Ali Farka Touré & Toumani Diabaté:

In the Heart of the Moon on Ali Farka Tourén ja Toumani Diabatén ensimmäinen uusi äänite yli viiteen vuoteen, mutta malilaismuusikoiden soitannon vetovoima on jossain ihan muussa kuin uutuudenviehätyksessä. Tourén akustinen kitara ja Diabatén koraharppu tuntuvat helisevän muusta maailmanmenosta irtaantuneella aikavyöhykkeellään, ajattomassa tilassa.

Pelkistettyä, akustista soittoa voisi omassa nykyafrikkalaisessa lajissaan kuvata kamarimusiikiksi, niin intiimiä ja hienostuneilla yksityiskohdilla silattua se on. Muutamissa kappaleissa mukana olevat taustamuusikot (muun muassa Ry ja Joachim Cooder, Sekou Kanté ja Cachaito Lopéz) pysyttelevät tosiaan-kin vain taustalla, ja esitysten henki on spontaani, levollisen luonnollisesti virtaava. Sointia leimaa Diabatén koran helähtely, joka laulaa kauniita, korvaan tarttuvia melodioita Tourén kitaran pehmeän joustavien rytmikuvioiden päällä.

Musiikki tavallaan elää omassa maailmassaan myös paikallisesti, sillä toisinaan sävelmät tuovat mieleen muitakin maailmankolkkia kuin Saharan eteläpuoleisen Afrikan – jokin melkein voisi olla keskiaikainen tanssi Euroopasta, toinen taas henkii bossanovan jäntevää raukeutta. Kirkasta ja kohottavaa musiikkia, joka puhuttelee jokaista, joka malttaa rauhoittua sen ääreen.

Taffetas

Koraharppu soi päällimmäisenämyös sveitsiläis-guineabissaulaisen trion äänitteellä, jossa länsiafrikkalaisesta musiikkiperinteestä kehitellään jotain uutta. Koraa soittaa Ibrahima Galissa Guinea-Bissausta, kitaristi Marc Liebeskind ja kontrabasisti Christophe Erard ovat sveitsiläisiä. Lisäksi kolmessa kappaleessa vierailee italialainen laulaja Francesca Cassio. Sävellyksistä vastaavat Liebeskind ja Erard, jotka epäilemättä tuntevat hyvin niin länsiafrikkalaisia kuin muitakin traditioita ja pystyvät luontevasti sekoittamaan niitä keskenään.

Ali Farka Tourénja Toumani Diabatén soinniltaan samantapaiseen soittoon verrattuna sveitsiläisten musisointi on kuitenkin miltei pikkusievää, ja Galissan välillä hupaisasti kanteleen mieleen tuova korakin soi ilmeettömämmin, joskin erinomaista teknistä taitoa ilmentäen. Kauneudessaan erittäin miellyttävää kuunneltavaa levy silti on.

Malin pääkaupungissa Bamakossa sunnuntai on enemmänkin yleisen juhlinnan kuin levon päivä, ja tavattoman hyväntuulisen sekä energisen juhlan tunnelma tosiaankin välittyy tältä malilaisen muusikkopariskunnan Amadou Bagayokon ja Mariam Doumbian levyltä nimeltään Sunnuntai Bamakossa. Mutta välittyy sieltä muutakin: jo sokeainkoulussa kohtaamisestaan lähtien yhdessä esiintyneet Amadou ja Mariam ovat suorasanaisia yhteiskuntakriitikoita.

Puhtaasti musiikkina heidän politiikan ja länsiafrikkalaisen popin yhdistelmänsä toimii loistavasti. Siihen, että laulut niin vaivatta kommunikoivat myös täällä eivätkä vain Malissa, on varmaan oma osuutensa tuottaja Manu Chaolla, jonka kädenjälki kuuluu joissakin sävellyksissäkin.

Best of -kokoelma voi olla hyvä johdatus entuudestaan tuntemattoman taiteilijan tuotantoon. Joskus se voi tarjota uuden näkökulman jo tuttuunkin.

Ainakin jälkimmäinen mahdollisuus toteutuu belgialaissyntyisen, sukujuuriltaan egyptiläisen, palestiinalaisen ja marokkolaisen laulajan Natacha Atlasin itsensä valikoimassa kokoelmassa. Kovin toisenlaisenkin kokonaisuuden hänen Lähi-itää ja konemusiikkia omaperäisesti yhdistelevistä viidestä albumistaan olisi voinut poimia. Suuren yleisön suosio tuntuu olevan tähtäimessä, ja esityksiä varmaan jaksaa paremmin tanssia kuin kuunnella.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005