Nono Simelela, Rouva Aids

Hiv ei tartu tyhjiössä vaan silloin kun ihmiset ilmaisevat seksuaalisuuttaan, sanoo eteläafrikkalainen Nono Simelela kansainvälisestä perhesuunnittelujärjestöjen liitosta.

Teksti: Katja Alaja

IhmisoikeudetAfrikkaEteläinen AfrikkaEtelä-Afrikka

 

 Kuva: Nono Simelela. (Kuvaaja: Arjen van de Merwe)
Nono Simelela puolustaa köyhien ja lukutaidottomien oikeutta seksuaalisuuteen.

Nono Simelela, 44, on todella vapautuneen oloinen. Syynä iloon on vapaa-aika - herkku, josta Simelela pystyi aiemmin vain haaveilemaan.

"Minulla on mahdollisuus lukea vaikkapa jokin novelli aids-kirjan sijaan. Vaihtoehtoisesti voin mennä hierontaan tai joogaamaan. Voin pitää lounastauon työskentelyn lomassa, koska alituinen paine on hellittänyt."

Hän viittaa yli seitsemänvuotiseen työrupeamaansa Etelä-Afrikan aids-direktoraatin johtajana ja hiv/aidsin kansallisen hoito-ohjelman veturina. "Rouva Aidsin" pesti oli raskas, sillä samaan aikaan, kun Simelela selitteli Etelä-Afrikan hallituksen ristiriitaista hiv/aids-politiikkaa eri osapuolille, hänen piti viedä asioita eteenpäin.

Viime elokuusta lähtien Simelela on vaikuttanut teknisen tiedon johtajana kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liiton IPPF:n pääkonttorissa. Hänen tehtävänään on tukea IPPF:n aluejärjestöjä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämisessä.

Intohimo ja nöyryys

Simelelan elämää voi luonnehtia loikkaamiseksi taistelukentältä toiselle. Hän on säännöllisin väliajoin hypännyt uusiin, entistä suurempiin saappaisiin.

Itsensä toteuttamista tärkeämpää on ollut Simelelan halu olla hyödyksi muille. Kipinä syttyi kouluaikoina. Simelela opiskeli pienessä katolisessa maalaiskoulussa, jonka yhteydessä oli lähetyssairaala.

"Lääkäri istui puun alla ja tutki potilasta. Hänellä ei kuitenkaan ollut stetoskooppia korvassa, joten tajusin, että jokin on pielessä. Raivostuin ja menin valittamaan asiasta rehtorille, joka kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä asialle. Vastasin, että aion ryhtyä lääkäriksi, jotta eteläafrikkalaiset saavat kunnon hoitoa", Simelela kertoo 14-vuotiaana tekemästään päätöksestä.

Kymmenen vuoden päästä Simelelasta tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta gynekologi. Työt jatkuivat tutun professorin rinnalla yliopistossa. Lisäksi perheen sairaudet vaativat osansa Simelelan niukasta vapaa-ajasta.

Hedelmättömyys oli tyypillisimpiä ongelmia nuoren asiakaskunnan keskuudessa. Monet raskaana olevat kärsivät korkeasta verenpaineesta. Mukavia hetkiä olivat vauvojen syntymät, joita Simelela pitää naisen elämän kohokohtina.

"Opin olemaan intohimoinen ja nöyrä sitä kohtaan, mitä teen. Täytyy olla valmis kuuntelemaan ihmisiä ja antaa heidän kertoa, miten he toivovat tulevansa neuvotuiksi."

Omat ongelmat

Kuva:xxx_mita_kuvassa_on (Kuvaaja: Arjen van de Merwe

Kolmekymppisenä Nono Simelela alkoi ajaa abortin laillistamista ja tutki äitiyskuoleman syitä.

Työ yliopistolla lisäsi Simelelan arvostusta, joten hänen oli helppo päästä mukaan terveysministeriön työryhmiin. Kolmikymppinen Simelela ajoi abortin laillistamista ja tutki äitiyskuolemien syitä.

Simelela sai selville, etteivät raskaana olevat naiset tienneet, milloin jokin oli pielessä ja mistä hakea apua. Toisinaan esteenä ei ollut tiedonpuute vaan se, että naiset eivät päässeet hoitoon matkustusongelmien tai hoitohenkilökunnan osaamattomuuden takia.

"Kuvani naisten haasteista alkoi laajeta. Tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni hallituksen terveysohjelmien ja -järjestelmän merkityksen ja halusin mukaan päättämään asioista."

