Lennonin silmälasit

Kuubalainen elokuva kehittyi sosialistisen realismin ja länsimaisten vaikutteiden puristuksessa. Nyt valtion sensuuria suurempana huolena on rahapula.

Teksti: Anna Berghäll

PitkätKulttuuriAmerikkaKaribiaKuuba

Kuva: Havannalaista katumaisemaa elokuvasta Musica Cubana. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän

Tällaiseksi me Kuuban miellämme: Vanhoja amerikanrautoja, kaunis mutta rapistunut Havanna.

On keskiyö ja vahdinvaihdon aika. Termospullolla varustautunut mies tulee päästämään toverinsa kotiin, tarjoaa tälle hömpsyt kuumaa juomaa ja istahtaa rankkasateeseen John Lennonin patsasta vastapäätä. Patsaalle on palkattu ympärivuorokautinen vartija, ettei Lennonin silmälaseja enää varastettaisi, kuten kerran oli päässyt käymään.

Kohtaus on elokuvasta Suite Habana, joka oli Tampereen elokuvajuhlien Kuuba-teeman avainteos. Fernando Perezin surumielisessä dokumentissa yhdistyvät Kuuban voimakas dokumenttielokuvan perinne ja hienovarainen nyky-Kuuban kritiikki. Ilman puhuttua tai kirjoitettua tekstiä toteutettu elokuva vie katsojan sisälle Havannan nykytodellisuuteen kuvaamalla parinkymmenen kaupunkilaisen elämää yhden päivän ajan.

Tampereella vietettiin 35-vuotisjuhlia, ja osittain siksi yhteen pääosaan oli valikoitunut kuubalainen elokuva. Tampereen ensimmäisten elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 1970 voitti "maailman nopein dokumentaristi" Santiago Alvarez elokuvallaan 79 kevättä, joka kertoo Ho Tshi Minhistä.

Uusi kuubalainen elokuva syntyi pian vallankumouksen jälkeen, 1960-luvulla. Ideologista taistelua käytiin valkokankaillakin, elokuva oli osa politiikkaa. Akateemista koulutusta ei elokuvantekijöillä ollut, "sen kuin alettiin kuvata", kertoo elokuvakriitikko Carlos Galiano. Kuuban maineikas elokuvainstituutti ICAIC perustettiin 1959 lailla. Sen mukaan "elokuva on ominaispiirteittensä puolesta yksityisen ihmisen ja joukkojen mielipiteeseen ja koulutukseen vaikuttava väline ja se voi vaikuttaa vallankumouksellisen mielialan syventämiseen sekä antaa sille uutta luovaa voimaa".

Elokuvantekijöillä oli kiire kuvata tapahtumia, ja paljon tapahtui. Tuolloin uransa aloittaneiden ohjaajien ja kuvaajien työssä on myöhemminkin ollut nähtävissä dokumenttielokuvan teossa saatu oppi, vaikka he siirtyivätkin myös fiktion puolelle.

Kuuban elokuvakoulu EICTV perustettiin 1986, ja sieltä tulee suurin osa nykyään tehtävistä elokuvista. "Suurin osa nuorista haluaa nyt tehdä fiktiota. Ajatellaan, että kokoillan elokuvat ne vasta ovat todellista filmintekoa. Minä olen tosin eri mieltä", Galiano sanoo.

Halvalla hauskaa

Vallankumous ja sitä seuranneet tapahtumat toivat Kuubaan myös paljon ulkomaalaisia elokuvantekijöitä. Väistämättä kuubalainen elokuva imi itseensä ulkomaisia vaikutteita, mikä Galianon mukaan ei ollut yksinomaan huono asia.

"Ulkomaiset vaikutteet suojelivat Kuubaa sosialistisen realismin vaaroilta. Tuo dogmaattinen tyylisuunta oli vallalla useimmissa Euroopan sosialistisissa maissa. Ennen vallankumousta Kuubassa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa, näytettiin enimmäkseen amerikkalaisia elokuvia ja olisi saattanut käydä niin, että yksi kulttuurinen mahti olisi korvannut toisen. Kuubalaiset ymmärsivät pian, että meidän täytyy tehdä oma tapamme tehdä elokuvia, eikä kuubalaisista elokuvista tullut neuvostofilmien kopioita."

