Epävakaa maailma etsii johtajuutta

Teksti: Ann Pettifor

NäkökulmatHallintoTalousGlobalisaatioKauppaYmpäristöIlmastonmuutosEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

 Kuva: Ann Pettifor. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)

G8-maiden heinäkuun 8. päivänä antama lausunto kuvastaa kahdeksan presidentin ja pääministerin sokeita pisteitä, syviä eroavaisuuksia, kunnianhimon puutetta ja ennen kaikkea epäonnistumista maailman johtamisessa. He ovat karsineet ilmastonmuutosta ja Afrikkaa koskevia tavoitteitaan apaattisten yhdysvaltalaisten öljy-yhtiöiden ja rikkaiden veronmaksajien mieliksi. Meidän onkin syytä kysyä: ansaitsevatko nämä miehet kunnianimen "maailman johtajat"?

Tarkastelkaamme ensin heidän sokeita pisteitään. George W. Bushin öljy-yhtiöiden tukema hallinto on ummistanut silmänsä maapallon lämpenemiseltä (Bush itse asiassa vaati erään lausunnon ensimmäisen virkkeen poistamista, koska siinä mainittiin "maapallon lämpeneminen"). Muut, tiedostavammat presidentit ja pääministerit eivät halunneet vastustaa Bushia ja jättää häntä yksin mielipiteineen. Niinpä he alistuivat ja antoivat lausunnon, joka oli jopa varovaisempi kuin aiemmat - kenenpä muunkaan kuin George Bushin isän antamat - ilmastonmuutosta koskevat G8-julkilausumat.

G8-maat eivät tehneet minkäänlaisia konkreettisia päästöjen vähentämiseen liittyviä sitoumuksia tai aikatauluja aikana, jona tiedemiehet ympäri maailmaa ovat kauhuissaan maapallon lämpenemisestä. Sen sijaan maiden edustajat allekirjoittivat joukon merkityksettömiä lauseita "ilmastonmuutoksen torjumisesta, puhtaan energian edistämisestä ja kestävän kehityksen saavuttamisesta". Lauseista puuttuu näkemys, rohkeus ja kunnianhimo. Kykenemättöminä itse johtamaan toimintaa he totesivat säälittävästi, että taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitaan "kehittyneen maailman johtajuutta". Kenen johtajuutta, ellei heidän?

Toinen sokea piste on maailmantalous. Monet kommentoijat ovat varoittaneet maailmantalouden vaarallisesta epätasapainosta ja epävakaudesta. Toiset varoittavat öljyn hinnannousun ja kysynnän kasvun vaaroista ja öljypulan uhasta. He kiinnittävät huomion angloamerikkalaisten maiden huikeisiin yksityisten henkilöiden, kotitalouksien, yritysten ja valtion velkoihin. Rikkaissa maissa on työttömyyttä paikoin yhtä paljon - ellei enemmän - kuin ennen 1930-luvun suurta lamakautta. Monissa köyhissä maissa työttömyyttä on enemmän kuin 1930-luvulla.

Yksikään näistä uhkista tai kriiseistä ei näytä aiheuttavan kahdeksalle valtionpäämiehelle unettomia öitä. Heidän lausuntonsa maailmantaloudesta uhkuvat omahyväisyyttä ja itseluottamusta. He mainitsevat ohimennen keskustelleensa "maailmantalouden kasvunäkymistä" ja odottavansa "kasvun jatkuvan voimakkaana".

Vaikka sääntelemättömät ja villisti heittelehtivät "avoimet" pääoma-, tavara- ja työmarkkinat aiheuttavat deflatorisia paineita, G8-maiden edustajat "vakuuttavat olevansa edelleen sitoutuneita avaamaan markkinoita entisestään" ja lupaavat "vähentää kauppaa vääristäviä kansallisia tukiaisia uskottavaan määräpäivään mennessä". Anteliaana eleenä "vähiten kehittyneille maille" he lupaavat maille "joustavuutta päättää omista taloudellisista strategioistaan". Ei siis oikeutta päättää.

He eivät myönnä, että talouden ja kaupan epätasapainon vähentämiseksi, valuuttakurssien vaihtelun hallitsemiseksi ja taloudellisen vakauden palauttamiseksi tarvitaan yhteistyötä. Sen sijaan tämä kahdeksan porukka tietoisesti - ja mielestäni vastuuttomasti - aliarvioi olemassa olevia monenvälisiä yhteistyöelimiä, joiden avulla voitaisiin hillitä ilmastonmuutosta, kireitä poliittisia suhteita ja taloudellista epätasapainoa. Monenvälisten yhteistyöelinten heikentäminen tulee kalliiksi. Lähi-idässä ollaan lähes kiehumispisteessä ja tunteet ovat kuumentuneet uhkaavasti myös Kiinan ja Japanin välillä sekä eurooppalaisten liittolaisten kesken.

Näiden kahdeksan miehen tavoitteiden laimeus ja johtamistaidon heikkous näkyvät kuitenkin selvimmin heidän suhtautumisessaan Afrikkaan. Oli puhetta, että vuonna 2006 Afrikalle annettavan tuen määrää nostettaisiin 50 miljardiin dollariin aids-epidemian hillitsemiseksi, Afrikasta riistettyjen varojen korvaamiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi.

Sen sijaan kahdeksan johtajaa käyttivät ensin pitkän puheenvuoron, jossa he usuttivat afrikkalaisia johtajia "hyvään hallintoon" ja "kasvun edistämiseen" eivätkä lopulta luvanneet Afrikalle lisärahaa vuonna 2006. He ainoastaan toistivat vanhat sitoumuksensa nostaa Afrikalle annettavan avun määrän 25 miljardiin dollariin viiden vuoden kuluessa. Kuten brittiläiset kansalaisjärjestöt ovat todenneet, tästä sitoumuksesta tulee vuonna 2010 olemaan uutta rahaa ainoastaan 10 miljardia puntaa, eli selvästi vähemmän kuin se 50 miljardia dollaria vuonna 2006, jota Make Poverty History -liike on ajanut.

Gleneaglesin huippukokous toi esiin vaarallisen tyhjiön maailman johtamisessa. Kokous tullaan tulevaisuudessa muistamaan tilaisuutena, jossa kahdeksan tehotonta miestä eristi itsensä veronmaksajien kustannuksella Skotlannin kaukaisille kukkuloille maailman taloudelliselta, ilmastolliselta ja epävakaalta poliittiselta todellisuudelta. IPS

 

Ann Pettifor on Advocacy Internationalin johtaja ja Real World Economic Outlook -julkaisun toimittaja.

Käännös Minna Hjort

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!