Tilastot vastaan todellisuus

Teksti: Henri MyrttinenTeksti: Lotta Valtonen

TalousKauppaYhtiötAasiaKaakkois-AasiaIndonesiaAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambik

Kuva: Kaupankäyntiä Indonesiassa. (Kuvaaja: Henri Myrttinen

Indonesian tärkein elintarvike on riisi, jonka ostamiseen kuluu keskimäärin viidesosa indonesialaisten palkasta.

Etelä-Mosambikissa sijaitsevan Bombofon kylän pienviljelijät, suurin osa naisia, hytisivät heinäkuun sateessa. Sateet olivat kuitenkin tervetulleita, sillä viljelmät ovat täysin riippuvaisia niistä. Kastelujärjestelmiin ei ole varaa. Bombofon kylän naiset tuntevat nälän ja ovat vastaanottaneet ruoka-apua. "Joskus kuivuuden aikana saamme ruoka-apua ja silloin se tulee tarpeeseen", he kertovat.

Eteläistä Afrikkaa kohtasi 2001-2003 ruokakriisi. Mosambikissakin, joka oli yksi vähiten kärsineistä maista, yli puoli miljoonaa ihmistä oli ruoka-avun varassa. Nälkä oli pahinta maan etelä- ja keskiosissa, joissa sadot olivat erittäin huonot kuivuuden takia. Tilannetta pahensi se, että nämä olivat samoja alueita, jotka vuonna 2000 joutuivat katastrofaalisten tulvien alle.

Kuivuus oli vuonna 2004 ongelma myös Indonesiassa, erityisesti itäisillä saarilla. Sateet olivat 2-3 kuukautta myöhässä, ja myös edellisinä vuosina perinteiset sääkuviot ovat olleet sekaisin.

"Lieneekö tämä sitten El Niñoa vai kasvihuoneilmiötä vai mitä, mutta ei tämä tavallista ole", pohtii pienviljelijä Pak Gabriel Floresin saarelta.

Asiaan eivät kuitenkaan vaikuta ainoastaan globaalit ilmiöt vaan myös paikalliset ympäristötekijät. Monelta saarelta ovat metsät kadonneet käytännössä kokonaan, mikä on muuttanut paikallisen ilmaston entistä kuivemmaksi. Kun sateet sitten tulevat, ei ole enää kasvillisuutta, joka estäisi ruokamultakerroksen eroosiota.

Köyhyys suurin syyllinen

Ensi silmäykseltä voisi siis kuvitella, että nälkä oli seurausta ruoan tuotantokapasiteetin vähyydestä. Eteläisen Afrikan ruokaturvafoorumin marraskuussa 2004 julkistama raportti antaa kuitenkin moniulotteisemman kuvan tilanteesta ja mahdollisista ratkaisuista.

"Vaikuttaa siltä, että eteläisen Afrikan väestön ruokaturva on aiempaa epävarmempaa. He ovat luultavasti aiempaa alttiimpia säämuutoksille ja taloudellisille ja sosiaalisille kehityssuunnille. Jos näin on, viime vuosikymmenten kehitysyritykset ovat selvästi epäonnistuneet", raportissa todetaan.

Mosambikissa aliravittujen määrä kasvoi koko 80-luvun, jolloin maa oli sodassa. Vuonna 1992 solmitun rauhansopimuksen jälkeen tilanne on parantunut, mutta yhä puolet kansasta kärsii nälästä. Maalla on vakava nälkäongelma, jonka ratkaisu ei ole pelkästään tuotannon lisääminen.

 

 Kuva: Mosambikilaisnainen tekee maissipuuroa. (Kuvaaja: Lotta Valtonen)
Maissipuuro on mosambikilaisten perusruokaa.

Mosambikissa on tarpeeksi ruokaa. Osa on omaa tuotantoa, joka on sodan jälkeen noussut huomattavasti, osa tuodaan ulkomailta. Maan pohjoisosissa tuotetaan ruokaa usein jopa vientiin, kun taas etelässä turvaudutaan etenkin Etelä-Afrikasta tuotaviin ruokatarvikkeisiin. Tuonti on suhteellisen halpaa, koska kuljetuskustannukset jäävät alhaisiksi. Pohjoisesta ei kannata tuoda ruokaa etelään huonojen yhteyksien takia.

Tästä huolimatta ihmisillä ei ole riittävästi ruokaa. Syynä ovat köyhyys ja rahallisten tulojen vähyys, sillä ihmiset ostavat huomattavan osan ruokatarpeistaan. Mosambikin eteläosissa tulojen vähyyteen on vaikuttanut etenkin se, etteivät miehet enää säästötoimenpiteiden ja tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan takia pääse töihin Etelä-Afrikan kaivoksiin ja lähetä sieltä rahaa kotiin. Sosiaaliturva on lähes olematon.

Talouspolitiikka ja ruokaturva

Indonesian tärkein elintarvike on riisi, jota keskiverto indonesialainen kuluttaa noin 133 kiloa vuodessa. Keskimäärin 20 prosenttia indonesialaisen palkasta menee riisin ostamiseen, köyhimmillä 30 prosenttia tai enemmän. Vuonna 1991 Indonesiasta tuli omavarainen riisin suhteen, mutta kymmenen vuotta myöhemmin se oli taas nettomaahantuoja.