Alussa kuubalaisen elokuvan vaikutteet tulivat lähinnä Italiasta, Ranskasta ja Britanniasta. Nyt ohjaajat saavat eniten vaikutteita maanmiehiltään.

Kuubassa elokuvaa arvostetaan yhä paljon, vaikka valtio lopettikin taloudellisen tukensa sille 1990-luvun alussa. Neuvostoliiton hajottua Kuuban talous joutui kriisiin, josta se ei ole toipunut. Yhdentoista miljoonan asukkaan Kuubassa tehdään nyt vain 2-3 pitkää elokuvaa vuodessa. Vertailun vuoksi tänä vuonna Suomessa saa ensi-iltansa kahdeksan pitkää elokuvaa, ja määrä on pienin vuosikausiin.

"Elokuvien tekeminen on vaikeutunut. Ohjaajista tulee omien elokuviensa tuottajia, meidän täytyy kierrellä Euroopassa pyytämässä rahaa. Tavallaan valtion rahoituksella oli mahdollista tehdä elokuvia vapaammin kuin nyt, koska valtio ei tavoitellut sijoitukselleen voittoa. Nyt pitää tehdä halvalla hauska filmi, joka tuottaa hyvin", harmittelee ohjaaja Arturo Sotto. Hänen dokumenttinsa Habana Abierta -yhtyeestä nähtiin niin ikään Tampereen festivaaleilla.

Habana Abierta on kuin Buena Vista Social Club toisin päin: Kuuban ulkopuolella menestyneet muusikot palaavat Euroopasta vuosien jälkeen, ja kotiyleisö on vähintään yhtä "pähkinöinä" kuin amerikkalaiset ja eurooppalaiset Buena Vistan vanhojen herrojen konserteissa. Habana Abiertan musiikissa kuuluvat Espanjassa saadut vaikutteet mutta myös omat perinteet, joita kunnioittaen yhtye esiintyy legendaarisen Los Van Vanin kotiklubilla Salón Rosado de La Tropicalissa.

"Sensuuria on kaikkialla"

Viime vuosina Kuubassa on ollut trendikästä tehdä elokuvia, jotka kertovat kulttuurista, vaikka Galianon mukaan kuubalaiset ovatkin yrittäneet karistaa meksikolaisten filmintekijöiden jo ennen 1950-lukua luomaa rumbero-mielikuvaa. "Ikään kuin kuubalaiset eivät tekisi mitään muuta kuin laulaisivat ja tanssisivat rumbaa. Mutta mielikuva istuu tiukassa, koska Meksiko oli pitkään Latinalaisen Amerikan ylivoimaisesti mahtavin elokuvamaa."

"Myös Kuuban todellisuuden mutkikkuutta kuvaavia elokuvia tehdään jonkin verran, mutta ne eivät saa tarpeeksi näkyvyyttä."

Tomas Gutierrez Alean elokuvassa Memories of underdevelopment vuodelta 1968 on kohtaus, jossa amerikkalainen journalisti arvostelee kuubalaista paneelikeskustelua. Jos kerran Kuuban vallankumous on edellä aikaansa, niin eivätkö paneelikeskustelut edusta taantumuksellisuutta? Olisi kai sosialismin ihanteiden mukaista ottaa heti yleisö keskusteluun mukaan?

"Kuuban televisiossa on edelleen paneelikeskusteluita joka päivä. Kenties Kuuba ei ole aivan niin edellä aikaansa kuin siellä sanotaan", Galiano naurahtaa.

Arturo Sotto sanoo, että häneltä kysytään ulkomailla aina sensuurista. Hänen mukaansa sitä on kaikkialla, varsinkin taloudellista sensuuria.

"Sitten on vielä itsesensuuri. Se on mielestäni vielä pahempaa kuin valtion sensuuri. Kun täytyy ottaa huomioon talouden realiteetit, poliittinen tilanne, miettiä, mikä olisi oikea tapa ilmaista näkemykseni jostain asiasta ja kaupalliset vaatimukset, jopa ajatteleminen on vaikeaa."

Sotto korostaa, että on ohjaajan velvollisuus kertoa epäkohdista, joita hän näkee yhteiskunnassa. "On ihmisiä, joiden mukaan heikkouksien osoittaminen antaa aseita Kuuban vihollisille. Mutta jos ei pysty näkemään mitään vikaa yhteiskunnassa, jossa elää, ei ole vähääkään vallankumouksellinen."

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!