Kuolema vaanii pihapiirissä

Kambodzhan maaperässä yhä piilevien miinojen raivaajiksi koulutetaan yhteiskunnan heikko-osaisia, kuten naisia ja vammaisia.

Teksti: Liisa HuimaTeksti: Sanna Jäppinen

PitkätIhmisoikeudetRauhaMaatalous ja maaseutuAasiaKaakkois-Aasia

Kuva: Varoitus miinakentästä Kambodzhassa. (Kuvaaja: Liisa Huima

"Oli vaikea päättää, ryhtyäkö tähän työhön. Olin todella peloissani", kertoo Hong Kunthear, 28-vuotias miinanraivaaja Kambodzhan Battambangin maakunnasta. Kahden lapsen äiti menetti miehensä Kambodzhan sisällissodassa 1990-luvulla ja työskenteli aiemmin maatyöläisenä. Loppujen lopuksi raha ratkaisi.

"Nyt palkkani on paljon parempi", Hong kertoo. Kuukausiansiot ovat noin 70 dollaria. Vaikka palkka on suurempi kuin esimerkiksi opettajilla keskimäärin, elää perhe edelleenkin toimeentulon rajoilla. "Nyt kun minulla on hyvä työpaikka, voin kuitenkin helpommin lainata muilta tarpeen vaatiessa, sillä he luottavat minun maksavan takaisin."

Työkään ei enää juuri pelota, sillä työnantaja, humanitaarista miinanraivaustyötä ympäri maailmaa tekevä MAG-kansalaisjärjestö antoi pestin aluksi kattavan koulutuksen.

"MAGin miinanraivausprojekteissa Kambodzhassa on vuodesta 1992 kuollut seitsemän tai kahdeksan ihmistä. Miinojen räjähdyksissä kuolee puolestaan Kambodzhassa joka päivä keskimäärin kaksi ihmistä ja vuosittain 5 000 ihmistä loukkaantuu miinaonnettomuuksissa", MAGin aluepäällikkö Chea Sarim vertaa.

Jäähyväiset miinoille 50 vuodessa?

MAGilla on Kambodzhassa kaikkiaan noin 500 miinanraivaajaa. Aiemmin järjestö koulutti pääasiassa monitaitoisia erikoisjoukkoja, joita siirrettiin alueelta toiselle. Hong Kunthear on esimerkki MAGin uudenlaisesta käytännöstä: järjestö on alkanut palkata yhä enemmän paikallisväestöä kunkin miinakentän ympäristöstä.

 

 Kuva: Kambodzhalainen miinanraivaaja. (Kuvaaja: Liisa Huima)
 

Miinakentälle tähyillessä raivaajina näyttää olevan pääasiassa naisia - sen, minkä vihreisiin suojapukuihin ja kypäröihin sonnustautuneista hahmoista erottaa.

"Tarkoitus on tarjota toimeentulomahdollisuuksia varsinkin yhteisöjen heikompiosaisille, kuten naisille ja vammaisille", Chea Sarim selittää.

MAG ei keskity toiminta-alueillaan pelkästään miinojen raivaukseen, vaan pyrkii kohentamaan myös muilla tavoin alueiden infrastruktuuria sekä hyvinvointia yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Toimintaa tukee muun muassa Kirkon Ulkomaanapu Luterilaisen Maailmanliiton välityksellä.

Pääsyy uudenlaiseen värväyspolitiikkaan on kuitenkin se, että raivaustyö eteni tuskastuttavan hitaasti paikasta toiseen siirtyvien erikoisjoukkojen voimin. Paikallisia raivaajia ei kouluteta yhtä monitaitoisiksi kuin erikoisjoukkoja, vaan paljon vastuuta on kunkin raivausryhmän työnjohtajalla - muun muassa varsinainen miinanpurku. Ja kun koulutusta on vähemmän, on palkkakin pienempi ja raivausjoukkoja voidaan perustaa entistä enemmän.

"Vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan silloisella vauhdilla koko maan siivoaminen miinoista kestäisi 50 vuotta, ja kaikkein keskeisimpienkin alueiden raivaus kymmenen vuotta", Chea Sarim kertoo. Tahtia ei ainakaan nopeuta se, että Kambodzhan miinanraivaus ei enää ole kansainvälisten rahoittajien parissa samanlainen hittikohde kuin 1990-luvulla, vaikka tarve ei ole kadonnut mihinkään.

Kampong Chamlong Leun -kylässä sijaitseva miinakenttä havainnollistaa urakan hitauden. Tarkasti varoituskyltein merkityn 43 hehtaarin suuruisen alueen raivaamisen osallistuu 30 ihmistä. Raivaustyöt alkoivat syyskuussa 2004 ja ne on tarkoitus lopettaa tämän vuoden loppuun mennessä. Helmikuun alkuun mennessä alueesta oli saatu raivattua 17 hehtaaria, ja miinoja alueelta oli löytynyt kahdeksan.

Kuva: Miinanraivausta Kambodzhassa. (Kuvaaja: Liisa Huima

Yksi työntekijä saa päivän aikana tarkastettua noin 30 neliömetriä. Asuintalojen ympärillä työ käy vielä hitaammin, sillä metallinpaljastin piippaa taajaan monenlaisesta pienestä metallirojusta. Jokaisen piippauksen aiheuttaja on tarkistettava huolella.

Kun kyläalue on aikanaan raivattu, sitä päästään vihdoin käyttämään entiseen tarkoitukseensa, maanviljelyyn.

Sentti sentiltä turvallisempi maa

Battambangin alue on ollut perinteisesti Kambodzhan vilja-aitta, sillä maaperä on otollista varsinkin riisinviljelyyn. Alueelle olisi paljon tulijoita myös maan muista osista. Pitkän sisällissodan päätteeksi alueella käytiin punakhmerien ja vietnamilaisjoukkojen välisiä taisteluja aina vuoteen 1996 asti, ja maakunta on Kambodzhan miinoitetuinta aluetta.

Vaikka miinoja riittää edelleenkin, alueelta aikanaan paenneet ihmiset ovat palanneet kotikyliinsä vuodesta 1999 lähtien. Kampong Chamlong Leussa asuu nykyisin noin 220 ihmistä, ja raivaustöiden jälkeen asukasmäärän arvioidaan nousevan viiteen sataan.

Kuva: Miinanraivausta Kambodzhassa.(Kuvaaja: Liisa Huima

Elämä siis jatkuu miinoista huolimatta. Turvallista asuinalaa on yritetty raivata vaiheittain: ensin talojen lähipiiri ja pellot, sitten vesipisteiden ympäristö ja koulujen lähitienoot. Yrityksistä huolimatta raivaustyöt edistyvät monen perheen kannalta liian hitaasti, ja maan ja oman talon puute ajaa jatkuvasti ihmisiä siirtolaisiksi Thaimaan puolelle.

Raivatuiltakin alueilta yllätyksiä saattaa löytyä, vaikka maasto on tarkastettu sentti sentiltä. Jos miina on kovin syvällä maassa, se ei välttämättä reagoi metallinpaljastimeen.

Kuva: Miinanraivausta Kambodzhassa.(Kuvaaja: Liisa Huima

Matkatessamme miinakentälle oppaamme kertoi, että pari viikkoa aiemmin samaisella tiellä oli sattunut onnettomuus. Vilkkaasti liikennöidyn tien penkkaan oli jäänyt tankkimiina, jota autojen paino ei ollut aktivoinut. Eräänä päivänä miinan päältä oli kulkenut painava kauhakuormaaja - tuhoisin seurauksin.

Moni haluaa kaikesta huolimatta jäädä. Siitä merkkinä ovat uhmakkaasti miinakenttien keskelle pystytetyt talot, joita ympäröivät miinoista kertovat punaiset pääkallokyltit.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!