Sorrettujen pedagogiikka

Paulo Freire: Sorrettujen pedagogiikka. Vastapaino 2005. ISBN 951-768-159-3.

Brasilialainen kasvatustieteilijä Paulo Freire (1921-1997) oli kansainvälisesti tunnustettu pedagogi niin teoreetikkona kuin käytännön kasvatustyöntekijänäkin.

Sorrettujen pedagogiikka on kirjoitettu jo nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta vasta nyt se on saatu käännettyä suomeksi, vaikka kirjassa esitetyt ajatukset ovat vaikuttaneet merkittävästi myös suomalaiseen kasvatustoimintaan, varsinkin aikuiskasvatuksessa ja vapaassa sivistystyössä. Yksi osa-alue, jolla Freiren ajattelu on erityisesti näkynyt, on suomalaisten tekemä kehitysyhteistyö ja sen tutkimus.

Freiren pedagogisessa ajattelussa yhdistyvät monet varhaisemmat ajatusperinteet, mutta sen perustana on kolme 1950-luvun keskenään läheistä ajatussuuntausta: eksistentiaalinen fenomenologia, humanistinen marxismi ja radikaali kristillinen teologia.

Freiren arvostelun kohteena on ”tallettava kasvatus”: opettaja opettaa ja oppilaat tallettavat sen muistiinsa. Tämän tilalle hän vaatii ”problematisoivaa kasvatusta”, jossa opettaja on oppilaiden yhteistyökumppani. Freiren mukaan tallettava kasvatus on yksi sorron välineistä, kun taas problematisoiva kasvatus tarjoaa mahdollisuuden vapautukseen, mutta vapauttava kasvatus ei voi perustua informaation siirtoon vaan ymmärrykseen.

Kasvatuksen tulee olla tie maailman muuttamiseen – ja nimenomaan sen muuttamiseen paremmaksi.

On helppo ymmärtää, että nämä olivat verraten radikaaleja kasvatusajatuksia 40 vuotta sitten, mutta sitä ne ovat varmasti vielä nykyäänkin.

Freiren menetelmät tuskin soveltuvat sellaisinaan esimerkiksi nykypäivän Suomeen, mutta antavat kyllä aihetta ajatteluun. Mitä tai ketä varten koulu on? Mikä on kasvatuksen yhteiskunnallinen tavoite? Opiskelua opiskelun takia, sopeuttamista hiljaiseen passiivisuuteen, alistamista tai alistumista esimerkiksi markkinavoimille globalisoituvassa maailmassa?

Sorrettujen pedagogiikka on yhä erinomainen kasvatustieteellinen teos, ei mikään alansa Raamattu, jonka jokainen sana tulisi ottaa totuutena. Iästään huolimatta kirja tarjoaa pohdiskelun aihetta vielä tänäänkin.

Kirjan toivoisi löytävän tiensä opettajainhuoneiden keskusteluihin, ei asenteella ”onhan tuo tiedetty jo kauan sitten”, vaan pikemmin alustuksena kysymykselle ”mitenkäs nyt?”.

Erikoiskiitoksen ansaitsevat Tuukka Tomperi ja Juha Suoranta erinomaisesta johdannosta ja jälkisanoista.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005

Tilaa Maailman Kuvalehti