Paremman elämän toivossa

Belgian lainsäädäntö suojelee ihmiskaupan uhreja. Ehtona on kuitenkin hyväksikäyttäjän ilmiantaminen. Koston pelossa useat uhrit vaikenevat.

Teksti: Taina Tervonen

IhmisoikeudetEurooppaLänsi-EurooppaBelgia

Kuva:xxx_mita_kuvassa_on (Kuvaaja: Zabou Carrere

Syyttäjä Wenke Roggenilla riittää työtä.

 

Kotimaassaan Nigeriassa Sandra, 28, oli neljännen vuoden oikeustieteen opiskelija. Kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta suorittaa opinnot loppuun Euroopassa, 25-vuotias nuori nainen tarttui heti tilaisuuteen. Perillä Belgiassa odotti kuitenkin toisenlainen kohtalo.

 

"Kun saavuimme Brysseliin, henkilö, jonka kanssa olin matkustanut, luovutti minut tuttavalleen. Hänestä tuli ’madame’, parittajani. Minulla ei ollut valinnanvaraa. Itkin viikon, mutta eihän se mitään auttanut."

Sandra pakeni kerran, mutta jäi kiinni kahden viikon kuluttua.

"Minut oli helppo löytää. En tuntenut ketään Brysselissä. Minut vietiin ’kotiin’ ja hakattiin. Ja sitten takaisin töihin."

Toisella kerralla Sandralla oli parempi onni. Hän soitti suoraan poliisille, joka partioi säännöllisesti prostituutioalueilla.

"Yleensä tytöt juoksivat poliiseja karkuun. Eräänä päivänä päätin olla juoksematta ja sain yhdeltä poliisilta käyntikortin. Soitin heti seuraavana päivänä."

Sandra päätyi ihmiskaupan uhreja vastaanottavan järjestön turvakotiin. Tapahtumasta on kulunut pian vuosi. Poliisikuulustelussa Sandra ilmiantoi hyväksikäyttäjänsä, joka tuomittiin kuukausi sitten viideksi vuodeksi vankeuteen. Syytetty on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.
 

Kosto pelottaa

Jos Sandra olisi Belgian sijasta päätynyt Ranskaan, poliisi olisi luultavasti vain passittanut hänet seuraavalla koneella takaisin Nigeriaan. Belgian lainsäädäntö on vuodesta 1995 alkaen suojellut ihmiskaupan uhreja, yhtenä harvoista Euroopan maista. Ilmoittauduttuaan poliisille tai yhdelle kolmesta uhreja vastaanottavasta järjestöstä uhrilla on puolitoista kuukautta aikaa päättää, suostuuko hän yhteistyöhön poliisin kanssa. Uhrin on myös mietittävä, pystyykö hän katkaisemaan kaikki yhteydet hyväksikäytön aikana tuntemiinsa henkilöihin.

Päätöksestä riippuu, jatkuuko suojeluprosessi vai joutuuko uhri palaamaan kotimaahansa. Suurimmassa vaarassa olevat voivat oleskella puoli vuotta järjestöjen turvataloissa. Vakituinen oleskelulupa heltiää vasta, kun hyväksikäyttäjä on saanut langettavan tuomion oikeudessa. Lainsäädännön nojalla myönnetään vuosittain 100-150 oleskelulupaa.

Kaikki eivät uskalla hakea apua saati ilmiantaa hyväksikäyttäjänsä. Väkivalta, raiskaukset ja niillä uhkailu pitävät monet hiljaisina, etenkin jos uhrilla on kotimaassaan lapsia tai perhettä. Sandrakin halusi ensin vain palata takaisin kotiin.

"Mutta poliisit sanoivat, että jos minä en ilmianna parittajaani, hänellä on pian uusi tyttö kadulla."

Sandran "madame" oli uhkaillut häntä myös voodoo-riitein. "Kaikille nigerialaistytöille oli kerrottu, että jos puhumme poliisille, siitä seuraa hirvittäviä kärsimyksiä, sairauksia ja kuolema. Minä en uskonut häntä, mutta monet muut uskoivat."

"Useimmat pelkäävät poliisia", vahvistaa ihmiskaupasta vastaava syyttäjä Wenke Roggen Brysselin tuomioistuimesta. "Monet hakevat apua vasta, kun he eivät enää mitenkään kestä tilannetta."

Roggen kertoo nuoresta bulgarialaisnaisesta, pienen tyttären äidistä, joka oli toiminut useita vuosia prostituoituna kotimaassaan. Parittaja oli siepannut tyttären ja salli tapaamiset kerran kuussa, jos nainen tuotti tarpeeksi. Kahden vuoden kuluttua nainen lähetettiin Belgiaan paremmin maksavien asiakkaiden toivossa.

