Taidetta slummin lapsille

Kansainvälinen kulttuurinvaihtoyhdistys ry:n käynnistämän Arte Vida Arte -projektin yksi tavoite on perustaa taidekoulu Cidade de Deus -nimiseen favelaan.

Kuva: Brasilialaisia katulapsia (Kuvaaja: Sami Mannerheimo

Lapset kirkuvat ja juoksevat vaaleiden suomalaisnaisten perässä. Suomalaisyhtye Caipirinha on juuri saapunut keikkapaikalle Cidade de Deusin sambakouluun. Tapahtuman alkuun on vielä muutama tunti aikaa, mutta innokkaat lapset ovat kiinnostuneita eksoottisista suomalaisista ja esittävät paljon kysymyksiä. Onneksi jotkut bändin jäsenistä osaavat portugalia, loput käyttävät elekieltä.

Favelan lapset tuntuvat ensisilmäyksellä tavallisilta brasilialaisilta lapsilta. He ovat uteliaita, iloisia ja lähestyvät ujostelematta. Suuri osa lapsista onkin kunnollisista perheistä. Myöhemmin illan aikana vastaan tulee myös muutamia lapsia, joilla on kylmä ja epämääräinen katse. Pari poikaa asettaa sormensa revolverin muotoon osoittaen suoraan kameraan.

Favelat ovat kaupungin sisällä olevia hökkelikyliä, joilla on oma rakenteensa ja sääntönsä. Huumeongelmat ovat faveloissa yleisiä, rikollisuus järjestäytynyttä ja elintaso alhainen. Köyhyys ja rikollisuus luovat paljon ongelmia ja turvattoman kasvualustan lapsille. Osa heistä päätyy katulapsiksi ja sitä kautta huumeiden käyttäjiksi tai jopa huumekuriireiksi.

Riossa on yli 60 favelaa, joista Cidade de Deus eli Jumalan kaupunki on yksi. Favelan teki tunnetuksi samanniminen elokuva, joka kertoo sen karusta elämästä 1970-luvulla. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa lapset ajautuvat jo pieninä rikoksen tielle ja kulkevat ase taskussa. Ikävä kyllä favelan todellisuus ei ole 30 vuodessa juuri muuttunut.

Koulu pitää pois kadulta

Kansainvälinen kulttuurinvaihtoyhdistys ry järjestää eri alojen taidetapahtumia, kuten suomalaisten taiteilijoiden näyttelyitä Brasiliassa ja brasilialaisten taiteilijoiden näyttelyitä Suomessa. Kulttuurivaihtoa toteutetaan myos Portugalissa ja muualla Euroopassa.

Yksi Arte Vida Arte -kulttuurinvaihtoprojektin päätavoitteista on perustaa taidekoulu Cidade de Deusiin. Sen pyrkimyksenä on tukea favelan lasten koulunkäyntiä ja ehkäistä heidän ajautumistaan kadulle. Ideana on saada vanhemmat valvomaan lasten koulunkäyntiä. Vastineeksi perheille tarjotaan kuukausittaista elintarvikepakettia.

Taidekoulu CASA:n on tarkoitus toimia ympäri Cidade de Deusia, sillä lasten liikkuminen toiselle puolelle favelaa voi olla vaikeaa. Taidekoululle tulee kuitenkin tukikohta, josta käsin toimintaa johdetaan. Maalaustaiteen lisäksi koulun toimintaan kuuluu valokuvausta, tanssia, musiikkia, keramiikkatöitä ja draamaa sekä pienimuotoista kirjastotoimintaa.

Arte Vida Arte -projekti on Rion osavaltion kulttuuriviraston hyväksyttyjen projektien listalla. Suomessa kulttuurinvaihtoyhdistyksen taitelijat tukevat osaltaan Arte Vida Arte -projektia ja CASA:a. Hanketta tukee lisäksi helmikuussa Helsinkiin avattu AVA- galleria.

”Suomalainen taiteilijaryhmä vieraili täällä viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja tapaamisesta tuli unohtumaton sekä lapsille että taiteilijoille. Noin 70 lasta teki taidetta yhdessä taiteilijoiden kanssa ja salissa vallitsi lämmin, iloinen ja innostunut ilmapiiri”, kertoo brasilialaissyntyinen Edson Cardoso.

”Päivän päätyttyä kyyneleet olivat niin lasten kuin aikuistenkin silmissä. Vielä tänäänkin taiteilijat muistelevat tapahtumaa”, Edsonin vaimo Helena Cardoso sanoo.

Lasten bileet

Musiikki-ilta on projektin toinen tapahtuma Cidade de Deusissa. Ilta on suunnattu nimenomaan lapsille, vaikka se on avoin myös kaikille favelan asukkaille. Alkuillasta lasten omat tanssi- ja rapryhmät pääsevät näyttämään taitojaan. Kaikki ryhmät tuntuvat olevan samanlaisia: yksi räppää ja muut tekevät nytkyttäviä tanssiliikkeitä. Parhaimmat aplodit kerää nuorin, kolmesta tytöstä koostuva ryhmä.

Caipirinhan keikan loputtua seuraa jännittävä kohokohta: bändin lahjoittama polkupyörä arvotaan kaikkien lasten kesken. Kaikkien haluaman menopelin voittaa pikkupoika, joka nousee lavalle ikionnellisena.

Lapsista kiinnostavinta tuntuu olevan kohtaaminen suomalaisryhmän kanssa. Ehkä lapset kokevat itsensä tärkeiksi, kun heitä on tultu ulkomailta asti tapaamaan. Näyttää myös siltä, että lapset kaipaavat läheisyyttä. Illan suosikkeja ovat ehdottomasti ryhmän vaaleatukkaiset, ”enkelimäiset” naiset. Kuhina naisten ympärillä loppuu vasta, kun bändin bussi poistuu sambakoulun pihasta Rion pimeään yöhön.

Kulttuurinvaihtoyhdistyksen toimintaan on tullut mukaan parikymmentä taiteilijaa ja lisää tulee koko ajan. Perustajapariskunta Helena ja Edson Cardoso ovatkin optimistisia taidekoulun tulevaisuuden suhteen. Jos projekti onnistuu, he ovat valmiita levittämään sen muihinkin faveloihin. He tietävät myös, ettei kaikkia lapsia voi taiteen avulla pelastaa. Tärkeää on kuitenkin yrittää auttaa mahdollisimman monia lapsia parempaan huomiseen.

http://www.artevidaarte.com

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!