Vaikka asiat sujuivat työrintamalla, kotona ja yhteiskunnassa kuohui. Vastoin isänsä tahtoa Simelela oli päätynyt naimisiin taiteilijan kanssa. Riitaisaa avioliittoa varjosti kotiväkivalta.

"Ajauduimme puolisoni kanssa kauemmas toisistamme, sillä uppouduin enemmän ja enemmän työhöni, minulle turvallisimpaan paikkaan. Ammatti-identiteetti oli ainoa identiteettini."

Simelela kamppaili jatkuvasti kieltojen siivittämän katolilaistaustansa kanssa. Simelela sanoo, että sillä oli huono vaikutus häneen yksilönä, sillä hän ei oppinut tekemään hyviä valintoja. Esimerkiksi seksuaalisuus oli Simelelalle tabu yliopistovuosiin asti, jolloin hän yllätyksekseen totesi, että miehille voi jopa puhua.

Myös yhteiskunta tunkeutui yksityiselämään, kun Etelä-Afrikan apartheid alkoi murentua. Simelelan puoliso ajoi aktiivisesti demokratiaa ja kävi omaa taisteluaan.

Liitto päättyi ja lapset, joita on kaikkiaan kolme, jäivät Simelelalle.

Tasapainoilua eri suuntiin

1990-luvun alussa hiv ja aids alkoivat lisääntyä myös Etelä-Afrikassa. Hallitus ryhtyi toimiin kuitenkin vasta vuonna 1997, kun sairaudesta oli kehkeytynyt suuri poliittinen asia. Simelela kutsuttiin terveysministeriön hiv/aids-yksikön vetäjäksi.

Simelela alkoi viritellä keskustelua, jotta Etelä-Afrikkaan saataisiin hiv:n ja aidsin ehkäisy- ja hoito-ohjelma. Se oli todella vaikeaa, sillä Simelela halusi samaan pöytään terveysalan asiantuntijoiden lisäksi koulutuksen, vesihuollon ja sosiaalisen kehityksen parissa työskenteleviä ihmisiä.

Myös hiv/aidsin parissa työskentelevät kansalaisjärjestöt kutsuttiin mukaan. Se oli todella uutta, sillä apartheidin aikaan järjestöt olivat hallituksen käsikassaroita. Simelelan asenteesta kertoo sekin, että hänen aikanaan järjestöjen rahoitus kolminkertaistui.

Sitä mukaa, kun Etelä-Afrikan hiv- ja aids-luvut kohosivat, vaatimukset lääkehoidosta kasvoivat. Soppaa kuumensivat presidentti Thabo Mbekin julkiset lausunnot, joiden mukaan hi-virus ei aiheuta aidsia. Hallituksen, kansalaisjärjestöjen ja median välillä tasapainoilleelta Simelelalta löytyy ymmärrystä Mbekiä kohtaan.

"Suurin asia oli hiv:n laajempien, ei pelkästään lääketieteellisten vaikutusten pohtiminen, ja luulen, että presidentti yritti ilmaista tätä, mutta toimittajat kaappasivat keskustelun leimaten Mbekin", Simelela erittelee. Hän lisää sanoneensa ihmettelijöille, että häntä ei presidentin ideologia kiinnosta niin kauan kuin hänellä on budjetti.

Lääkehoito-ohjelma valmistui neljän vuoden tiiviin työstämisen jälkeen, mutta kesti vielä kaksi vuotta ennen kuin hallitus hyväksyi sen osana laajempaa aids-ohjelmaa. Elettiin loppuvuotta 2003.

Seksuaalisuus kunniaan

Lääkehoito-ohjelman toteuttaminen alkoi takkuillen. Hallituksen virallisena tavoitteena oli saada 53 000 aids-potilasta antiretroviraalihoidon (ARV-hoito) pariin maaliskuun 2004 loppuun mennessä, mutta yleisten arvioiden mukaan luku jäi reilusti alle kymmeneen prosenttiin tästä.

Simelelan mukaan taustalla oli monia eri syitä. Hän mainitsee lääkäreiden ja terveydenhoitajien kouluttamisen, lääkehoitoa tarvitsevien potilaiden tavoitettavuusongelmat ja heidän puutteellisen ymmärryksensä antiretroviraalihoidosta.

