntä, miksi mitään tällaista ei tehty.

Yhdysvaltain ulkoministeriö olisi voinut ottaa suoraan yhteyttä alueen hallituksiin ja alueella oleviin suurlähetystöihinsä. Eräät hallitukset tiesivät uhasta, mutta eivät tehneet mitään turismin vaarantamisen pelossa. Tsunami saavutti Sri Lankan rannikon vasta kolmen tunnin ja 52 minuutin kuluttua - Thaimaan rannikon jonkin verran aiemmin - mutta aikaa varoituksen antamiseen olisi ollut paljon. Syytöksiä voi jaella runsaasti.

Ei ole välttämätöntä tietää täsmälleen, mitkä alueet ovat vaarassa ja tulee evakuoida. Kumpi on vakavampi virhe: se, että siirtyy turhaan pois rannasta vai se, että jää rannalle ja hukkuu?

Sumatran länsirannikon asukkaiden varoittamiseen ei olisi ollut paljon aikaa, ja pahiten kärsineelle Banda Acehin alueellekin tieto olisi pitänyt saada alle 20 minuutissa. Lisäksi osa puhelinlinjoista oli vaurioitunut.

Ihmisille olisi pitänyt opettaa, että voimakkaista maanjäristyksistä seuraa usein tuhoisia aaltoja. Järistyksestä vähin vammoin selvinneet olisivat siten voineet ehtiä turvaan.

Tietämättömyys voi olla turmiollista, ja koulutus voi pelastaa henkiä. Nestehukka on hyvä esimerkki. Ruokalusikallinen sokeria ja teelusikallinen suolaa sekoitettuna litraan keitettyä vettä on lusikallinen kerrallaan nautittuna hyvä lääke äkilliseen koleran tai kuumetaudin aiheuttamaan ripuliin ja voi estää potilaita kuolemasta nestehukkaan. Ennen kuin tämä yksinkertainen hoito keksittiin, koleraan kuoli 30-40 prosenttia potilaista. Perussa vuoden 1991 kolera-epidemian aikana kuoli vain prosentti sairastuneista, koska siellä hoitokeino tunnettiin.

Useat maat ja yksityishenkilöt ovat lahjoittaneet YK:lle pelastustoimiin jo yli kolme miljardia euroa. Se on silti vain prosentin kymmenyksiä maailman armeijoiden yhteenlasketusta vuosibudjetista. Rahaa tulisi ja voidaan antaa paljon enemmän, jotta kuolonuhrien määrä ei kasvaisi janon, nälän, vammojen ja tautien vuoksi.

Tsunamikatastrofissa tiedetään kuolleen jo lähes 300 000 ihmistä. Lisäksi kymmenettuhannet ovat edelleen kadoksissa ja monet ovat vaarassa kuolla saastuneen juomaveden aiheuttamiin sairauksiin.

Tämä suuri kärsimys on kerrankin elävästi osoittanut, kuinka paljon on sellaista rakenteellista väkivaltaa, josta tiedotusvälineet eivät usein muista kertoa: Vauraassa maailmassamme kuolee noin 125 000 ihmistä päivässä, eli yli 45 miljoonaa ihmistä vuodessa, nälkään ja sairauksiin, jotka voitaisiin estää. Suurin osa näistä ihmisistä on lapsia ja vanhuksia. Summa, jonka länsimaalaiset käyttävät jäätelöön, meikkeihin ja lemmikkien ruokkimiseen, riittäisi kattamaan kaikkien maailman vähäosaisten ruoka- ja terveydenhoitokulut. Kaksinkertaistakaamme apumme ja yrittäkäämme paikata tämä valtava epäkohta. ips

kirjoittaja on rauhantutkimuslaitos european university center for peace studiesin tieteellinen johtaja itävallan stadtschlainingissa sekä maailmanlaajuisen rauha- ja kehitysverkoston transcendin toinen johtaja.

 

Käännös Minna Hjort

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!