Kenraali Suharton diktatuurin aikana Indonesia pyrki teollisuusmaiden lainojen avulla lisäämään riisintuotantoa alueilla, joilla sitä ei perinteisesti ollut. Riisinviljelijöitä siirrettiin Jaavalta ja Balilta tuhansittain muille saarille. Tuotannon lisääminen onnistui harvoin, mutta kysyntä sen sijaan kasvoi, kun riisi korvasi perinteiset paikalliset kasvit kuten maissin, kassavan tai bataatit. Perinteisillä riisinkasvatusalueilla riisipellot ovat häviämässä uusien asuinalueiden, teollisuusalueiden, hotellien tai golfkenttien alta.

Riisin sekä muiden peruselintarvikkeiden jakelu on Indonesian itsenäisyydestä lähtien ollut valtiollisen logistiikkamonopolin Bulogin käsissä. Vaikka Bulogin tarina on ollut usein myös tarina korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä, Bulog onnistui parantamaan indonesialaisten ruokaturvaa, eikä akuutteja nälänhätiä ole ollut 1960-luvun jälkeen, paitsi aseellisten konfliktien riivaamilla alueilla.

Bulog on kuitenkin ollut "markkinatalouteen sopimattomana" pitkään kansainvälisten rahoittajien silmätikkuna ja sen monopolia ollaan vähitellen purkamassa.

Myös kaksi muuta ruokaturvan kannalta keskeistä päätöstä tehtiin viime vuonna WTO:n ja IMF:n painostuksesta: vesi yksityistettiin, ja hallitus on luopumassa polttoainetuista. Makrotaloudellisen ideaalimallin mukaan vesimonopolin purkamisesta saadut varat ja tukien leikkaamisesta saadut säästöt menisivät terveydenhuollon ja koulutuksen parantamiseen. Veden yksityistäminen on johtanut hintojen nousuun esimerkiksi Jakartassa, missä vesihuolto on ranskalaisen Suez Lyonnais des Eaux'n käsissä. Luvattuja parannuksia veden saatavuuteen ei ole täytetty.

Polttoainetukien loppumisella on ruokaturvan kannalta vakavammat seuraukset. Seuduilla, jotka ovat riippuvaisia ruokatarvikkeiden tuonnista, polttoaineen hinnan nousu on helmikuusta lähtien heijastunut suoraan ruoan hintoihin. Monet indonesialaiset perheet käyttävät kaasua keittämistä varten - sen hinta nousi alkuvuodesta kertaheitolla 40 prosenttia.

"Mitä auttaa, jos meillä on nyt enemmän ruokaa, jos emme pysty keittämään sitä? Mitä auttaa, jos lähimpään kaupunkiin joskus tulevaisuudessa tulee parempi koulu tai terveyskeskus, jos meillä ei ole enää varaa polttoaineeseen, jotta pääsisimme edes niihin, jotka nyt ovat siellä", tuhahtaa Keski-Kalimantanilla kyläaktivistina toimiva Harbandi.

FAO:n luvut kertovat siis vain osan tarinasta. Jopa niissä maissa, joissa raportin mukaan on tapahtunut parannusta, suuri osa ihmisistä on edelleen kaukana ruoka-turvasta. Heidän tilannettaan heikentävät entisestään köyhyys, ympäristötekijät, hiv/aids sekä talouspoliittiset päätökset, jotka eivät ota huomioon ruohonjuuritason ongelmia.



Hiv ja aids kadottavat tiedon

Mosambikissa arviolta 13 prosenttia väestöstä on hiv-positiivisia. Epidemian seuraukset ruokaturvatilanteeseen tulevat olemaan merkittäviä. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n arvion mukaan viidesosa Mosambikin maatyövoimasta menetetään vuoteen 2020 mennessä aidsin takia.

FAO varoittaa hiv:n ja aidsin vaikutuksista omavaraisviljelyyn myös perinteisen tiedon katoamisen kautta. Uusi tutkimus todistaa, että hiv ja aids köyhdyttävät maalla eläviä perheitä. Tutkimuksen mukaan 45 prosenttia kotitalouksista, joissa on sairaita perheenjäseniä, on vähentänyt viljellyn maan pinta-alaa ja kaksi kolmasosaa kertoo vähentäneensä viljeltyjen kasvien määrää. Ihmiset viljelevät niitä tuotteita, jotka vaativat vähiten työtä.

Hiv ja aids myös vähentävät perinteisen maataloustiedon siirtymistä nuoremmille sukupolville.

"Suurin osa pienviljelijöistä käyttää itse tuottamiaan siemeniä. Tieto siitä, miten hyvät siemenet tunnistetaan, miten niitä parannetaan ja säilötään siirtyy vanhemmilta lapsille", tutkimuksen kirjoittaja Rachel Waterhouse kertoo FAO:lle. "Kun tietyn kasvin viljely lopetetaan, tieto ei enää kulkeudu."

Perinteiset viljelylajikkeet ovat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja antavat usein pienen sadon myös kuivuuskausien aikana. Monet hybridilajikkeet eivät kestä kuivuutta yhtä hyvin, eikä pienviljelijöillä ole varaa ostaa niihin tarvittavia lannoitteita.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!