Aikaa kului niin ikään hoitopisteiden valtuuttamiseen ja siihen, että lääkkeitä ei ollut saatavilla hankintahankaluuksien takia. Lokakuuhun 2004 mennessä ARV-hoitoa sai 20 000 potilasta, mutta tällöin Simelela oli jo siirtynyt IPPF:n palvelukseen.

"Koska viitekehys oli paikallaan, koin, ettei minua yksilönä enää tarvittu. Olin tehnyt koko ikäni töitä hallitukselle, joten halusin ymmärtää, miten kansainvälinen kansalaisjärjestökenttä toimii. Suunnitelmanani on hankkia kokemusta ja palata jossakin vaiheessa takaisin Etelä-Afrikkaan antamaan neuvoja tulevaisuuden seksuaali- ja lisääntymisterveyspolitiikasta."

Hiv ja aids ovat tärkeä osa Simelelan työtä IPPF:ssä. Hänen tehtävänään on varmistaa, että pääkonttori tukee aluejärjestöjä niiden erityistarpeiden ja liiton strategian mukaisesti. Strategiassa painotetaan seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden, -tiedon ja -oikeuksien varmistamista nuorille ja marginalisoituneille ryhmille, kokonaisvaltaista hiv/aids-työtä, turvallista aborttia sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden ja -oikeuksien ajamista.

Simelelasta hiv ja aids on suurin seksuaali- ja lisääntymisterveysongelma tällä hetkellä, vaikka moni näkee sen vain tarttuvana tautina. Tällöin sitä ei kytketä osaksi perhesuunnittelu- ja lisääntymisterveys- eikä laajempia kehitysohjelmia.

"Hiv ei tartu tyhjiössä, vaan silloin kun ihmiset ilmaisevat seksuaalisuuttaan, on sitten kyse naisesta ja miehestä tai kahdesta miehestä. Ihmiseltä voidaan mielestäni ottaa pois monia oikeuksia, muttei oikeutta olla humaani. On ihan sama, kuinka köyhiä, lukutaidottomia ja epätoivoisia ihmiset ovat, he tuntevat ja haluavat ilmaista tunteitaan, seksuaalisestikin", seksuaalisuuden rajoittamista vastustava Simelela heittää poliitikkojen suuntaan.

Simelelasta hiv-negatiivisten pitäminen negatiivisina ei riitä. Rakkautta ja seksuaalisuutta on opittava ilmaisemaan epidemian keskellä, sillä rakastuminen ei erittele positiivisia ja negatiivisia.

"Ja mitä meillä on tarjota nuorille hiv-positiivisille, jotka haluavat lapsia?", erityisesti nuorten puolia pitävä Simelela kysyy.

Ratkaisu lasten kasvatuksessa?

Vaikka lääkehoitoaloitteet, kuten maailman terveysjärjestön WHO:n "3 by 5" (ARV-hoitojen takaaminen kolmelle miljoonalle ihmisille tämän vuoden loppuun mennessä) ovat Simelelasta hyviä, ne eivät vastaa aidsia sairastavien ihmisten muihin tarpeisiin. Mitä terveemmäksi ihminen itsensä tuntee, sitä enemmän hän kaipaa osallistumista yhteiskunnan rientoihin.

"Vieraillessani Haitissa vuonna 2002 tapasin naisen, joka sai ARV-hoitoa. Kysyessäni, mikä hänen suurin ongelmansa on, hän vastasi olevansa terve ja tarvitsevansa työtä. Lääkehoito-ohjelmiin osallistuville tulisikin tarjota ammatillista koulutusta."

Simelela siirtyy puhumaan miesten roolista seksuaali- ja lisääntymisterveystyössä. Hänen mielestään naiset ovat edistäneet oikeuksiaan liian naislähtöisesti. Osallistamisen huumassa ei ole pohdittu riittävästi sitä, että naiset ovat yhteisöjen jäseniä, kumppaneita ja äitejä.

"Juuri siksi meillä on naisia, jotka tietävät, että kondomi estää hiv-tartunnan ja miehiä, jotka eivät."

Simelela hakisi ratkaisua kasvatuksesta.

"Etelä-Afrikka, kuten muut maat, pärjää vain sillä, että se sosiaalistaa lapset toisin kuin ennen. Sanon jatkuvasti pojalleni, että paras lahjani hänelle on malli siitä, mitä on olla rakastettava ihminen. Jos pystyy siihen, on epätodennäköistä, että vahingoittaa kumppaniaan ja että tuntee olonsa turvattomaksi suhteessa. Meidän on huomioitava tämä myös vanhempina."

www.ippf.org

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!