"Teki hän niin tai näin, tytärtään tuo nuori äiti ei enää tavannut. Hänellä ei ollut enää mitään menetettävää."

Kuva: xxx_mitä_tässä_kuvassa_on. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
 

Vapauden hinta: 60 000

Bulgarialaisnaisen tavoin osa uhreista tietää tulevansa prostituoiduksi, aavistamatta kuitenkaan olosuhteita: töitä tehdään 12 tuntia päivässä eikä vapaapäiviä ole. Liian pienistä ansioista seuraa pahoinpitelyjä. Harva osaa puhua maan kieltä ja taustalla häilyy uhka karkotuksesta kotimaahan.

"Osa luulee voivansa pitää puolet ansioista. Todellisuudessa kaikki on luovutettava parittajalle", kertoo Roggen. Valtaosa hänen käsittelemistään tapauksista koskee 18-25-vuotiaita nuoria naisia, jotka tulevat Albaniasta, Bulgariasta ja Nigeriasta.

"On myös niitä, jotka eivät pidä itseään uhreina", muistuttaa komisario Wim Bontinck Belgian keskusrikospoliisin ihmiskauppajaostosta. Hän ottaa esimerkiksi nigerialaisprostituution: tytöt ostavat itselleen vapauden luovuttamalla ansionsa parittajalleen tiettyyn kokonaissummaan asti. Sen jälkeen he voivat tuotattaa itselleen tytön kotimaasta ja ryhtyä vuorostaan parittajiksi.

"Minun olisi pitänyt maksaa takaisin 60 000 euroa", kertoo Sandra. "Oma parittajani oli aikoinaan maksanut vapaudestaan 55 000 euroa. Sitä varten saa tehdä töitä monta vuotta!"

Vapauden ostaminen on käytössä myös muilla ihmiskaupan alueilla. Vaikka yli puolet suojelua hakevista uhreista tulee edelleen prostituution kautta, järjestöt tapaavat yhä enemmän taloudellisen hyväksikäytön uhreja: laittomien tekstiilipajojen kiinalaisia työntekijöitä ja yksityistalouksissa toimivia siivoojia.

"Joskus naiset siirretään prostituutiosta siivoojiksi, kun he eivät enää tuota tarpeeksi kadulla", toteaa Bontinck.

Asiakkaalta peritystä maksusta vain murto-osa päätyy työntekijän taskuun.

Hyväksikäyttö voi tapahtua myös perhepiirissä. Sierraleonelainen Mary, 26, tuli Belgiaan kolme vuotta sitten tätinsä kanssa, jonka perheessä hän oli ollut kotiapulaisena jo useita vuosia. Belgiassa täti miehineen takavarikoi hänen passinsa. Marysta tuli laiton siirtolainen, joka ei uskaltanut vuosikausiin hakea apua, vaikka joutuikin tekemään palkatta töitä ympäri vuorokauden ja pakoilemaan perheenpään lähentelyä.
 

Tarpeelliset todisteet

Marylla ja Sandralla oli onnea, sillä kumpikin tunsi hyväksikäyttäjänsä tarpeeksi hyvin voidakseen ilmiantaa tämän poliisille. Järjestöt ja tuomioistuimet törmäävät yhä useammin uhreihin, joilla ei ole tarpeeksi todisteita hyväksikäytöstä. Siinä tapauksessa uhrilla ei yleensä ole mahdollisuutta saada turvapaikkaa. Edessä on joko paluu kotimaahan tai laiton siirtolaisuus Belgiassa.

Antwerpenissa toimivaan Payoke-järjestöön vuonna 2003 tehdyistä 163 ilmoituksesta vain 49 johti suojeluun. Brysselissä sijaitseva Pag-Asa -järjestö vastaanotti 326 ilmoitusta, joista 96 johti suojeluun. Koska järjestöjen turvakodeissa on vain rajoitettu määrä paikkoja - 15-16 paikkaa jokaista kolmea järjestöä kohti - ne varataan suurimmassa vaarassa oleville uhreille, joiden ilmiannon voidaan ajatella johtavan syytteeseen. Muut uhrit joutuvat selviytymään työluvan ja sosiaaliturvan avulla oikeudenkäyntiin asti.

"Joudun jättämään asian silleen lähes kahdessa kolmesta tapauksesta", kertoo syyttäjä Roggen. "Todisteita ei ole tarpeeksi, tai tekijä on kadoksissa, poistunut maasta tai kuollut."

