Kehitysyhteistyöstä kehitystuotteeksi?

Järjestöissä pelätään, että ulkoministeriö alkaa vaatia myös ruohonjuuritason kehitysyhteistyöprojektien keskittämistä.

Ulkoministeriön hallinnoimista kehitysyhteistyömäärärahoista osa annetaan hanketukena kansalaisjärjestöjen tukemiin projekteihin etelässä. Pienille järjestöille hanketuki on ainut tapa ylläpitää projekteja.

Pienet järjestöt ovat nyt huolissaan asemastaan rahoja jaettaessa. ”Huoli on oikeutettu”, toteaa Kepan hallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Heidi Hautala.

Ulkoministeriön yhteistyö suurimpien kansalaisjärjestöjen kanssa toimii hienosti, mutta tälläkin lantilla on kaksi puolta: ”Ulkoministeriössäkin tunnutaan ajattelevan, että jotta saadaan aikaiseksi jotain tuloksellista ja vaikuttavaa, sen pitäisi aina olla jotain suurta”, Hautala sanoo.

Emmaus Helsingin puheenjohtaja Ulla Hoyer tuo esiin etelän näkökulman: Jos Suomessa tuettavien projektien on oltava lyhyitä, tehokkaita, isoja ja ammattimaisesti hoidettuja, silloin myös kohdemaassa pitää olla rakenteita, jotka kykenevät selviämään hankebyrokratiasta oikeassa aikataulussa.

”Kuitenkin kehitysavun kohdemaissa nimenomaan juuri ihan ruohonjuuritason toiminta, esimerkiksi idea vapaaehtoistyöstä, on vasta puhkeamassa esiin, ja sitä tulisi tukea jo ihan demokratiankin nimissä. Miten tällaisen toiminnan käy isoissa ja tehokkaissa projekteissa?”

Hoyer korostaa, että isojen järjestöjen työ on erittäin tarpeellista ja hyvää. Hän kuitenkin kyseenalaistaa, miten hyvin köyhät ihmiset itse pääsevät osallistumaan kehitysyhteistyöhön ja sitä kautta vaikuttamaan omaan elämäänsä, jos pienet, ruohonjuuritason projektit hiipuvat.

Hautala tunnistaa ongelman. ”Juhlapuheissa kansalaisyhteiskuntaa pidetään tärkeänä demokratian vahvistajana, mutta käytännössä ei tunnuta ymmärtävän järjestöjen toiminnan luonnetta ihmisten oman elämänhallinnan kasvun tukena.”

Viisas valtio tukee ihmisoikeuksia

Toisaalta Suomi on kehitysministeri Paula Lehtomäen mukaan keskittämässä kehitysyhteistyötukeaan yhä enemmän kahdeksalle Suomen ohjelmamaaksi valitulle maalle. Perustelu on tehokkuus: kun keskitetään kaikki apu näihin maihin, saadaan enemmän tuloksia. Mutta mitä tapahtuu hyville ja tarpeellisille hankkeille näiden maiden ulkopuolella?

”Kepassa tällainen keskittämisajattelu on raivostuttanut sekä isoja että pieniä järjestöjä. Koko ajatus on tullut vähän kuin tiskin alta”, Hautala sanoo.

Hautalan mukaan viisas valtio kannustaa kansalaisjärjestöjään edistämään vaikkapa ihmisoikeuksia sellaisissa maissa, joissa ne ovat uhattuina sen sijaan, että se boikotoisi näitä maita niiden huonon ihmisoikeustilanteen vuoksi. Muun muassa tämän vuoksi hän ei kannata ajatusta kehitysyhteistyön keskittämisestä tiettyihin maihin tai tiettyjen maiden boikotoimista esimerkiksi hanketukipäätöksissä.

Ministeri Lehtomäki sanoi kehityspoliittisen lautakunnan vuosilausunnon julkistamistilaisuudessa helmikuussa, että kansalaisjärjestöjen ei tarvitse keskittää toimintaansa samoihin maihin kuin valtion. Ministeriö kuitenkin toivoo, että ”kansalaisjärjestöt ottavat omassa toiminnassaan huomioon kehityspolitiikan keskeiset linjaukset”.

”On kuitenkin selvä asia ja syytä korostaa sitä, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö on luonteeltaan toisenlaista kuin valtion, ja se saa jatkua kyllä laajasti. Edelleen totean, että meillä ei ole tarkoitus millään muotoa väkisin rajoittaa niiden (järjestöjen) työtä”, Lehtomäki sanoi. Ministerin mukaan maakriteeri ei tule vaikuttamaan hankkeiden saamaan rahoitukseen.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005

Tilaa Maailman Kuvalehti