Ay-liikkeestä toivoa Zimbabwessa

Zimbabwen ay-liike on onnistunut neuvottelemaan työväestölle konkreettisia etuja jopa itsevaltaisen Robert Mugaben hallinnon alla. Niistä kävi Suomessa kertomassa keskusammattiliiton Timothy Kondo.

 

 
Kuva: Timothy Kondo. (Kuvaaja: Sask)

 

Zimbabwea on sen itsenäistymisestä, vuodesta 1980 asti johtanut Robert Mugabe, ensin pääministerinä ja vuodesta 1987 presidenttinä. Talous on kuralla, inflaatio 130 prosenttia, sosiaaliset olot toivottomat ja ihmis- sekä poliittisia oikeuksia poljetaan silmittömästi.

Zimbabwen keskusammattiliiton ZCTU:n koordinaattorin Timothy Kondon, 53, elätettävänä on suuri joukko aidsiin kuolleiden sukulaisten orvoksi jäänyttä jälkikasvua. Saman katon alla elää Kondon lisäksi vain yksi toinen palkansaaja, hänen aikuinen poikansa. Kondon tytär opiskelee Etelä-Afrikassa Johannesburgin yliopistossa sosiaalitieteitä.

Toisinajattelijat heikoilla

Työpaikallaan keskusammattiliitossa Kondo puuhaa monenlaisten asioiden parissa. Yksi niistä on haaste, jonka rakennesopeutusohjelma asettaa ay-liikkeelle. 1990-luvun alusta alkaen Zimbabwessa on toteutettu Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston suosituksesta talouskuuria. 1980-luvun suunnitelmatalouden jälkeen maassa vallitseekin vapaa markkinatalous: valtionyhtiöitä on yksityistetty ja tukiaisia lakkautettu. Tavallisten ihmisten elämä on kurjistunut.

Itsenäisyyden alkuvuosina Mugabe ajoi voimallisesti peruspalveluita kaikille kansalaisille. Rhodesian aikana rotuerottelun maassa palvelut olivat olleet vain valkoisten ulottuvilla. Nyt itsenäisyyden alussa luoduista palveluista on vain luuranko jäljellä.

Kondo oli mukana 1970-luvun vapaussodassa logistiikkamiehenä. Afrikkalaiset vapaustaistelijat taistelivat Rhodesian valkoisten armeijaa vastaan ajaen maahan mustien valtaa. Zimbabwen itsenäistymisestä saakka Kondo on työskennellyt ay-liikkeessä.

Tytärtä lukuun ottamatta Kondon lapset ovat tyytymättömiä isänsä valintoihin. Mitä hyödytti taistella valkoisia vastaan ja hankkia maalle musta hallitus, kun kaikki asiat ovat nyt niin pielessä kuin olla voi?

Monet zimbabwelaisista ovat samaa mieltä, mutta toisinajattelijoilla on maassa vain vähän toivoa. Oppositiopuolue Demokraattisen muutoksen liike MDC hävisi taas maaliskuun lopussa epärehelliset vaalit. Opposition toiminta oli vaalien alla estetty, eikä sen vaaliohjelma näkynyt valtiojohtoisissa tiedotusvälineissä. Mugaben Zanu-PF-puolue sai 150-paikkaiseen parlamenttiin kahden kolmasosan enemmistön. Sen turvin Mugabe voi muutattaa maan perustuslain ja hoitaa itselleen mieluisan seuraajan ilman vaaleja.

Ay-liike neuvottelee etuja

Tarmokkaalla Kondolla ja hänen työtovereillaan riittää töitä. Ammattiyhdistys tarjoaa sitä konkreettista toivoa ja apua, mitä voimaton oppositio ei pysty tarjoamaan. Ihmiset liittyvät sankoin joukoin ammattiyhdistyksiin, koska ne saavat muutosta aikaan.

Useimmat liitot ovat saaneet neuvoteltua työnantajajärjestöjen kanssa, että hurjan inflaation maassa palkkoja korotetaan neljännesvuosittain. Jotkut liitot ovat sopineet, että työnantaja hoitaa työmatkakuljetukset sekä maksaa työntekijöidensä sähkö- ja vesilaskut. Yksi liitto on onnistunut hankkimaan jäsenilleen lasten koulu-edun: työnantaja maksaa puolet kahden lapsen oppikoulumaksuista. Tämän edun arvo on neljä miljoonaa Zimbabwen dollaria (reilut 500 euroa) vuodessa.

Mugabe ei katsele hyvällä ay-väen puuhia. Ay-liike oli vapaussodan kantavia voimia ja siksikin se nauttii väestön suurta kunnioitusta. Mugaben mitta kuitenkin täyttyi, kun ZCTU yhdessä kansalaisyhteiskunnan järjestöjen kanssa 1999 perusti oppositiopuolue MDC:n.

Poliisi, salainen poliisi ja Mugaben puolueen kouluttamat nuorisoprikaatilaiset häiritsevät kaikin tavoin ay-liikkeen toimintaa. Zimbabwessa on voimassa erilaisia poikkeuslakeja. Yksi niistä vaatii kaikkia yli neljän hengen kokouksia hankkimaan poliisipäällikön luvan. Tämä ei koske ay-liikkeen ammattiyhdistysasioissa järjestettyjä kokouksia, mutta poliisi ei ole siitä tietääkseenkään. Ay-aktiiveja pidätetään jatkuvasti ja jos he eivät ehdi soittaa lakimiestä paikalle, heidät viedään poikkeuksetta kidutettaviksi.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, joka on tukenut ZCTU:ta vuodesta 1990 lähtien, rahoittaa tällä hetkellä hätäapuohjelmaa. Sen avulla maksetaan oikeudenkäyntikuluja, julkaistaan ay-lehti Workeria ja internet-sivuja sekä tuetaan ay-liikkeen perusrakenteita.

”Emme tulisi toimeen ilman ulkomaisten ay-järjestöjen tukea. Viruisimme kaikki vankilassa”, Kondo sanoo hymyillen.

Kondo jaksaa puurtaa. Hän näkee työnsä tuottavan tulosta ja uskoo, että vielä eräänä päivänä Zimbabween saadaan demokratia.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!