Näissä tapauksissa uhrin oleskelulupaa automaattisesti uusita. Jos kyse on vakavasta hyväksikäytöstä, ja uhri on antanut seikkaperäisiä lausuntoja poliisille, hän voi saada oleskeluluvan "poikkeuksellisista syistä". Sama käytäntö on voimassa, jos uhri on ehtinyt oleskella Belgiassa vähintään kaksi vuotta poliisille ilmoittautumisesta alkaen. Viimeinen vaihtoehto on paluu kotimaahan, jota vain aniharvat harkitsevat. He valitsevat mieluummin laittoman siirtolaisuuden - ja putoavat helposti takaisin hyväksikäyttäjien verkostoihin.

Lain sudenkuopista huolimatta sen asettamia ehtoja pidetään tarpeellisina väärinkäytösten estämiseksi.

"Tarkoitus on auttaa uhreja, mutta myös taistella rikollisverkostoja vastaan. Uhrien todistukset ovat poliisille ensisijaisen tärkeitä", toteaa Anne Vauthier Pag-Asa -järjestöstä.

"Uhrit, jotka eivät uskalla todistaa hyväksikäyttäjiä vastaan, ovat usein kaikkein suurimmassa vaarassa", muistuttaa kuitenkin Patricia Lecocq rasisminvastaisesta Centre pour l’égalité des chances -järjestöstä, joka toimii asianomistajana useimmissa oikeudenkäynneissä.
 

Onko ihmiskaupalla loppua?

Komisario Bontinck ei väheksy uhrien todistuksia, mutta muistuttaa hyväksikäyttäjien kekseliäisyydestä.

"He toimivat yksin tai pienissä, 4-5 hengen ryhmissä, jotka tekevät yhteistyötä. Kyse on vain äärimmäisen harvoin hierarkkisesta verkostosta. Yhden uhrin ilmianto johtaa korkeintaan yhden tai kahden tekijäryhmän pidättämiseen, ja markkinat palaavat hyvin nopeasti ennalleen."

Sandrakaan ei oikein usko ihmiskaupan loppumiseen. "Jos menisin Nigeriaan kertomaan, miten kamalaa Euroopassa on, ensimmäiseksi minulta kysyttäisiin, miksi olen jäänyt sinne!"

Ihmiskaupan syyt piilevätkin jossain hyvin syvällä. Payoken toiminnanjohtaja Patsy Sörensen vierailee säännöllisesti uhrien kotimaissa ja näkee sen äärimmäisen köyhyyden, joka ajaa nuoret naiset ja miehet hyväksikäyttäjien käsiin. "Kukapa ei lähtisi hakemaan parempaa elämää?"

Sandra uskoo vihdoin ja viimein löytäneensä paremman elämän. Hän on juuri muuttanut omaan asuntoon ja haaveilee oikeustieteen opintojen jatkamisesta. Vanhemmilleen hän ei ole tapahtuneesta kertonut. "Ehkä kerron joskus, en nyt."

Sandran ja Maryn nimet on muutettu heidän pyynnöstään.


Uhrien suojelu retuperällä Euroopassa

Vaikka ihmiskauppa onkin tavalla tai toisella kielletty lähes kaikissa Euroopan maissa, uhrien suojelu on vielä alkutekijöissään. Useissa maissa, kuten Englannissa ja Alankomaissa, lainsäädäntö koskee ainoastaan prostituutioon liittyvää ihmiskauppaa. Italiassa, Ranskassa, Belgiassa ja Itävallassa ihmiskaupan määritelmä on laajempi.

Monissa maissa uhrin suojelu riippuu tämän halukkuudesta yhteistyöhön poliisin kanssa. Poikkeuksena mainittakoon Italian ja Itävallan lainsäädännöt, jotka suojelevat kaikkia ihmiskaupan uhreja, riippumatta siitä, ilmiantavatko nämä hyväksikäyttäjänsä vai eivät.

Asiaa on pohdittu myös Euroopan unionin tasolla. Ihmiskauppa kielletään sekä EU:n perusoikeusasiakirjassa että neuvoston puitepäätöksissä.

Huhtikuussa 2004 neuvosto antoi direktiivin oleskeluluvasta, joka myönnetään viranomaisten kanssa yhteistyötä tekeville uhreille. Euroopan komissio puolestaan perusti vuonna 2003 ihmiskauppaa käsittelevän asiantuntijaryhmän. Tänä vuonna komission on tarkoitus julkaista tiedonanto tulevista toimistaan. Pohjana on käytetty vuonna 2002 hyväksyttyä Brysselin julistusta ihmiskaupan ehkäisemisestä. Kaikki jäsenmaat joutuvat ennen pitkää muuttamaan lainsäädäntöään direktiivien mukaisesti.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!