Yes logo

On tilanteita, joissa merkillä on väliä. Jos kuluttajat valitsevat reiluja tuotteita, myös kauppiaat kiinnostuvat niistä, järkeilee Britannian Reilun kaupan edistämisyhdistyksen varatoiminnanjohtaja Ian Bretman.

 

Kuva: Ian Bretman. (Kuvaaja: Satu Haavisto)

Ian Bretmanin mukaan reilu kauppa on välttämätöntä köyhyyden poistamiseksi.

 

Viime vuonna Britanniassa myytiin reiluja tuotteita 205 miljoonalla eurolla. Suomalaiset ostivat tuotteita vajaan kahdeksan miljoonan euron arvosta. Vaikka reilujen merkkituotteiden myynti on Britanniassa eri luokkaa kuin Suomessa, Suomen tilanne on huhtikuussa täällä vierailleen Britannian Reilun kaupan edistämisyhdistyksen varatoiminnanjohtajan Ian Bretmanin mukaan lupaava.

”Tuotteet ovat nyt olleet reilun viisi vuotta myynnissä, ja reilun kaupan tilanne on Suomessa samankaltainen kuin Britanniassa, luultavasti jopa parempi. Esimerkiksi banaanit tekevät väkilukuun nähden kauppansa paremmin Suomessa kuin Britanniassa.”

Reilun kaupan tuotteita on Britanniassa suurkeittiötuotteet mukaan luettuna noin 800, Suomessa 70. Britanniassa pelkästään kahvimerkkejä on saman verran. Suomessa myytävistä tuotteista neljääkymmentä saa ruokakaupoista ja kolmeakymmentä myydään kahviloissa ja erikoiskaupoissa. Tuotetarjontaa kannattaa lisätä, Bretman neuvoo.

”Tuotevalikoiman laajentaminen on lisännyt ostoja ja ihmisten tietoisuutta muistakin reiluista tuotteista.”

Syyllistäminen ei auta

”Sillä, että annamme ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa maailman tilanteeseen, on hyvin voimakas vaikutus”, painottaa Bretman ja jatkaa, että reilun kaupan tuotteita ei kannata yrittää tehdä tunnetuksi ihmisiä syyllistämällä.

”Ihmisille kannattaa kertoa, että vaikka maailman tilanne vaikuttaa välillä vaikealta käsittää ja että vaikka maailmaa ei voi yksin muuttaa, kuitenkin myös he voivat osaltaan vaikuttaa sen parantamiseen.”

Bretman myös muistuttaa, että arviolta miljardi maailman ihmisistä elää köyhyydessä, ja puolet maailman ihmisistä elää alle kahdella dollarilla päivässä. Reilu kauppa on välttämätöntä köyhyyden vähentämiseksi, hän toteaa.

Jotta reilulla kaupankäynnillä olisi vaikutusta ruokaa ja muita reiluja hyödykkeitä tuottaviin ihmisiin, tuotteita täytyy ostaa. Syyllistämiseen ei usko myöskään Suomen Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottaja Heidi Korva. Kuluttajien pitää ostaa reilun kaupan tuotteita, jotta maanviljelijät saavat ansaitsemansa tuoton.

”Kehitysmaan viljelijää ei lämmitä lainkaan se, että ihmiset sanovat, että reilu kauppa on tosi hyvä juttu”, Korva sanoo.

Kauppojen ja jälleenmyyjien kanssa neuvotellessa pitää muistaa, ettei reilua kauppaa edistämään pyrkivien kannata yrittää yksin sanella ehtoja.

”Meidän ei pidä vain sanoa, mitä haluamme, vaan meidän täytyy kuunnella, mitä he sanovat meille. Strategioista puhuttaessa kuuntelemme, mitä liikkeet tekevät, ja mietimme, miten reilu kauppa sopisi mukaan niiden toimintaan”, Bretman sanoo.

Suomessa on vastattu muun muassa työntekijöiden kahvinjuontitottumuksiin työpaikoilla. Yritykset voivat tilata reilusti tuotettua kahvia Reilun kaupan edistämisyhdistyksen internetsivuilta.

”Vajaan kolmen viikon aikana tuli yli sata näytetilausta, eli selvästi myös työpaikkoja kiinnostaa kahvin reiluus”, iloitsee Korva.

Ihmisten kulutustottumuksilla on suuri vaikutus maailman tilanteeseen. On kauppojen ja muiden jälleenmyyjien etu, että he pystyvät tarjoamaan kuluttajille reiluja tuotteita.

”Jälleenmyyjät kiinnostuvat reiluista tuotteista, kun kuluttajat ostavat niitä”, järkeilee Bretman.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!